FI79657B - Foerfarande foer avlaegsnande av svavel- och kvaevefoereningar fraon gas. - Google Patents

Description

' 79657

MENETELMÄ RIKKI- JA TYPPIYHDISTEIDEN POISTAMISEKSI KAASUSTA

Tämä keksintö kohdistuu menetelmään rikki- ja typpiyhdisteiden poista-5 miseksi kaasusta pitkäketjuisten rikkiyhdisteiden avulla pääasiassa hap-pamissa olosuhteissa sähköäjohtavan kiintoaineen toimiessa pitkäketjuisten rikkiyhdisteiden kantoaineena.

Valtaosa tapauksista, joissa tarvitaan rikki- ja typpiyhdisteiden poistoa 10 kaasuista, liittyy suoraan tai epäsuorasti energian tuotantoon. Siten käsiteltävät kaasumäärät ovat varsin suuria, tyypillisesti 200.000 - 2.000.000 Nn3/h.

Rikkiyhdisteiden poistamiseksi on ehdotettu ainakin yli 200 eri proses-15 siä. Rikkiyhdisteillä tarkoitetaan useimmissa tapauksissa rikkidioksidia. Vastaavasti typpioksidien poistoon kaasuista on ehdotettu ainakin 50 eri prosessia. Koska muut prosessit ovat mittakaavan huomioiden toistaiseksi olleet liian mutkikkaita ja kalliita käyttäjien kannalta, ovat kalkin käyttöön perustuvat menetelmät olleet rikkidioksidin poiston kannalta 20 lähes ainoita käytännön sovellutuksia saaneita menetelmiä. Jos typpioksideja ei ole saatu riittävästi alenemaan polttoa koskevin järjestelyin (lämpötila, ilmakerroin, jälkipoltto jne), on NO -kaasuja poistettu käyt-tämällä erilaisia katalyyttejä ja/tai typpioksideja sorptoivia aineita.

25 Kalkin käyttö on yleisin esimerkki alkaalisten aineiden käytöstä. Näille kaikille on yhteisenä haittana merkittävien kustannusten lisäksi jatkuvasti syntyvät, pitkän päälle kestämättömiä ympäristöhaittoja aiheuttavat, käytännössä liukoiset suuret jätemäärät kipsiä, CaSO^-xH^O. Kyseiset jätemäärät sisältävät mm. raskasmetalleja Cd, Pb, As, Hg 30 jne., jotka myös liukenevat pikkuhiljaa ympäristöön. Typpioksidien poistoon NH3:a käyttäen on osoittautunut liittyvän katalyyttinen myrkyttyminen helposti ja NO^NH^-suhteen vaikea säädettävyys käytännössä sekä mm. ammoniumsulfaatin, (NH^SO^, syntyminen.

35 Koska poistokaasuissa on tavanomaisesti 1-10% happea, on sinänsä luontevaa, että monissa poistomenetelmissä on ehdotettu rikkidioksidin 2 79657 hapettamista rikkihapoksi ja/tai typpioksidien hapettamista typpihapoksi. Poistokaasuissa nämä ovat termodynamiikan mukaan luonnostaan tapahtuvia reaktioita, jotka kuitenkin todellisuudessa tarvitsevat katalyytin. Tähän katalyyttiin liittyy kyseisen menetelmäryhmän eräs heik-5 kous. Vielä suurempi haitta liittyy kuitenkin en. tuotteiden laatuun. On tietysti tapauksia, joissa on mahdollista käyttää heikkolaatuisiakin rikkihappoa tai typpihappoa, mutta paljon useammin on tapauksia, jolloin erityisesti rikkihapon osalta syntyy suuria hävittämisvaikeuksia. Myös pesutehon suhteen nämä hapettavat menetelmät tuottavat usein 10 vaikeuksia.

Kolmantena isohkona prosessiryhmänä ovat menetelmät, joissa tavanomaisesti toimitaan lievästi happamalla alueella, yleensä pH-alueella 3,5 -6 puskuroidussa tai puskuroimattomassa systeemissä. Prosessi perustuu 15 tällöin usein rikkidioksidin sorptioon ko. liuokseen. Sorptio voi olla kokonaan tai osittain kytketty sulfidilla suoritettuun pelkistykseen. Tavanomaisesti sulfidina on HjS tai Na2S, joskus kiinteä sulfidi tai esim. FeS, mikä käytännössä tarkoittaa vanhoissa menetelmissä FeSrstä täysin poikkeavaa Fe^_xS:ää. Tämän ryhmän prosessien pesuteho on 20 rikkidioksidin suhteen parempi kuin kalkin käyttöön perustuvissa prosesseissa. Typpioksidien poistoon käytetään normaalisti erillistä vaihetta.

