FI66583C - Foerfarande foer samtidig framstaellning av klorerade kolvaeten och natriumbikarbonat - Google Patents

Description

„„ KUULUTUSJULKAISU £ £ c Q 7 ySjk ® ^1) utläggningsskmft 6658 3 ^ Patent ceddc-lat 'ZQS' iSt\ Kv.Hu/lM.a.3 C 07 c 17/02, C 01 D 7/16 (51)K*.«u/iM.a. // c 07 C 19/045 SUOMI—FINLAND pi) -p^m—-fah* 800065 (22) HakwaispUvt—AnaBkningadag 09.01.80 (FI) (23) ANnMM—^GIW*liM»Af 09.01.80 (41) TiiNM JulktoeW — Btt*H aff«M*g 11.07.80

Patentti* ja rekisterihallittu /44) NUK*rtk4pancm ]* knuLJuMuiMi pvm. — 31 07 84

Patent- och reglsterstyrelwn ' ' Aia&kan uth(d odi ucUkrllkM piMicarad (32)(33)(31) fynUttf tmctkmn BeglH priority 10.01.79

Hoilanti-Holland(NL) 7900183 (71) Akzo N.V., IJssellaan 82, 6826 DW Arnhem, Hoilanti-Holland(NL) (72) Eleonoor van Andel, Enschede, Hoilantί-Holland(NL) (7^) Oy Kolster Ab (5*0 Menetelmä kloorattujen hiilivetyjen ja natriumvetykarbonaatin valmistamiseksi samanaikaisesti - Förfarande för samtidig fram-ställning av klorerade kolväten och natriumbikarbonat

Keksintö koskee menetelmää, jolla valmistetaan yhdistetysti kloorattuja hiilivetyjä klooramalla olefiineja ja natriumvetykar-bonaattia karbonoimalla keittosuolaa Solvayn soodamenetelmän periaatteen mukaisesti.

Alalla tunnetaan hyvin näiden tuotteiden erillisessä valmistuksessa käytettävät menetelmät. Täten olefiinien teknillinen klooraus suoritetaan usein hapettuneessa tilassa olevan moniarvoisen metallin kloridin ollessa kloorinsiirtoaineena, käyttämällä kloorivetyä kloorilähteenä ja happea metallikloridin regeneroin-tiin. Tässä niin sanotussa oksikloorausmenetelmässä moniarvoisena metallina käytetään tavallisesti kuparia, ja menetelmää on sovellettu laajalti valmistettaessa 1,2-dikloorietaania (EDC) etyleenistä. EDC on tärkeä lähtöaine valmistettaessa pyrolysoi-malla vinyylikloridia.

2 66583

Vaikkakin oksikloorausreaktiot suoritetaan useimmiten höyry-faasissa, on tunnettua, että nestefaasimenetelmällä on oleellisia etuja. Täten patentissa US 3 341 612 on ehdotettu, että neste-faasireaktioväliaineena käytettäisiin kuprikloridia tai ferriklori-dia nestemäisessä orgaanisessa nitriilissä.

Erityisen mielenkiintoinen on nestefaasimenetelmä, joka esitetään patentissa US 3 576 893 ja jota on selostettu yksityiskohtaisemmin julkaisussa Journal of Organic Chemistry, sivuilla 3324-3330 (1971). Tässä nestefaasimenetelmässä käytetään oleellisesti vedetöntä kloorausnestettä, joka sisältää moniarvoisena metallina olevan kuparin lisäksi jodia. On havaittu, että jodilla on huomattava katalyyttinen vaikutus kupari/II/kloridilla suoritettavan halogenoinnin yhteydessä.

