FI94811C - Menetelmä ja laite synkronisessa digitaalisessa tietoliikennejärjestelmässä käytettävien signaalien kehysten kohdistamiseksi - Google Patents

Description

5 94811

Menetelmä ja laite synkronisessa digitaalisessa tietoliikennejärjestelmässä käytettävien signaalien kehysten kohdistamiseksi

Keksinnön kohteena on oheisen patenttivaatimuksen 1 johdanto-osan mukainen menetelmä ja oheisen patenttivaatimuksen 6 johdanto-osan mukainen laite synkronisessa digitaalisessa tietoliikennejärjestelmässä käytettävien sig-10 naalien kohdistamiseksi. Keksinnön mukainen ratkaisu on tarkoitettu erityisesti synkronisen digitaalisen tietoliikennejärjestelmän toistinlaitteita varten, mutta sitä voidaan soveltaa periaatteessa järjestelmän missä tahansa verkkoelementissä, jossa on tarvetta kohdistaa kaksi tai 15 useampi saman hierarkiatason signaali toisiinsa.

Nykyinen digitaalinen siirtoverkko on plesiokroni-nen, mikä tarkoittaa sitä, että esim. jokaisella 2 Mbit/s peruskanavointijärjestelmällä on oma, toisista järjestelmistä riippumaton kellonsa. Tämän johdosta ei ylemmän ·: 20 asteen järjestelmän bittivirrasta pystytä paikallistamaan yhtä 2 Mbit/s:n signaalia, vaan 2 Mbit/s:n signaalin erottamiseksi on ylemmän tason signaali demultipleksoitava jokaisen väliasteen kautta 2 Mbit/s-tasolle. Tästä johtuen on erityisesti haaroittuvien yhteyksien, joilla vaaditaan 25 useita multipleksereitä ja demultipleksereitä, rakentaminen ollut kallista. Toinen plesiokronisen siirtoverkon haitta on se, että kahden eri laitevalmistajan laitteet eivät useinkaan ole keskenään yhteensopivia.

Muun muassa yllä mainitut puutteet ovat johtaneet 30 uuden synkronisen digitaalisen hierarkian SDH (Synchronous Digital Hierarchy) määrittelyyn. Määrittely on tehty mm. CCITT:n suosituksissa G.707 — G.709 ja G.781...G.784. Synkroninen digitaalinen hierarkia perustuu STM-N-siirto-kehyksiin (Synchronous Transport Module), joita on usealla 35 hierarkiatasolla N (N=l,4,16...). Olemassa olevat PCM-jär- 2 94811 jestelmät, kuten 2, 8, ja 34 Mbit/s:n järjestelmät multip-leksoidaan SDH-hierarkian alimman tason (N=l) synkroniseen 155,520 Mbit/s kehykseen, jota kutsutaan edellä esitetyn mukaisesti STM-l-kehykseksi. Ylemmillä hierarkiatasoilla 5 ovat bittinopeudet alimman tason monikertoja. Periaatteessa on synkronisen siirtoverkon kaikki solmut synkronoitu yhteen kelloon. Mikäli jotkut solmut kuitenkin menettäisivät kytkennän yhteiseen kelloon, johtaisi se vaikeuksiin solmujen välisissä kytkennöissä. Vastaanotossa on kehyksen 10 vaihe myös pystyttävä selvittämään helposti. Edellä mainittujen seikkojen takia on SDH-tietoliikenteessä otettu käyttöön osoitin, joka on numero, joka osoittaa hyötykuorman vaiheen kehyksen sisällä, toisin sanoen osoitin osoittaa siihen tavuun STM-kehyksessä, josta hyötykuorma alkaa.