Viimeksimainitusta ryhmästä voidaan mainita esimerkkinä US-patentti 25 4 634 582. Tässä menetelmässä poistetaan rikkidioksidia käyttämällä reagenssina sulfidia ja lipeää. Pesuliuos on puskuroitu esim. sitruuna-hapolla pH-alueelle 3,5 - 5,5. Pesulämpötila on 38 - 66° C. Rikkidioksidin pesu suoritetaan rikkivedyllä ja liuoksessa olevilla polytionaateil-la, joka käytännössä tarkoittaa S203:a, S3Og:a ja S^Ogia. Pesuliuoksen 30 regenerointi elementtirikiksi tehdään yleensä erikseen käyttämällä sulfidia. Prosessin rikkidioksidin pesuteho on kohtalainen, mutta prosessi on melko mutkikas ja kallis käyttää.

US-patentin 4 629 609 kuvaamassa menetelmässä rikkidioksidi adsorboi-35 daan kuivalla aktiivihiilellä lämpötilassa 70 - 200° C. Rikkidioksidin määrä saadaan olennaisesti vähennettyä menetelmän avulla ja tämän jälkeen typpioksidit poistetaan tunnetun tekniikan mukaisesti ammoniakkia 3 79657 ja katalyyttejä käyttäen. Koska rikkidioksidin poisto perustuu tyypilliseen adsorptioon, on se häiriöherkkä prosessi mm. pintojen likaantumisen vuoksi. Poistettavan rikkidioksidin määrä käytettyä hiilimäärää kohti on pieni.

5

Rikkiyhdisteiden kemiaa tutkittaessa on havaittu, että tietyissä olosuhteissa pitkäketjuiset rikkiyhdisteet, joissa on 3 - 20 rikkiatomia molekyyliä kohti, saadaan riittävän pysyviksi varsin laajalla alueella yllättävissäkin olosuhteissa, mm. matalan pH-arvon omaavissa liuoksissa, 10 vaikka tasapainojen mukaan esim. polysulfidien esiintyminen rajoittuu hyvin pienelle alueelle pH 8,5:n ympäristössä. Sama osoittautui pätevän myös pitkäketjuisiin ns. polytionaatteihin, joissa yhdessä molekyylissä on 3 - 20 rikkiatomia. Sopivasti käytettynä nämä pitkäketjuiset rikki-yhdisteet ovat osoittautuneet hyvin tehokkaiksi rikki- ja typpiyhdistei-15 den poistajiksi. Pitkäketjuisten rikkiyhdisteiden kantoaineena käytetään sopivia sähköäjohtavia kiintoaineita esim. lietteenä. Keksinnön olennaiset tunnusmerkit käyvät esille oheisista vaatimuksista.

Saavutetut pesunopeudet ovat olleet moninkertaisia tai jopa monikym-20 menkertaisia tunnettuihin menetelmiin verrattuna. Yllättävää on, että rikkidioksidi, rikkivety sekä typpioksidit voidaan poistaa tehokkasti jopa jo yhdessä vaiheessa. Lopputuotteina ovat elementtirikki, element-tityppi ja/tai ammoniakki.

25 Menetelmässä käytetään kaasujen puhdistukseen edullisesti lietteitä, mutta menetelmää voidaan soveltaa vähemmän tehokkaana myös liuoksia käytettäessä. Lietteitä käytettäessä suuret reaktionopeudet mahdollistavat pesun suorittamisen mm. venturityyppisessä laitteessa.

30 Lietteitä käytettäessä on kiintoaineena sähköäjohtava materiaali kuten metallifaasi, kupari-, nikkeli-, koboltti- tai rautasulfidifaasi, fosfidi-, karbidi- tai nitridifaasi, hiilipitoinen materiaali tai pinnaltaan tällaiseksi muutettu materiaali. On selvää, että sähkönjohtavuuden kriteerin täyttää suuri joukko materiaaleja. Parhaimmiksi näistä ovat osoittautuneet 35 aineet, jotka eivät ole kovin hydrofiiIisiä pintaominaisuuksiltaan tai voidaan muuttaa sopivan hydrofobisiksi käyttäen Fl-patenttihakemuksen 844246 mukaista menetelmää. On osoittautunut, että tällaisilla pinnoilla 4 79657 voidaan rikkipolymeerin pysyvyys saada riittävän hyväksi käyttäen säätöön edellä mainittua tai siitä kehitettyä menetelmää.