Natriumvetykarbonaatin teknillisessä valmistuksessa noudatetaan tavallisesti Solvayn soodamenetelmää, jossa natriumkloridi muutetaan karbonoimalla natriumvetykarbonaatiksi käyttämällä takaisin saatavana haihtuvana emäksisenä apuaineena ammoniakkia. Ammoniakki saadaan takaisin käsittelemällä sivutuotteena saatavaa ammoniumkloridia kalkin kanssa, jäljellä olevan kalsiumkloridin joutuessa jätteksi. Jotta arvokkaan kloridin hukka olisi vähäisempi aikaisemmin on ehdotettu, että olefiinien oksikloorauksessa kloori-lähteenä käytettäisiin ammoniakkisoodatehtaalla muodostunutta ammoniumkloridia. Tämä ehdotus, joka on löydettävissä esimerkiksi NL-hakemusjulkaisussa 7 309 602, perustuu olettamukseen, että ammoniakki voidaan saada takaisin ja syöttää uudelleen soodatehtaa-seen. Kuitenkin on ilmeistä, että oksikloorauksessa ammoniumklo-ridin ollessa kloorilähteenä teknillisesti hyväksyttävä reaktio-nopeus on saavutettavissa ainoastaan noin 350°C:ssa ja hapen läsnäolosta johtuen silloin tapahtuu ammoniakin hapettumista typeksi ja vedeksi. Ammoniakin suuren hukan huomioiden tämän kloorilähde ei sovellu teollisuudessa käytettäväksi.

Kuitenkin mahdollisuudella kytkeä kloorausprosessi Solvayn menetelmään on suuri merkitys. Se ei ainoastaan eliminoisi kal-siumkloridihukasta aiheutuvaa ongelmaa ja Solvayn menetelmään liittyvää arvokkaan kloridin hukkaa, vaan tekisi myös tarpeettomaksi energiaa kuluttavan keittosuolan elektrolysoinnin kloorin vapauttamiseksi klooraustarkoituksiin. Täten esimerkiksi EDC:n (1,2-di- 3 66583 kloorietaania) kaltaista klooraustuotetta ja soodaa voitaisiin tavallaan saada suoraan etyleenistä ja keittosuolasta.

Nyt on havaittu, että tämä menetelmien kytkentä on todellakin mahdollista käyttämällä tiettyä edellä mainitun tyyppistä klooraus-liuosta ja regeneroimalla sitä tietyllä kloorilähteellä, jota muodostuu Solvayn tyyppisessä soodaprosessissa.

Keksinnön kohteena on menetelmä kloorattujen hiilivetyjen ja natriumvetykarbonaatin valmistamiseksi yhdistetystä, johon menetelmään sisältyvät vaiheet a) olefiini-hiilivety kloorataan oleellisesti vedettömällä kloorausliuoksella, joka sisältää jodia sisältää jodia ja hapettuneessa tilassa olevan moniarvoisen metallin kloridia, b) natriumkloridi muunnetaan karbonoimalla natriumvetykarbonaatiksi käyttämällä apuna haihtuvaa emästä Solvayn soodamenetelmän mukaisesti, c) vaiheessa a) käytetty kloorausliuos regeneroidaan hapetta-vasti, jolloin kloorilähteenä käytetään vaiheessa b) muodostunutta haihtuvan emäksen kloorivety-adduktia.

Keksinnön mukainen menetelmä on tunnettu siitä, että klooraus-liuoksessa oleva moniarvoinen metalli on kupari ja/tai rauta, vaiheessa b) käytettävä haihtuva emäs on alifaattinen amiini, jonka kiehumispiste on noin 100°C:n alapuolella ja sen kloorivety-addukti on kloorilähteenä vaiheessa c), josta amiini otetaan takaisin höy-ryfaasissa ja palautetaan vaiheen b) soodaprosessiin. Yllättäen on havaittu, että käytetyn kloorausliuoksen regenerointiin hapettamalla sopii tällainen alifaattinen amiinihydrokloridi. Reaktio-lämpötila voidaan pitää suhteellisen alhaisena, so. yleensä 200°C:n alapuolella ja amiini voidaan saada takaisin höyryn muodossa ilman olennaista hukkaa. Sopivia amiineja ovat yleensä alkyyliamiinit, joiden alkyyliryhmässä on 1-3 hiiliatomia. Erityisesti voidaan mainita dimetyyliamiinin ja dietyyliamiinin kaltaiset sekundääriset amiinit. Erityisen mielenkiintoisia ovat tertiääriset amiinit, ja haihtuvuutensa ja saatavuutensa vuoksi suositeltavan on trimetyyli-amiini (TMA).

