FI60643C - Instrument foer diagnosering av akut sinuit - Google Patents

Description

TZSZ* r«rt M4\ KUULUTUSJULKAISU tfssAi 40J& ™ * * UTL&GGN I NGSSKRI FT O 4 3 C (^5) Patentti iayinnetty 10 03 1902 uQyy Patent jneddelat ’ (51) Ky.ik?/iiK.ci. A 61 B 10/00

SUOMI—FINLAND (21) PM«nttlhak«mu* — Pat*ntmn*eknlnf 791^*7 U

(22) Htkamispdvl — Anseknlnpdtg 09- 05.79 (23) Alkupäivä—GIMfhettdag 09.05.79 • (H) Tullut JulkiMksI — Bllvlt offanttlg 10.11.80

Patentti- ]· rekisterihallitus .... ...._____ . . . ,. ,. , N..n, ' . ^ ___ . (44) NlhtivUcilptnon ja kuuL|ulkalsun pvm. — on 11 fil patents och registerstyrelsen ' ' Anutkan utiagd odi uti.ikr)ft«n puMicwad ^ x' (32)(33)(31) Pyy«i««y etuoikeu*—e«|»rd prtorKct (71)(72) Matti Revonta, Korvaklinikka, TYKS, U-sairaala, 20520 Turku 52,

Pekka Meriläinen, Fysiikan laitos, Helsingin Yliopisto, 00170 Helsinki 17, . Mauri Luukkala, Fysiikan laitos, Helsingin Yliopisto, .00170 Helsinki 17, Suomi-Finland(Fl) (7*0 Mauri Luukkala (5M Laite nenän sivuontelotulehduksen ilmaisemiseksi - Instrument för diagnosering av akut sinuit

Suomalaisen hoitokäytännön mukaisesti hoidettavana sivuontelo-tulehduksena pidetään tilaa, jossa onteloon kertyy eritettä merkkinä heikentyneestä eritteensiirrosta ja ontelon ja nenän välisen kanavan ahtautumisesta tulehduksen seurauksena. Ruotsalaiset tutkijat (Axelsson et ai 1978) "ovat osoittaneet, että kokenut korvalääkäri pystyy diagnosoimaan oireiston ja löydösten perusteella puolesta kahteen kolmasosaan poskiontelotulehduksista ja vielä vähemmän otsaontelotulehduksista. Siksi diagnoosi perustuu joko röntgenkuvauksella tai eräissä tapauksissa punktiolla todettuun ontelon eritteisyyteen.

Useat kirjoittajat ovat kritisoineet röntgenlöydöksen merkitystä poskiontelon eritto isyyden määrityksessä, ja katsovat esim. lapsien röntgenlöydöksen olevan niin epävarma, että siihen ei diagnoosia voi perustaa, lapsipotilailla eritteisyyden osoittaminen punktiolla ilman yleisanestesiaa on ljihes mahdotonta. Otsaontelotul ehdusdiagnoosi perustuu lähes yksinomaan röntgen-) “ydökseen huolimatta sen virhelähteistä, koska parempaa diagnostista metodia ei ole ollut käytettävissä.

j 2 60643

Ultraäänitutkimuksen idea eritteisen ontelon osoittajana on ennestään tunnettu, vaikka se ei ole lähinnä laitteistojen kalleuden ja monimutkaisuuden vuoksi saavuttanut käyttäjäkuntaa. Viime i vuosina menetelmästä ja sen luotettavuudesta on julkaistu aineistoa sekä aikuisten että lasten poskionteloiden eritteisyyden (Revoilta 1975} osoittamisessa. Eritteisyyden/il.mapitoisuuden kuvan-tamiseen on kaikissa aikaisemmin julkaistuissa tutkimuksissa käytetty ultraäänitutkimustekniikkaa, jossa ontelosta heijastuvat • kaiut kuvataan katodisädeputkella joko A- tai B-kuvauksena.