15 Kuviossa 1 on havainnollistettu STM-N-kehyksen ra kennetta, ja kuviossa 2 yhtä STM-l-kehystä. STM-N-kehys koostuu matriisista, jossa on 9 riviä ja N kertaa 270 saraketta siten, että jokaisen rivin sarakkeen risteyskohdassa on yksi tavu. N x 9:n ensimmäisen sarakkeen rivit 1-*! 20 3 ja 5-9 käsittävät otsikkoalueen SOH (Section OverHead), ja rivi 4 AU-osoittimen. Loppuosan kehysrakenteesta muodostaa N kertaa 261 sarakkeen pituinen osa, johon sisältyy STM-N-kehyksen hyötykuormaosa.

Kuvio 2 havainnollistaa yhtä STM-l-kehystä, jonka 25 rivi on siis 270 tavun pituinen edellä esitetyn mukaises-ti. Hyötykuormaosa käsittää yhden tai useamman hallintoyksikön AU (Administration Unit). Kuvion esimerkkitapauksessa hyötykuormaosa muodostuu AU-4-yksiköstä, johon on sijoitettu vastaavasti virtuaalinen kontti VC-4 (Virtual 30 Container). (Vaihtoehtoisesti siirtokehys STM-l voi sisäl-. tää kolme AU-3-yksikköä, joista kuhunkin on sijoitettu vastaava virtuaalinen kontti VC-3). VC-4 muodostuu puolestaan kunkin rivin alussa olevasta yhden tavun pituisesta (yhteensä 9 tavua) reittiotsikosta PÖH (PathOverHead) sekä 35 hyötykuormaosasta, jonka sisältämät alemman tason kehykset 3 94811 sisältävät myös tavuja, jotka mahdollistavat liitäntäta-sauksen suorittamisen mapituksen yhteydessä mapitettavan informaatiosignaalin nopeuden poiketessa jossain määrin nimelii sarvostaan.

5 Jokaisella tavulla, joka on AU-4-yksikössä, on oma paikkanumeronsa. Edellä mainittu AU-osoitin sisältää VC-4-kontin ensimmäisen tavun paikan VC-4-yksikössä. Osoittimien avulla voidaan suorittaa SDH-verkon eri pisteissä positiivisia tai negatiivisia osoitintasauksia. Jos verkon 10 solmuun, joka toimii tietyllä kellotaajuudella, tuodaan ulkopuolelta virtuaalinen kontti, jonka kellotaajuus on äskeistä suurempi, on seurauksena datapuskurin täyttyminen. Tällöin on suoritettava negatiivinen tasaus: vastaanotetusta VC-kontista siirretään yksi tavu (VC-4-kontin 15 tapauksessa 3 tavua) lähetettävän kehyksen otsikkotilan puolelle ja osoittimen arvoa pienennetään vastaavasti yhdellä. Jos taas vastaanotetulla VC-kontilla on solmun kellonopeuteen nähden pienempi nopeus, pyrkii datapuskuri tyhjenemään. Tällöin on suoritettava positiivinen tasaus: ” 20 lähetettävään VC-konttiin lisätään täytetavu (VC-4-kontin tapauksessa 3 tavua) ja osoittimen arvoa kasvatetaan yhdellä.

Kuvio 3 esittää sitä, kuinka STM-N-kehys on mahdollista muodostaa olemassaolevista bittivirroista. Nämä bit-25 tivirrat (1.5, 2, 6, 8, 34, 45 tai 140 Mbit/s, jotka on * esitetty kuviossa oikealla) pakataan ensimmäisessä vai heessa CCITT:n määrittelemiin kontteihin C (engl. Container) . Toisessa vaiheessa lisätään kontteihin ohjaustietoa sisältäviä otsikkotavuja, jolloin saadaan edellä esi-30 tetty virtuaalinen kontti VC-ll, VC-12, VC-2, VC-3 tai VC-. 4 (lyhenteiden perässä esiintyvistä indekseistä ensimmäi nen viittaa hierarkiatasoon ja toinen bittinopeuteen). Tämä virtuaalinen kontti pysyy koskemattomana matkallaan synkronisen verkon läpi aina kontin määränpäähän asti.