Kun osa kiintoaineen pinnasta on pelkistävien rikkipolymeerien peittämä 5 tai kosketuksissa niiden kanssa, on todettu kaasujen rikkiyhdisteiden kuten rikkidioksidin poistumisen pesussa olevan hämmästyttävän nopeata jopa happoliuoksissa. On myös todettu, että typen oksidit poistuvat kaasuista näissä polymeeriliuoksissa. Typpioksideilla on kuitenkin todettu edulliseksi lisätä pesulietteisiin tai liuoksiin polymeerien reak-10 tionopeuksia lisääviä katalyyttejä kuten jalometalleja pieninä pitoisuuksina tai erityisesti transitiometalleja kuten nikkeliä ja/tai kobolttia. Myös tietyt pitkäketjuiset orgaaniset aineet, kuten typpiryhmiä sisältävät hiilivedyt on todettu tehokkaiksi katalyyteiksi ΝΟχ:η ja S02:n poistossa.

15

Jos kysymyksessä on sulfidi tai kiintoaine, joka lietteessä voi muuttua sulfidiksi, on tärkeää säätää kiintoaineen pinnan olosuhteita rikkipoly-meerille otolliseksi mineraalielektrodeilla tapahtuvan potentiaalimittauk-sen avulla, sillä muiden säätötapojen avulla, kuten pH-pittauksen avul-20 la tai sellaisen potentiaalimittauksen avulla, jossa käytetään Pt-elektro-dia tai jotain muuta inerttiä elektrodia, ei kaasujen pesu rikki- ja typpiyhdisteistä onnistu.

Kuviossa 1 on esitetty periaate, jonka mukaisesti kaasunpesussa saa-25 daan tuotteiksi elementtirikkiä ja alkuainetyppeä. Säätöpistettä muuttamalla voidaan tuotteiksi saada myös rikkihappoa ja esim. typpihappoa.

Edellä on mainittu, että käyttössä olevat menetelmät toimivat pääosin emäksisellä alueella. Tämän keksinnön mukainen menetelmä toimii tyypil-30 lisesti alueella pH 0-4. Tosin tätä korkeampienkin arvojen käyttö on mahdollista, mutta tällöin mm. sulfaatin muodostus lisääntyy ja pesuteho heikkenee. Samoin alempia pH-arvoja omaavien liuosten käyttö onnistuu menetelmän mukaisesti.

35 Pelkistävinä rikkipolymeereina voivat toimia päistään avoimet rikkipoly-meerit ja tämän lisäksi myös polysulfidit ja potytionaatit. Pesutapahtu-miin liittyvissä, pääosin toisiaan karkottavien, tyypiltään anionisten 5 79657 yhdisteiden pelkistymis-hapettumisreaktioissa elektronien vaihto tapahtuu lietteessä olevien, sähköä johtavien kiintoainepartikkelien välityksellä. Nämä kyseiset partikkelit hidastavat samalla pitkäketjuisten poly-sulfidien ja polytionaattien hajoamista, sekä elementtirikin muuttumista 5 7-12 atomia sisältäväksi, reaktiokyvyltään heikoksi rengasmuodoksi.

Rikkiyhdisteiden reaktiot ovat luonteeltaan polymeerien välisiä hapettumisiin ja pelkistymisiin liittyviä pilkkoutumis- ja ketjuuntumisreaktioita. Yksityiskohdissaan nämä reaktiot ovat vaikeasti tutkittavia.

10 Vielä rikkiyhdisteiden reaktioita mutkikkaammaksi ovat osoittautuneet typpiyhdisteiden, lähinnä ΝΟχ:η ja kyseisten rikkipitoisten polymeerien reaktiot, joissa Men+-(NH )-S SO. m -tai/ja polysulfidityyppisillä yhdisteillä on tärkeä roolinsa. Riippumatta tarkoista yksityiskohtaisista reaktioteistä on tärkeää, että tällä yksinkertaisella tavalla menetellen 15 saadaan yksinkertainen ja tehokas, sekä rikki- että typpiyhdisteet poistava pesumenetelmä, jossa kaasujen polton jälkeinen happisisältö ei pahemmin häiritse.