Mahdollisuus käyttää TMA:ta tai sen homologeja haihtuvana emäksenä Solvayn menetelmässä ammoniakin asemesta on ollut kauan tunnettua. Katso esimerkiksi vanhoja saksalaisia patentteja 5786 4 66583 ja 9376, jotka ovat peräisin vuodelta 1878. Alan ammattimiehelle Solvayn soodamenetelmää ei tarvitse selostaa enempää tässä yhteydessä. Lisättäköön vain, että pääasiallisesti taloudellisista syistä johtuen ammoniakkia ei ole koskaan korvattu TMA:11a teknisessä mittakaavassa. Sen liittäminen tämän keksinnön mukaisesti klooraus-prosessiin avaa kuitenkin täysin uusia taloudellisia näkymiä.

Edelleen on osoitettu, että jos oksikloorauksen, so. kloorauksen kloorausliuoksella ja kloorausliuoksen regeneroinnin, on tapahduttava riittävän suurella käytännön tarkoituksiin soveltuvalla nopeudella, ja että kloorausliuoksessa on oltava jodia samoin kuin kuparikloridia tai rautakloridia.

Kloorattaessa olefiinihiilivetyä kloorausliuoksella metalli menettää korkeamman valenssinsa ja jodi pelkistyy jodidiksi. Regeneroitaessa kloorausliuosta valenssi palautuu entiselleen, so. kupari (I) hapettuu takaisin kupari (II):ksi, rauta (II) rauta (III):ksi ja jodidi dodiksi, ja amiinihydrokloridin ollessa kloori-lähteenä kloridi-pitoisuus palautuu asianmukaiselle tasolle. Tässä hapetus-regeneroinnissa, joka suoritetaan tavallisesti johtamalla laitteen läpi ilmaa, happea tai happea yhdessä typen ja/tai hiilidioksidin kanssa, vapautuu haihtuvaa amiinia ja se poistuu poisto-kaasun kera palautettavaksi sen jälkeen soodaprosessiin.

Keksinnön mukainen menetelmä on esitetty kaavamaisesti oheisessa piirroksessa. Jotta voitaisiin selvästi kuvata kahden erillisen prosessin tehokasta yhdistämistä tämä kaavio on piirretty esittämään valmistusta, jossa valmistetaan samanaikaisesti EDC:tä etyleenistä käyttämällä kupari(II)kloridia, ja natriumvetykarbo-naattia keittosuolasta käyttämällä haihtuvana emäksenä TMA:ta.

Kloorausosastossa C etyleeni kloorataan EDC:ksi seuraavan yhtälön mukaisesti: C0H. + 2 CuCl--> C„H.C10 + 2 CuCl.

2 4 2 2 4 2

Soodaosastossa S keittosuola muunnetaan vetykarbonaatiksi käsittelemällä suolaa tai suolaliuosta hiilidioksidilla trimetyyli-amiinin läsnäollessa:

NaCl + H20 + C02 + (CH3)3N->NaHCC>3 + (CH^N.HCl 66583

Molemmat osastot yhdistetään palauttamalla niiden vastaavat sekundääriset tuotteet osaston R läpi, jossa regeneroituminen tapahtuu hapen läsnäollessa seuraavan reaktion mukaisesti: 2 CuCl + 1 02 + 2 (CH3)3N.HC1-> 2 CuCl2 + (CH^N + H20

Kaiken kaikkiaan tästä yhdistetystä toimenpiteestä on seurauksena se, että keittosuolan kloori siirtyy hiilivetyyn ilman, että sitä tarvitsee eristää välituotteena alkuaineen muodossa elektro-lysoimalla, ja soodaa saadaan aiheuttamatta kloridijäte-ongelmia.