35 Virtuaalisista konteista muodostetaan edelleen (hierarkia- 4 94811 tasosta riippuen) joko ns. aliyksiköitä TU (Tributary Unit) tai edellä esitettyjä AU-yksiköitä (AU-3 ja AU-4) lisäämällä niihin osoittimet. AU-yksikkö voidaan mapittaa suoraan STM-1-kehykseen, mutta TU-yksiköt on koottava ali-5 yksikköryhmien TUG (Tributary Unit Group) ja VC-3- sekä VC-4-yksiköiden kautta AU-yksiköiden muodostamiseksi, jotka sitten voidaan mapittaa STM-l-kehykseen. Kuviossa 3 on mapitusta (engl. mapping) merkitty yhtenäisellä ohuella viivalla, kohdistusta (aligning) katkoviivalla, ja multi-10 pleksausta (multiplexing) yhtenäisellä paksummalla viivalla.

Kuten kuviosta 3 voidaan havaita, STM-1-kehyksen muodostamiseen on olemassa useita vaihtoehtoisia tapoja, samoin voi esimerkiksi ylimmän tason virtuaalisen kontin 15 VC-4 sisältö vaihdella sen mukaan, miltä tasolta ja miten sitä on lähdetty rakentamaan. STM-l-signaaliin voi siten sisältyä esim. 3 TU-3-yksikköä tai 21 TU-2-yksikköä tai 63 TU-12-yksikköä tai jokin näiden mainittujen yksikköjen yhdistelmä. Ylemmän tason yksikön sisältäessä useita alemman **· 20 tason yksiköitä, esim. VC-4-yksikön sisältäessä vaikkapa TU-12-yksiköitä (joita on siis yhdessä VC-4-yksikössä yhteensä 63 kappaletta, vrt. kuvio 3) , on alemman tason yksiköt mapitettu ylemmän tason kehykseen käyttäen lomitusta (interleaving) siten, että kustakin alemman tason 25 yksiköstä on ensin otettu peräkkäin ensimmäiset tavut, sen ‘ jälkeen toiset tavut jne. Kuvion 2 esimerkissä on esitet ty, kuinka VC-4-yksikössä on ensin peräkkäin kaikkien 63 TU-12-yksikön ensimmäiset tavut, sen jälkeen kaikkien 63 TU-12-yksikön toiset tavut, jne.

30 Koska edellä kuvatut SDH-kehysrakenteet eivät kuulu . varsinaisen keksinnöllisen ajatuksen piiriin, kuten ei myöskään näiden kehysrakenteiden muodostaminen, ei niitä kuvata tässä yhteydessä tämän enempää. SDH-kehysrakenteita ja niiden muodostamista on kuvattu esimerkiksi viitteissä 35 [1] ja [2], joihin viitataan tarkemman kuvauksen suhteen .1 SU S- Hill M I Rl : 1 5 94811 (viiteluettelo on selitysosan lopussa).

Useiden saman hierarkiatason signaalien kohdistus (vrt. kuvio 3) toisiinsa suoritetaan yleensä osoitinope-raatioilla, mutta esim. toistinlaitteissa ei osoitinope-5 raatioita saa suorittaa, vaan niissä voidaan käsitellä ainoastaan STM-1-kehyksen jänneotsikkoa RSOH (Regenerator Section OverHead). Mikäli ei voida käyttää osoitinoperaa-tioita kohdistamiseen, voitaisiin kohdistaminen suorittaa esim. siirtorekisterityyppisenä ratkaisuna säätämällä eri 10 signaalien viiveitä. Tällainen ratkaisu asettaa kuitenkin melko ankarat vaatimukset kellosignaalin ominaisuuksien, kuten esim. huojunnan toleransseille.