Kuviossa 1 on kuvattu elementtirikin, polysulfidien ja polytionaattien 20 pH-aluetta potentiaalin muuttuessa. Taloudellisesti parasta toiminta- aluetta ovat kineettisesti määräytyvän elementtirikin, S°, pysyvyysalu-een molemmat (polysulfidi- ja polytionaatti-) raja-alueet, sillä silloin kaasunpesu on tehokkaimmillan ja mm. hapesta johtuva sulfaatinmuodos-tus pienimmillään. Se, kumpaa raja-aluetta kannattaa käyttää, riippuu 25 paikallisista oloista, mm. pesun lämpötilasta, happipitoisuudesta hivenaineista jne. Kuviossa esitetyt faasit ovat pintafaaseja.

Koska sekä rikkidioksidi että typpioksidit ovat hapettavia, tarvitaan prosessissa pelkistystä, jos lopputuotteiksi pyritään saamaan eiementti-30 rikkiä ja typpeä. Jos lopputuotteiksi halutaan saada rikkihappoa ja typpihappoa, riittää kun prosessi hoidetaan kuviossa 1 esitetyllä toiminta-alueella.

Elementtirikin ja typen muodostumisen aiheuttama lopullinen pelkistys 35 tehdään sen mukaan, mikä kussakin paikassa on edullisinta, joko elektrolyyttisesti sähköllä ja/tai pyrometallurgisesti esim. hiilellä tai kaasulla. Happamissa liuoksissa tomimisesta on etuna mahdollisuus käyttää höyryn- 6 79657 paineiden pienuuden takia korkeampia, jopa rikin sulamispisteen yläpuolella olevia lämpötiloja. Pelkistyksen hyötysuhde on yleensä hyvä. Tuloksena saadaan poistokaasu, jonka rikkipitoisten kaasujen määrä on luokkaa 1-2 ppm ja samalla typpioksidien määrä on luokkaa 10-20 ppm.

5

Suoritetuissa kokeissa on todettu, että voimakkaasti happamissa olosuhteissa pintafaasina olevien, kaasunpesussa tehokkaiden rikkiyhdisteiden pysyvyys heikkenee jonkin verran. Tämän takia on edullista erottaa rikkipolymeereja sisältävät kiintoaineet ennen pelkistystä tai suorittaa 10 regeneroivien pelkistystuotteiden mukaan tuonti lievästi korkeammassa pH :ssa. Jos regenerointi tehdään elektrolyyttisesti pelkistämällä kiinto-aine-rikkipolymeeriliete, tulee tämä pH-muutos automaattisesti mukaan. Jos taas regenerointi tehdään syöttämällä lietepatjaan kaasumaista sulfi-dia jomman kumman aikaisemmin mainitun säätömenetelmän ohjaamana ja 15 toimitaan käyttämällä suoraketjuista rikkiä ja polytionaattia, ei pH- vaikutus ole niin merkittävä.

Kun regenerointi tehdään kokonaan tai osittain happamassa vesiliuoksessa elektrolyysin avulla, on lyhytketjuisten, vesiliukoisten polytio-20 naattien hajotus mahdollista tehdä johtamalla happamampi sivutuote- anolyytti kaasunpesusta tuleviin, S20^:a, ym. sisältäviin liuoksiin, jolloin syntyy elementtirikkiä ja SO^ :a. Polytionaattien hajotus on sinänsä ei-toivottu, sulfaattiin vievä tapahtuma, sillä syntyvä sulfaatti pitää regenroida joko sulaelektrolyysillä, pyrometallurgisesti tai baktee-25 rien avulla lisäämällä orgaanista ravintoa.

Pääasiallisin, menetelmässä suositeltavin regenerointi tapahtuu suoraan kiertäville lietteille tai liuoksille ilman, että tapahtuu merkittävää sulfaattimuodostusta ja siihen liittyviä erotusprosesseja. Tällaisessa 30 prosessissa sulfaatin muodostus on siinä määrin pientä, että se voidaan sitoa niukkaliukoiseksi yhdisteeksi (CaSO^, BaSO^, jarosiitti jne.), tai regeneroida syntynyt sulfaatti keskitetysti usealle kaasunpesutapahtu-malle yhteisenä pelkistyksenä (bakteeripelkistys, elektrolyysi, pyro-metallurginen pelkistys).