I Ontelon eritteisyyden osoitus perustuu luisesta takaseinästä I heijastuvan kaiun osoittamiseen. Tämän kaiun puuttuminen merkit-I see ilmapitoista aluetta ontelossa. Ilmasta ontelossa aiheutuu I ultraääni-impulssin totaali heijastuminen ja tämän voimakkaan kaiun etäisyys anturista kuvaa etuseinän limakalvon paksuutta.

Nyt esillä olevassa keksinnössä selostetaan sinänsä tunnetuista lähetin-, vastaanotto-, vahvistus- ja säätölaitetoteutuksista konstruoitu ultraäänilaite, joka ilmaisee poskiontelotulehduksen tai otsaontelotulehduksen siten, että ultraäänimittapää sisältää pait-; si ultraäänikiteen myös merkkilamppurivi», jossa poskiontelon (tai i otsaontelon) takaseinää vastaavalla paikalla oleva merkkilamppu syttyy ontelon ollessa eritteen täyttämä. Tämä edellyttää sitä, että raittapää on kohdistettava ontelon takaseinää vasten siten, että heijastuva kaiku palaa takaisin ultraääniköteeseen. Kiteeseen palava kaiku sytyttää laitteen elektroniikan välityksellä kyseisen merkkilampun. Jos potilaalla ei ole poskiontelotulehdusta, ; eli ontelo on ilmatäytteinen, merkkilamppurivissä ei merkkilamppua I syty· i Nykyisissä laitteistoissa anturi on joko kaapelin tai nivelistön Ϊ välityksellä kiinnitetty ultraääniköjeeseen. Tutkija seuraa kat- j seellaan vuoroin anturin sijaintia tutkimusalueella, vuoroin kuva putkea. Tästä katseen siirtymästä johtuu epätarkkuus tulostukseen, koska anturin suuntaus ja sijainti helposti tutkittavan alueen pienuuden vuoksi muuntuu ja saadaan virheellisiä tuloksia.

Tässä esitelty keksintö pyrkii edellisiin tutkimuslaitteistoihin nähden parantamaan anturin suuntausmahdollisuuksia liittämällä näyttölaite anturiin ja näin saamalla se samaan näkökenttään tutkittavan kohteen kanssa. Keksinnössä tavanomainen katodisäde-putkeen perustuva näyttölaite on korvattu pienellä, vähän tilaa vievällä ja selkeälukuisella valodiodirivillä, joka on lisäksi 3 60643 halpa ratkaisu verrattuna katodisädeputkeen. Valodiodit kuvailtavat syvyysasteikon koko alueelta heijastuvat rajapintojen kaiut kuten Λ-kuvaus tai B-kuvaus, kuitenkin niin, että lähekkäin olevien kaikujen summa ohjaa yhtä lediä. Valodiodin kirkkaus kuvastaa vastaavaa A-kuvauksen kaikupiikin korkeutta, Valodirdcista koottu näyttölaite on ontelojen c-ritte isyyden kuvantamisessa yhtä käyttökelpoinen kuin A-kuva tavanomaisissa ultraäänilaitteissa.

Edut ovat yksinkertainen ja kestävä rakenne, pieni koko ja hyvä luettavuus. Keksinnölle on tunnusomaista patenttivaatimuksessa esitetyt seikat.

Kuvassa 1 selostetaan kaavamaisesti keksinnön periaatetta.

Tässä keksinnössä on uutuutena ultraäänipää 4, joka sisältää raerkkilamppurivin 5 sekä kiteen 3. Jos potilaalla on eritteen täyttämä ontelo, syttyy takaseinää vastaavalla paikalla oleva merkkivalo 2 palamaan. Laitteeseen kuuluva muu ohjauselektroniik-ka sijaitsee muualla. Valodiodirivin osasia ohjaa vastaavan sy-vyysalueen osalta heijastunut, vastaanotettu ja vahvistettu kaiku-informaatio, miltä tahansa asteikon alueelta kuten aikaisemmissa uitraäänitutkirnusiaitesovellutuksissa katodisädeputkelta luettavissa olevassa A-kuvassa. Näyttölaite on sijoitettu tavanomaisen ultraäänianturin 3 yhteyteen käsikappaleeseen, jossa sen näyttämä on havaittavissa yhtäaikaisesti anturin suuntauksen ja asettelun kanssa samassa näkökentässä ja mahdollistaa näin entistä tarkemmin virheellisten kaikujen eliminoimisen ja mahdoinisiraman tarkan diagnoosin.