Esillä olevan keksinnön tarkoituksena on saada aikaan menetelmä ja laite, joka ei aseta suuria vaati-15 muksia käytettävälle kellosignaalille ja jonka avulla saman hierarkiatason signaalit voidaan kohdistaa toisiinsa mahdollisimman yksinkertaisella tavalla automaattisesti, toisin sanoen ilman, että lähtevän ja tulevan signaalin vaihetta on koko ajan tarkkailtava. Tämä päämäärä saa-·: 20 vutetaan keksinnön mukaisella menetelmällä ja keksinnön mukaisella laitteella, joista menetelmälle on tunnusomaista se, mitä kuvataan oheisen patenttivaatimuksen l tunnus-merkkiosassa ja laitteelle se, mitä kuvataan oheisen patenttivaatimuksen 6 tunnusmerkkiosassa.

25 Keksinnön ajatuksena on säätää kehyksen tietystä t vaiheesta aloitettavan viivemittauksen osoittamien vaihe-erojen perusteella kunkin signaalin talletusaikaa puskurissa siten, että signaalit saadaan kohdistetuiksi toisiinsa. Vaikka säätö tehdään lukevan kellosignaalin jakson 30 määrääminä portaina, ei talletusaika silti ole sidottu kokonaisiin kellojaksoihin, koska kirjoituskellon vaihe • * voi liukua lukukelloon nähden.

Seuraavassa keksintöä ja sen edullisia suoritusmuotoja kuvataan tarkemmin viitaten oheisten kuvioiden 4-6 35 mukaisiin esimerkkeihin oheisissa piirustuksissa, joissa 6 94811 kuvio 1 esittää yhden STM-N-kehyksen perusrakennetta, kuvio 2 esittää yhden STM-1-kehyksen rakennetta, kuvio 3 esittää STM-N-kehyksen muodostamista olemas-5 sa olevista PCM-järjestelmistä, kuvio 4 esittää lohkokaaviona synkronisen digitaalisen tietoliikennejärjestelmän STM-4-solmupistettä, kuvio 5 esittää kuviossa 4 esitetyn STM-4-yksikön kohdistuspiiristöä, ja 10 kuvio 6 esittää tarkempaa lohkokaaviota yhdestä kuviossa 5 esitetystä kohdistuspiiristä.

Kuviossa 4 on esitetty SDH-verkon STM-4-solmua, joka käsittää useita rinnakkaisia liitäntäyksiköltä 41, joista kukin vastaanottaa (ensimmäinen siirtosuunta) kuidulta 42 15 saapuvaa STM-l-signaalia ja lähettää (toinen siirtosuunta) STM-l-signaalin kuidulle. Vastaanotetuista STM-l-signaa-leista muodostetaan STM-4-yksikössä 43 STM-4-signaali kuidulle 44 ja vastaavasti kuidulta 44 saapuvasta STM-4-sig-naalista erotetaan neljä STM-l-signaalia kuiduille 42.

20 Tässä esityksessä tarkastellaan edellä mainittua ensimmäistä siirtosuuntaa.

Liitäntäyksikkö 41 muuttaa STM-1-signaalit sähköiseen muotoon ja lähettää ne edelleen solmun sisäistä väylää B pitkin STM-4-yksikölle 43, joka muodostaa niistä 25 edelleen STM-4-signaalin. Ongelman tällaisessa tilanteessa muodostavat sisäisen väylän B viiveet, jotka ovat kullekin STM-l-signaalille erisuuret. Vaikka siis liitäntäyksiköt lähettävätkin STM-l-signaalit väylälle (joka yleensä toteutetaan laitteen taustalevyllä) kellosignaalin samalla 30 reunalla, saapuvat ne STM-4-yksikköön hieman eri aikoina.

. (Osittain tämä johtuu jo mainitun kellosignaalin eri laisesta kulkuviiveestä eri liitäntäyksiköihin.)