35

Elektrolyyttisen jatkuvatoimisen regeneroinnin, vaikkakin se on pelkistysreaktioiden kemialtaan hyvin mutkikas, on todettu olevan erikoisen

II

7 79657 sopiva NO^-yhdisteiden poistoon kaasuista samanaikaisesti S02:n poiston kanssa. Tätä tarkoitusta edistää myös -NH, -NH2 yms. ryhmiä sitovan em. kiintoaineiden mukanaolo pesu- ja samalla regeneroitavissa lietteissä. Elektrolyyttiseen regenerointiin liittyen saadaan NO^sta 5 myös ammoniakkia tai muuta NHx:ää sisältäviä tuotteita.

Kaasunpesun yhteydessä tulee pieniä määriä lyijyä, kadmiumia, sinkkiä, elohopeaa jne. metallisulfidina ja nämä voidaan erottaa joko esipesussa tai sitten sulasta elementtirikistä käsiteltäväksi asiaankuuluvissa pro-10 sesseissa. Jos kaasunpesua ei suoriteta rikin sulamispisteen yläpuolella ja samalla rikin syttymispisteen alapuolella, voidaan rikin erotus kiintoaineesta tehdä haihduttamalla tai liuottamalla se rikin liuottimiin, joista eräs on Na2S. Tällöin välituotteeksi tulee tyypillisesti 5_10. josta saadaan elementtirikkiä. Muina erotustapoina ovat haihdutus, liuotus 15 ammoniakilla tai orgaanisilla typpipitoisilla yhdisteillä kuten amiineilla.

Keksintöä kuvataan vielä oheisten esimerkkien avulla:

Esimerkki 1 20 Hiilen poltossa saatuja jätekaasuja, joissa oli 1100 - 1200 ppm rikkidioksidia ja 320 - 370 ppm typpioksideja, johdettiin pinnoiltaan Cu1xS:stä, FeS2 x:stä ja hiilestä koostuvaan säleikköön kontaktiin 30 - 45%:sen rikkihapon ja elementtirikistä elektrolyysillä tehdyn rikki-vedyn kanssa. Rikkivetyä ja muita olosuhteita kontrolloitiin kupari-25 sulfidi- ja rautakiisuelektrodien avulla piirroksessa 1 näkyvälle S°:n ja polytionaattien raja-alueelle lämpötilan ollessa 115 - 128° C. Poistokaasuissa oli puhdistuksen jälkeen 1 - 15 ppm rikkidioksidia, rikkivetyä alle 1 ppm ja 30 - 150 ppm typpioksideja, kun pesutornin tilavuus oli 2 tilavuusyksikköä ja kaasuvirtaus vastaavasti 8-20 tilavuusyksikköä 30 sekunnissa. Sula rikki valutettiin pois pesutornin pohjalta.

Pestyt kaasut johdettiin venturiputkeen 70 - 85° C:een lämpötilassa yhdessä polytionaattilietteen kanssa, jossa oli mukana (Co,Nix)S 50 g/l, hiiltä 100 g/l ja S° 75 g/l pH:n ollessa 1 - 2. Säätöön käytettiin 35 samoja mineraalielektrodeja kuin pesun ensimmäisessä vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen säätö suoritettiin niin, että rikkipolymeerien rikkisisältö vaihteli välillä 12-20 rikkiatomia molekyyliä kohti taajusvasteanalyysin s 79657 ja elektroforeesimittausten mukaan. Venturipesussa rikkisisältö vastaavasti vaihteli välillä 6-9 rikkiatomia molekyyliä kohti. Toisen vaiheen pesun jälkeen pestyjen kaasujen pitoisuudet olivat S02 + H2S alle 1 ppm ja ΝΟχ alle 10 ppm.

5

Toisen vaiheen pesuun käytetty liete regeneroitiin johtamalla se elekt-rolyysikennon katolyyttiin kosketuksiin hiilipinnan ja PRC-virran kanssa. Anodireaktio oli hapen kehittyminen. Katodireaktioina oli mm. poly-sulfidien syntyminen ja muodostuminen rikkiyhdisteistä ja pelkistyneitä 10 mm. NH-, NH2~, ja NH^-pitoisia typpiyhdisteitä, siltä osin kuin ne eivät pesussa menneet elementtitypeksi.