Kloorausliuos on oleellisesti vedetön systeemi, jonka nestemäinen osa muodostetaan sopivan liuottimen avulla. Mahdollisia liuottimia ovat asetoninitriili ja bentsonitriili. Liuottimen kiehumispiste on edullisesti noin 200°C:n yläpuolella ja sellaisena adiponitriilin on todettu olevan hyvin käyttökelpoinen. Muita mahdollisia liuottimia ovat esimerkiksi, polyetyleeniglykolit, kuten tetraetyleeniglykoli ja muut polyetyleeniglykolit, joiden molekyyli-paino on enintään noin 600, ja näitä lähellä olevat yhdisteet, kuten tetraetyleeniglykolin dimetyylieetteri ja butoksietoksietanoli.

Kloorausliuoksen katalyytti-komponenttien konsentraatio ei välttämättä rajoitu määrättyihin rajoihin. Koostumus määräytyy reaktio-olosuhteiden perusteella, jotka vallitsevat omaksutun teknillisen suoritusmuodon yhteydessä. Sääntönä on kuitenkin pidettävä sitä, että jodin ja moniarvoisen metallin moolisuhteen on oltava pienempi kuin 1, kun taas kloridin ja moniarvoisen metallin moolisuhteen on oltava ainakin 3 ja edullisesti suurempi kuin 4.

On selvää, että keksinnön menetelmää voidaan soveltaa yleisesti kloorattujen hiilivetyjen valmistamiseksi erilaisista olefiini-substraateista, mukaan luettuina suora- tai sivuketjuiset alifaat-tiset olefiinit, joissa on enintään noin 10 hiiliatomia, sykliset alifaattiset olefiinit, joissa on enintään noin 12 hiiliatomia ja alkenyylisubstituoidut aromaattiset yhdisteet, joissa on 8- noin 12 hiiliatomia. Erityistä mielenkiintoa on kuitenkin etyleenin kloorauksella EDC:ksi, joka on tärkeä vinyylikloridin valmistuksessa käytettävä lähtöaine.

6 66583

Teknilliseltä kannalta katsoen oksiklooraus, kuten etyleenin oksiklooraus EDCrksi, voidaan suorittaa eri teitä. Eräässä yleisesti käytetyssä menetelmässä oksiklooraus suoritetaan pääasiallisesti yhdessä hapetusregeneroinnissa tarvittavan hapen ja kloori-lähteen vastaanottoon sovitetussa reaktorissa, samanaikaisesti syötettävän etyleenin kanssa. Eräänä tämän menetelmän muunnelmana on kloorauksen ja regeneroinnin suorittaminen panoksittaisena. Toisessa menetelmässä, joka on paljon suositeltavampi tätä keksintöä sovellettaessa, klooraus ja regenerointi suoritetaan erikseen eri reaktoreissa kiertävällä kloorausliuoksella. Tämä työtapa edistää suuresti kahden erillisen reaktion optimointia. Täten käyttämällä tätä kloorausliuosta kloorautuminen tapahtuu yleensä edullisimmin välillä 70°C - 150°C ja paineen ollessa noin 100-1000 kPa, regene-roitumisen tapahtuessa yleensä tyydyttävästi välillä 20°C - 90°C absoluuttisen paineen ollessa noin 100-1000 kPa.