Edellä viitattujen kulkuaikäerojen johdosta on STM- 4-yksikössä 43 suoritettava saapuvien STM-l-signaalien ke-35 hysten kohdistus. Tämä suoritetaan kuviossa 5 esitetyllä • 94811 7 keksinnön mukaisella kohdistuspiiristöllä 50, joka käsittää neljä rinnakkaista kohdistuspiiriä 51, jotka on kuviossa erotettu toisistaan numeroimalla ne viitemerkeillä #l-#4. Kullekin kohdistuspiirille tuodaan liitäntäpiiriltä 5 STM-l-hyÖtysignaali D, kehyssynkronointisignaali FS sekä kellosignaali CLK1. Kohdistuksen suorittamiseksi yksi koh-distuspiireistä 51, tässä tapauksessa piiri numero 1, antaa kehyksen tietystä vaiheesta mitatun viivejakson jälkeen referenssipulssin AI, jonka esiintymishetkeä käyte-10 tään muihin kohdistuspiireihin (#2-#4) nähden referenssinä, jonka perusteella kohdistus suoritetaan. Tätä varten on kohdistuspiirin #1 antama referenssisignaali AI kytketty kaikille muille kohdistuspiireille 51. Kohdistuspiirin #1 erilaisesta asemasta johtuen kutsutaan sitä jäljem-15 pänä master-piiriksi ja muita kohdistuspiirejä (#2-#4) slave-piireiksi.

Kun STM-l-signaalien kohdistus on suoritettu STM-4-yksikön 43 sisäänmenossa keksinnön mukaisella tavalla, kytketään data edelleen STM-4-yksikön osoittimenmuodostus-20 ja multipleksointipiireille STM-4-signaalin muodostamiseksi sinänsä tunnetulla tavalla tavulomittamalla neljästä STM-l-signaalista. Koska tämä ei kuitenkaan kuulu enää keksinnön mukaisen ajatuksen piiriin, ei näitä piirejä kuvata tässä yhteydessä.

25 Kuviossa 6 on esitetty lohkokaaviona yhden kohdis- tuspiirin 51 tarkempaa rakennetta. Kohdistuspiiri käsittää joustavan puskurin 61, josta kuviossa 6 on esitetty ainoastaan lähtöpuoli (lukupuoli), lukuosoitelaskurin 62 lu-kuosoitteen antamiseksi joustavalle puskurille, viivelas-30 kurin 63, joka mittaa kehyksen tietystä vaiheesta kulunutta viivettä ja jonka avulla avulla saadaan säädettyä » * lukuosoitetta sekä multiplekserin 64, jolla valitaan kus sakin kohdistuspiirissä oikea signaali lukuosoitelaskuril-le 62.

35 Kohdistuspiirissä 51 sisääntuleva data D kirjoite- 8 94811 taan joustavalle puskurille 61, josta se luetaan edelleen kuviossa 6 esitettyjen elimien avulla. Datan ohella talletetaan puskuriin tieto kehyksen vaiheesta. Tätä signaalia on kuviossa merkitty viitemerkillä FS, ja se voi periaat-5 tessa ilmoittaa minkä tahansa kohdan kehyksessä, kunhan vain kyseinen kohta on sama kaikille kohdistettaville signaaleille.

Synkronointipulssi FS aloittaa keksinnön mukaisen kohdistusprosessin jokaisessa kohdistuspiirissä käynnistä-10 mällä viivelaskurin 63 samalla kun se luetaan (datan rinnalla) ulos puskurista 61. Ennalta määrätyn viivejakson jälkeen, kun viivelaskuri 63 on saavuttanut ennalta määrätyn lukeman, antaa viivelaskuri ensimmäiseen ulostuloonsa referenssipulssin An (n=l, 2, 3 tai 4). Master-piirillä 15 (n*l) johdetaan kyseinen referenssipulssi AI multiplekse rin 64 kautta lukuosoitelaskurin 62 ensimmäiseen sisään-menoon REF. Master-piirillä on siis multiplekserissä 64 valittuna viivelaskurilta 63 tuleva haara. Lisäksi master-piirin referenssipulssi AI johdetaan muille kohdistuspii-20 reille (#2-#4), kuten kuviossa 5 esitettiin.