Ultraäänipulssin synnyttämiseen, lähettämiseen, vastaanottamiseen, vahvistamiseen ja muokkaamiseen tulostusta varten käytetään tunnettuja elektronisia ratkaisuja.

Laitetta käytettäessä anturikide 3 viedään kontaktiaineen välittämänä ontelon etuseinälle ja suunnataan tiettyyn suuntaan kohti oletettua ontelon takaseinää. Mikäli kaikuja todetaan vain ontelon etuseinän alueelta, onteloa pidetään terveenä. Mikäli etu-alueen syvyys on tavallista suurempi, ontelossa oletetaan olevan limakalvopaksunnosta. Mikäli ontelon oletetun takaseiniin syvyydestä todetaan voimakas (luu-)kaiku, pidetään onteloa eritteen tai vastaavan täyttämänä.

Kliiniset kokeet osoittavat, että kyseisellä tutkimustekniikalla ja laiteratkaisulla päästään yli 85/6 osuvuuteen, joka on parempi kuin tavanomainen röntgenlöydöksen osuvuus.

*' 60643

On myös huomattava, että poski- tai otsaontelossa olevan eritteen rajapinta voidaan löytää liikuttamalla anturipäätä suuntansa säilyttäen pystytasossa. Kun nesteen yläpinta saavutetaan, katoaa kaiku ontelon takaseinästä. Tämä havaitaan merkkivalon sammumisena.

Ruotsalaisessa SE-Kuulutus-julkaisuasa no 359441 esitetään ultraääni lähetin, joka on tarkoitettu aivojen keskikohdan havaitsemiseen pulssikaikumenetelmällä. Tämän ruotsalaisen laitteen keksinnöllisyytenä on jousikuormitettu anturiputki, joka pääsee liikkumaan eräänlaisessa hylsyssä. Tässä hylsyssä on asteikko, josta voidaan lukea saadun kaiun etäisyys. Edelleen tähän jousikuormitet-tuun liikkuvaan anturiputkeen on kiinnitetty hammaspyörän välityksellä potentiometri, jonka asento riippuu anturiputken painautumasta hylsyputken sisälle. Tämän potentiometrin antama signaali vuorostaan säätää ns, elektronisen veräjän avauturaiskohtaa siten, että jos saatava kaikusignaali osuu veräjän aukeamisäjankoiltaan, saadaan laitteeseen kytketystä kovaäänisestä hälytyssignaali. Tällöin putken kyljessä olevasta asteikosta voidaan lukea saadun kaiun etäisyys. Nyt esittämässämme patenttihakemuksessa olevassa laitteessa ei ole em. jousikuormitettua anturiputkea, siihen kytkettyä potentiometriä eikä myöskään anturiputken painautumasta riippuvaa elektronista veräjää. Esillä olevassa patenttihakemuksessa vastaan otetun kaiun ilmaisee ledilamppurivi, jolloinka saatu kaiku automaattisesti ilmaisee sen, saadaanko kaiku ontelon takaseinästä vai ei. Ruotsalaisen patentin mukaisella laitteella on hyvin vaikea todeta, saadaanko kaikua vai ei, koska poskionteloa tutkittaessa joudutaan anturia liikuttamaan ihon pinnalla ontelon erittei-syyden toteamiseksi. Ruotsalaisen patentin mukaisella laitteella syvyysmittaus tehdään painamalla hylsyputken sisälle edellä esitetty anturi, kun taas esillä olevan patenttihakemuksen mukaisesti syvyystutkimus tapahtuu täysin elektronisesti ledilamppujen syttymisenä tai sammumisena.

Kirjallisuus: Axelsson, Brorson, Jensen: "Akut Sinuit",

Klinik och Terapi, Astra (1978).

Revonta, M.: "Lasten poskiontelotulehduksen diagnosointi ultraäänellä", Duodecim 1979:95:908-913