Erillisten reaktioiden optimointia voidaan edelleen parantaa valitsemalla kumpaankin vaiheeseen sopivin reaktorityyppi. Esimerkiksi moniarvoisen metallin ja jodidin hapettuminen tapahtuvat riittävän nopeasti varmistautumalla ilman tai hapen tehokkaasta sekoittumisesta kloorausjäteliuoksen kanssa. Pitämällä lämpötila tässä vaiheessa suhteellisen malana, esimerkiksi noin välillä 30-60°, vapautuneen amiinin konsentraatio poistokaasussa on melko alhainen ja yksi ainoa tämän kaasun pesu on riittävä. Nesteen sisältämä amiinimäärä saadaan sitten takaisin korkeammassa lämpötilassa, enintään 80°C:ssa, jolloin amiinikonsentraatiot strippauskaasussa ovat jopa 5% tai suurempia. Jos amiinin strippaukseen käytetään hiilidioksidia, amiini voidaan saada pesemällä kaasu vedellä. Tätä suolaliuosta voidaan sitten käyttää soodaprosessissa, kun taas jäljellä oleva hiilidioksidi käytetään uudelleen strippaukseen.

Regeneroinnin jälkeen kloorausliuos on valmista palautettavaksi kloorausreaktoriin. Tässä vaiheessa liuos voi yhä sisältää hiukan vapaata amiinia ja johtuen hitaasta hapettumisesta tässä väliaineessa amiinihukkaa voi esiintyä pitkän ajon aikana. Jotta voitaisiin vähentää hapettumisesta aiheutuvaa hajaantumista yksinkertainen neutralointi kloorivedyllä riittää tässä vaiheessa. Jos klooraustuote on EDC, tarvittava kloorivety voidaan saada takaisin esimerkiksi pyrolysoitaessa EDC:tä vinyylikloridiksi.

7 66583

Amiini-soodaprosessin suorituksesta tässä yhteydessä ei ole paljon sanottavaa koska itse prosessi on tunnettu ja perustuu suoraan hyvin tunnettuun ammoniakki-sooda- eli Solvay-menetelmään, joka on laajalti käytössä teollisuudessa. Aste-eroja, jotka liittyvät amiinin käyttöön ja sen hydrokloridin eristämiseen, ammoniakin ja ammoniumkloridin asemesta, voi asiintyä, mutta sellaiset eroavuudet aivät yleensä muuta periaatetta. Normaalisti muodostunutta natrium-vetykarbonaattia käsitellään edelleen kalsinoimalla kalsinoiduksi soodaksi ja sellainen lisävaihe on tavallisesti otettava lukuun viitattaessa Solvayn soodaprosessiin. Tässä suhteessa tämän keksinnön menetelmällä voi olla 1isämielenkiintoa sikäli, että tiettyjen amiinien, kuten dimetyyliamiinin yhteydessä soodan muodostuminen suoraan on ilmeisen mahdollista.

Tätä keksintöä selvennetään edelleen viittaamalla seuraaviin esimerkkeihin.

Esimerkki I

Seuraavassa on selostettu pienimittakaavainen suljettu kiertoprosessikoe.

50 litran tyhjäputkeen yhdistettyyn astiaan pantiin väkevää trimetyyliamiini. H20:n vesiliuosta, adiponitriiliä ja C^C^.il^O: ta. Sekoitettua erää lämmitettiin sitten 90°C:ssa noin 4 kPa:n vakuumissa kunnes seos oli oleellisesti vedetön. Sen jälkeen lisättiin kuprojodidia lähtökloorausliuoksen aikaansaamiseksi, jossa oli adiponitriilissä painoprosentteina 4,7% Cu, 5,2% J, 12,2% Cl ja 20,7% TMA:ta (moolisuhteet Cl/Cu = 4,7 ja J/Cu = 0,56). Liuos johdettiin nopeudella 46 1/h hapetusreaktoriin, jonka muodosti kolme täytteellä varustettua kolonnia, joiden kunkin pituus oli 5 m ja sisäläpimitta 25,4 mm. Ilmaa lisättiin ensimmäisen kolonnin pohjalta 3 nopeudella 2,7 m /h ja johdettiin liuoksen kanssa yhdensuuntaisvir-tauksena kolonnien läpi lämpötilassa 55°C, jolloin paine aleni arvosta noin 450 arvoon noin 100 kPa.