Referenssipulssin AI esiintymishetkellä saadaan viivelaskurin 63 lukemasta CV lukuosoitteen inkrementoin-tiarvo. Tämä arvo ladataan viivelaskurin toisesta ulostulosta kyseistä esiintymishetkeä seuraavalla kellosignaalin 25 CLK2 nousevalla reunalla lukuosoitelaskurin 62 inkremen-tointiaskeleen säätösisäänmenoon INC1. Uudeksi lukuosoit-teeksi, joka kytketään joustavan puskurin lu-kuosoitesisäänmenoon RA, saadaan vanha osoitearvo lisättynä sillä viivelaskurin arvolla CV, joka laskurilla on 30 referenssipulssin AI esiintymishetkellä (arvo CV voi olla . myös negatiivinen, jolloin puhutaan vastaavasti dekremen- tointiarvosta).

Ratkaisun saamiseksi mahdollisimman yksinkertaiseksi on edullista, että viivelaskuri antaa referenssipulssin 35 silloin, kun sen lukema CV on +1. Koska master-piirillä 9 94811 takaisinkytketään referenssipulssi piirin omalle lukuosoi-telaskurille, master-piirin lukuosoitelaskuri askeltaa tässäkin tapauksessa normaalisti (inkrementointiaskel on yksikön suuruinen).

5 Muilla kohdistuspiireillä (ns. slave-piireillä #2- #4) valitaan multiplekserillä 64 sisääntulolinjalta LI saatava signaali ulostuloon. Tähän sisääntulolinjaan kytketään master-piiriltä tuleva refenssisignaali AI, joka kytketään kohdistuspiirin lukuosoitelaskurin 62 referens-10 sisisäänmenoon REF. Tällöin se viivelaskurin arvo CV, joka saadaan lukuosoitelaskurin inkrementointi-/dekrementoin-tiarvona referenssipulssin hetkellä, poikkeaa master-piirin inkrementointiarvosta sen mukaan, mikä on vastaavien STM-signaalien vaihe-ero. Viivelaskurin antamalla inkre-15 mentointi-/dekrementointiarvolla säädetään siis joustavaan puskuriin tapahtuvan kirjoituksen ja joustavasta puskurista tapahtuvan luvun keskinäistä aikaväliä (eli säädetään sen ajan pituutta, jonka data on talletettuna joustavaan puskuriin). Tällä tavoin voidaan kunkin signaalin vaihetta 20 säätää master-piirin signaalin vaiheeseen nähden siten, että kaikkien signaalien kehykset tulevat toisiinsa nähden kohdistetuiksi (samaan vaiheeseen). Huomattakoon vielä, että kohdistus suoritetaan edellä kuvatulla tavalla automaattisesti kerran kehyksen aikana kehyssynkronointisig-25 naalin FS aloittamana, ja että lukuosoitelaskuri laskee muuten normaalisti eteenpäin (inkrementointiaskel on +1) sen kellosisäänmenoon C kytketyn kellosignaalin CLK2 nousevilla reunoilla (eli puskurista luetaan normaalisti kehyksen muiden tavujen aikana).

30 Kohdistuspiirit on edellä esitetty mahdollisimman , identtisinä. Olisi tietenkin mahdollista rakentaa master- piiri selvemmin erilaisena kuin slave-piirit, jolloin esim. multiplekseriä ei olisi lainkaan ja sisääntulolinja • LI olisi vain slave-piireillä. Edellä kuvattu suoritusmuo- 35 to on kuitenkin sikäli edullinen, että siinä master- ja 10 94811 slave-piirit poikkeavat toisistaan vain referenssipulssin kytkennän ja multiplekserin ohjauksen osalta. Vaikka siis myös slave-piirien viivelaskurit antaisivatkin referenssi-pulssin saavutettuaan tietyn ennalta määrätyn arvon, ei 5 näitä referenssipulsseja kytketä toiminnallisesti mihinkään.