Esimerkki 2 Jätekaasuja, jossa oli 850 ppm rikkidioksidia ja 420 ppm typpioksideja, 15 pestiin lietteellä, jonka pH oli alueella 3,1 - 3,7. Lietteessä oli element-tirikkiä 25 g/l, hiiltä 50 g/l, kobolttisulfidia 10 g/l, krominitridiä sisältävää seospulveria 5 g/l sekä runsaasti (yli 20 g/l) 10 - 15 rikkiatomia molekyyliä kohti sisältäviä rikkipolymeereja (polytionaatteja ja vähän polysulfideja). Pesu suoritettiin yksivaiheisena siten, että potentiaali 20 kontrolloitiin polytionaattialueelle, rikkifaasin alueen tuntumaan, metal-lisulfidimine ra a I i e I e k t r od i 11 a mitaten ja samalla kontrolloitiin elektrolyyttiseen pelkistykseen menevän ja sieltä tulevan regenerointilietteen määrällä rikkipolymeerien ketjunpituutta edellä mainitulle alueelle. Kierron kasvattaminen lisäsi rikkiatomien määriä polymeerissä kun taas 25 pesukaasun määrän kasvattaminen lyhensi ketjuja.

Analysointi tehtiin taajuusvasteanalyysillä elektroforeesianalyysien avulla kalibroiden. Pesulaitteena oli venturiputki. Kaasun viipymäaika pesuvyöhykkeessä vaihteli alueella 0,1 - 0,5 s. Poistokaasujen pitoi-30 suudet pesun jälkeen olivat: S02 + HjS 0,5 - 0,6 ppm ja ΝΟχ 5-25 ppm

Alkuainerikin saanti oli luokkaa 75 - 85 %, loppu jätekaasujen kokonais-35 rikkisisällön rikistä meni sulfaatiksi ja tämä regeneroidaan eri prosessissa. Typen oksideista yli 80 % meni elementtitypeksi ja alle 20 % saatiin regeneroinnissa talteen ammoniakkina.

Claims (21)

1. Menetelmä rikki- ja typpiyhdisteiden poistamiseksi kaasuista, tunnettu siitä, että rikin ja typen yhdisteet kuten rikkidioksidi, rikkivety ja typen oksidit, pelkistetään kaasuista pitkäketjuisten, 3-20 rikkiatomia molekyylissä sisältävien rikkiyhdisteiden avulla 5 happamassa miljöössä sähköäjohtavan kiintoaineen toimiessa pitkäketjuisten rikkiyhdisteiden kantoaineena.

2. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että pH on menetelmässä alueella 0-4. 10

3. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että pitkäketjuiset rikkiyhdisteet ovat päistään avoimia rikkipolymeere-ja.

4. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että pitkäketjuiset rikkiyhdisteet ovat polysulfideja.

5. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että pitkäketjuiset rikkiyhdisteet ovat polytionaatteja. 20

6. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että sähköäjohtava kiintoaine on metallifaasi.

7. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, 25 että sähköäjohtava kiintoaine on kupari-, nikkeli-, koboltti- tai rauta- sulfidi.

8. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että sähköäjohtava kiintoaine on fosfidi, karbidi tai nitridi. 30

9. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että sähköäjohtava kiintoaine on hiilipitoinen materiaali.

9 79657

10. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu 35 siitä, että sähköäjohtava kiintoaine on lietemuodossa. 10 79657

11. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että kiintoaineen pinnan ominaisuuksia säädetään rikkipolymeerille edulliseksi mineraalielektrodeilla tapahtuvalla potentiaalimittauksella.

12. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että typpioksidien poiston tehostamiseksi lietteeseen lisätään katalyyttinä toimivia aineita.

13. Patenttivaatimuksen 12 mukainen menetelmä, tunnettu 10 siitä, että lietteeseen lisätään jotain jalometallia.

14. Patenttivaatimuksen 12 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että lietteeseen lisätään nikkeliä ja/tai kobolttia.

15. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että rikin ja typen yhdisteiden pelkistykseen käytetyt pitkäket-juiset rikkiyhdisteet regeneroidaan pelkistämällä.

16. Patenttivaatimuksen 15 mukainen menetelmä, tunnettu 20 siitä, että ainakin osa regeneroinnista tehdään elektrolyyttisesti pelkistämällä.

17. Patenttivaatimuksen 15 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että ainakin osa pelkistyksestä tehdään bakteerien avulla. 25

18. Patenttivaatimuksen 15 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että ainakin osa pelkistyksestä tehdään pyrometallurgisesti.

19. Patenttivaatimusten 15 - 18 mukainen menetelmä, tunnettu 30 siitä, että tuotteena on elementtirikkiä ja -typpeä sisältävä yhdiste.

20. Patenttivaatimusten 15-18 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että tuotteena on elementtirikkiä, -typpeä ja NH :ää sisältävä yhdiste. 35 11 79657

21. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että pesussa on mukana typpiryhmiä sisältäviä orgaanisia yhdisteitä.