Muodostunut virta johdettiin sitten täytteellä varustetun kolonnin yläpäähän, jonka kokonaispituus oli 5 m, sisähalkaisija 101,6 mm ja jossa oli kaksi pientä höyryllä lämmitettävää osastoa. Liuoksesta stripattiin TMA:ta noin 75°C:n lämpötilassa ja noin ilma- 3 kehän paineessa hiilidioksidilla (virtausnopeus 4 m /h) nopeudella 8 66583 6 moolia/h eli noin 2,2 til.-% poistuvasta ilma-hiilidioksidi-seoksesta.

Hapetettu ja stripattu kloorausliuos neutraloitiin HCl-kaasulla ja sekoitettiin sitten etyleenivirtaan 7 moolia/h. Seos johdettiin ensin esilämmittäjän läpi lämpötilan kohottamiseksi 100°C:seen ja sen jälkeen täytteellä varustetun kloorauskolonnin läpi, jonka pituus oli 5 m ja lämpömitta 25,4 mm, 580 kPa:n paineessa.

Kuljettuaan, viipymisajän ollessa noin 30 minuuttia, pitkänomaisen painerektorin läpi, jonka muodosti 12,7 mm:n muoviputkikie-rukka, joka oli sijoitettu mainittuun esilämmittäjään, reaktioseos päästettiin täytteellä varustettuun kolonniin, jonka pituus oli 3,8 m ja sisäläpimitta 76,2 mm, jossa EDC poistettiin höyrytislausta käyttäen. EDC:tä poistui poistokaasuseoksen kanssa nopeudella 0,56 kg/EDC/h, joak vastasi noin 80%:n konversiota syötetystä etyleenistä laskien.

Jäljellä olevan käytetty kloorausliuos palautettiin sitten alkuperäiseen 50 l:n astiaan ja kuivattiin siinä, jolloin menetelmän kloorauspuolen kiertosykli päättyi.

TMA:lla kuormitettu ilma-hiilidioksidi-seos, joka poistui edellä mainitusta TMA:n strippauslaitteesta, johdettiin täytteellä varustetun kolonnin pohjalle, jonka päällä kierrätettiin lähes kyllästettyä suolaliuosta 15-20°C:n lämpötilassa. Koska tämä absorp-tio/karbonointi on alan asiantuntijoille tuttua, ei tässä yksinkertaisessa kokeessa pyritty erityisesti optimoimaan olosuhteita eikä määrittämään saantoa ja konversioarvoja. Muodostunut natriumvety-karbonaattiliete vain poistettiin kolonnista ja eristettiin suodattamalla. Emäliuos konsentroitiin haihduttamalla olennaisesti kaiken jäljellä olevan natriumkloridin saostamiseksi. Kun tämä suola oli poistettu suodattamalla, jäljelle jäänyt TMA.HC1-liuos, jonka väkevyys oli noin 65 paino-%, palautettiin alkuperäiseen 50 l:n astiaan menetelmän soodapuolen kiertosyklin sulkemiseksi.

Tässä esimerkissä selostettua kokonaisprosessia jatkettiin yhtäjaksoisena 27 tunnin ajan.

9 66583

Esimerkki II

Trietyyliaraiinin (TEA) soveltuvuuden kokeilemiseksi regene-rointivaiheessa käytettäväksi suoritettiin lyhyt koe. Kuplareakto-riin, jonka pituus oli 30 cm ja läpimitta 3 cm ja jota pidettiin 90°C:ssa, pantiin 50 ml adiponitriiliä, 0,1 moolia kupari(I)kloridia ja 0,3 moolia TEA.HCl:a. Seosta homogenisoitiin ensin typpivirralla nopeudella 100 1/h. Typpivirta korvattiin sitten happivirralla 70 1/h ja poistuva kaasu kerättiin kaasun absorbointilaitteeseen, jonka pH pidettiin arvossa 3 automaattititrauslaitteen avulla TEA:n vapau-tumisnopeuden määrittämiseksi. Tämän määräksi saatiin 15 mmoolia/h, joka on periaatteessa tyydyttävä tulos.