Viivelaskurit 63 voivat olla esim. neljäbittisiä alaspäin laskevia laskureita, joiden laskenta-alue on sellainen, että edellä mainittu arvo +1 esiintyy suurin 10 piirtein laskenta-alueen puolessa välissä (esim. laskenta-alue 7,6...0,-1,-2...-7). Arvo +1 on luonnollisestikin edullista ottaa referenssipulssin esiintymishetkeä vastaavaksi viivelaskurin arvoksi, koska se vastaa lukuosoite-laskurin normaalia inkrementointiarvoa. Toisaalta on edul-15 lista, että arvo +1 esiintyy suurin piirtein puolivälissä laskenta-aluetta, koska slave-piirien signaalit voivat olla joko jäljessä tai edellä master-piirin signaalia.

Esim. jos käytetään edellä kuvattua laskenta-aluetta ja slave-piirin viivelaskurin arvo on jokin arvoista 7,6...2, 20 slave-piirin signaali on jäljessä master-piirin signaalia, jolloin ko. signaalin lukua ja kirjoitusta on säädettävä ajallisesti lähemmäksi toisiaan. Vastaavasti, jos slave-piirin viivelaskurin arvo on jokin arvoista o...—7, slave-piirin signaali on edellä master-piirin signaalia, jolloin 25 ko. signaalin lukua ja kirjoitusta on säädettävä ajallisesti kauemmaksi toisistaan. Kohdistuksen jälkeen saadaan kaikilta viivelaskureilta arvo +1 referenssipulssin esiin-tymishetkellä.

Vaikka keksintöä on edellä selostettu viitaten 30 oheisten piirustusten mukaisiin esimerkkeihin, on selvää, , ettei keksintö ole rajoittunut siihen, vaan sitä voidaan muunnella edellä ja oheisissa patenttivaatimuksissa esitetyn keksinnöllisen ajatuksen puitteissa. Vaikka edellä on keksintöä kuvattu nimenomaan SDH-järjestelmään liittyvänä 35 esimerkkinä, on keksinnön mukainen ratkaisu luonnollises- ;· : IK t MU l:l.t a» : : 94811 11 tikin sovellettavissa mihin tahansa vastaavaan järjestelmään, esim. SONET-järjestelmään. Vaikka keksintöä on lisäksi kuvattu viitaten STM-l-tasoiseen signaaliin, on selvää, että keksintöä voidaan soveltaa millä tahansa hierar-5 kiatasolla olevien signaalien kohdistamiseen.

Viiteluettelo: [1] . CCITT Blue Book, Recommendation G.709: "Synch-10 ronous Multiplexing structure", May 1990.

[2] . SDH - Ny digital hierarki, TELE 2/90.

< · t s ‘ > Φ

Claims (9)

12 94811

1. Menetelmä synkronisessa digitaalisessa tietoliikennejärjestelmässä, kuten SDH- tai SONET-järjestelmässä 5 käytettävien signaalien kehysten kohdistamiseksi toisiinsa, jotka signaalit omaavat kehysrakenteen, joka muodostuu ennalta määrätystä määrästä vakiopituisia tavuja, jotka menetelmän mukaisesti talletetaan joustavaan puskuriin (61), tunnettu siitä, että 10 - kunkin signaalin kehyksen samassa vaiheessa käyn nistetään viivemittaus, - tietyn ennalta määrätyn viivejakson jälkeen annetaan yhteen kohdistettavaan signaaliin liittyvästä viive-mittauksesta referenssisignaali (AI), 15. arvosta (CV), jota kuhunkin kohdistettavaan sig naaliin liittyvä viivemittaus osoittaa mainitun referens-sisignaalin esiintymishetkellä, muodostetaan vastaavaa kohdistettavaa signaalia varten lukuosoite mainitusta joustavasta puskurista (61) tapahtuvaa lukua varten, v - 20

2. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tun nettu siitä, että viivemittaus suoritetaan viivelas-kurilla (63), joka käynnistetään kunkin signaalin kehyksen samassa vaiheessa.

3. Patenttivaatimuksen 2 mukainen menetelmä, t u n-25 n e t t u siitä, että lukuosoitteet muodostetaan lasku- ·’ rilla (62) inkrementoimalla/dekrementoimalla laskuria ar volla, joka riippuu viivelaskurin (63) arvosta (CV) re-fenssisignaalin esiintymishetkellä.

4. Patenttivaatimuksen 3 mukainen menetelmä, t u n-30 n e t t u siitä, että lukuosoitelaskurin inkrementoin- ti-/dekrementointiarvona käytetään suoraan sitä arvoa, ' joka viivelaskurilla (63) on referenssisignaalin esiinty mishetkellä .

5. Patenttivaatimuksen 2 mukainen menetelmä, t u n-35 n e t t u siitä, että mainittu referenssipulssi (AI) an- 13 94811 netaan oleellisesti puolessa välissä viivelaskurin (63) laskenta-aluetta.

6. Laite synkronisessa digitaalisessa tietoliikennejärjestelmässä, kuten SDH- tai SONET-järjestelmässä käy-5 tettävien signaalien kehysten kohdistamiseksi toisiinsa, jotka signaalit omaavat kehysrakenteen, joka muodostuu ennalta määrätystä määrästä vakiopituisia tavuja, joka laite käsittää joustavan puskurin (61) signaalien tallettamiseksi ja kutakin kohdistettavaa signaalia kohti lukuosoite-10 laskurin (62) lukuosoitteen muodostamiseksi mainitulle joustavalle puskurille (61) mainitun signaalin lukemiseksi puskurista (61), tunnettu siitä, että se käsittää - kuhunkin kohdistettavaan signaaliin liittyvät ajanmittauselimet (63) viivemittauksen käynnistämiseksi 15 kunkin kohdistettavan signaalin kehyksen tietyssä vaiheessa, joista elimistä ainakin yksi käsittää pulssinmuodos-tuselimet (63) referenssipulssin (AI) antamiseksi ennalta määrätyn viivejakson jälkeen, ja - kuhunkin kohdistettavaan signaaliin liittyvät 20 osoitteenmuodostuselimet (62) kuhunkin kohdistettavaan signaaliin liittyvän lukuosoitteen muodostamiseksi joustavasta puskurista (61) tapahtuvaa lukua varten, joka luku-osoite muodostetaan siitä arvosta (CV), jota kyseiseen signaaliin liittyvä viivemittaus osoittaa mainitun refe-25 renssipulssin (AI) esiintymishetkellä.

* 7. Patenttivaatimuksen 6 mukainen laite, tun nettu siitä, että ajanmittauselimet käsittävät viivelaskurin (63), jolloin yhden viivelaskurin ensimmäinen ulostulo on kytketty mainituille osoitteenmuodostuseli-30 mille referenssipulssin (AI) antamiseksi kuhunkin signaaliin liittyvää osoitteenmuodostusta varten.

8. Patenttivaatimuksen 7 mukainen laite, tunnettu siitä, että osoitteenmuodostuselimet käsittävät osoitelaskurin (62), jolle mainitun viivelaskurin (63) 35 toinen ulostulo on toiminnallisesti kytketty inkrementoin- ti-/dekrementointiarvon antamiseksi osoitelaskurille (62). 14 94811

9. Patenttivaatimuksen 8 mukainen laite, tunnettu siitä, että mainitun yhden viivelaskurin ensimmäinen ulostulo on kytketty kullekin osoitelaskurille (62) multiplekserin (64) kautta. > * 4 • · „ 94811