Esimerkki III

Dimetyyliamiinin (DMA) soveltuvuutta käyttäen erilaisia liuottimia kokeiltiin lukuisissa kokeissa edellä olevan esimerkin mukaisessa kuplareaktorissa, jossa lämpötila pidettiin 100°C:ssa ja ilmavirta 100 1/h.

Kullakin kerralla reaktoriin pantiin 50 ml liuotinta, 50 mmoo-lia kupari(I)kloridia ja 200 mmoolia DMA.HCl:a. Teoreettinen DMA-määrä, joka on poistettavissa tästä seoksesta, on 50 mmoolia; kokeissa vapautunut DMA-prosentti laskettiin tämän perusteella. Mainittuja liuottimia käytettäessä 140 minuutin ajon jälkeen vapautumis-prosenteiksi saatiin seuraavat arvot: 30,8% tetraetyleeniglykolissa, 37,4% polyetyleeniglykolissa 600, 45% tetraetyleeniglykolin dimetyy-lieetterissä ja 42,6% butoksietoksietanolissa.

Esimerkki IV

Suoritettiin koe jotta voitaisiin tarkistaa onko myös raudan läsnäololla kuparin sijasta vaikutusta regenerointivaiheessa. Tässä tarkoituksessa esimerkin II kuplareaktoriin, jota pidettiin 100°C: ssa, pantiin 50 ml adiponitriiliä, 40,7 mmoolia rauta(II)kloridia ja 270 mmoolia TMA.HCl:a.

Homogenoinnin jälkeen seokseen johdettiin noin nopeudella 5 1/min ilmavirta ja poistokaasu koottiin kaasun absorbointilaitteeseen kuten esimerkissä II. Osoittautui, että TMA:ta oli vapautunut 80 minuutin aikana 39,9 mmoolia.

Claims (5)

10 66583

1. Menetelmä kloorattujen hiilivetyjen ja natriumvety-karbonaatin valmistamiseksi yhdistetystä, johon menetelmään sisältyvät vaiheet a) olefiini-hiilivety kloorataan oleellisesti vedettömällä kloorausliuoksella, joka sisältää jodia ja hapettuneessa tilassa olevan moniarvoisen metallin kloridia, b) natriumkloridi muunnetaan karbonoimalla natriumvetykarbo-naatiksi käyttämällä apuna haihtuvaa emästä Solvayn soodamenetelmän mukaisesti, c) vaiheessa a) käytetty kloorausliuos regeneroidaan hapetta-vasti, jolloin kioorilähteenä käytetään vaiheessa b) muodostunutta haihtuvan emäksen kloorivety-adduktia, tunnettu siitä, että kloorausliuoksessa oleva moniarvoinen metalli on kupari ja/tai rauta, vaiheessa b) käytettävä haihtuva emäs on alifaattinen amiini, jonka kiehumispiste on noin 100°C:n alapuolella ja sen kloorivety-addukti on kioorilähteenä vaiheessa c), josta amiini otetaan talteen höyryfaasissa ja palautetaan vaiheen b) soodaprosessiin.

2. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että haihtuva emäs on trimetyyliamiini.

3. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että kloorausliuos sisältää pääasiallisesti adiponitriiiiä nestemäisenä aineosana.

4. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että klooraus kloorausliuoksella ja kloorausliuoksen hape-tusregenerointi suoritetaan erillisissä reaktoreissa lämpötilojen ollessa vastaavasti rajoissa 70°-150°C ja 20°-90°C.

5. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että sitä käytetään 1,2-dikloorietaanin ja soodan valmistamiseksi yhdistetysti etyleenistä ja keittosuolasta.