FI102442B - Tietoliikenneverkon synkronointi - Google Patents

Description

102442

Tietoliikenneverkon synkronointi

Keksinnön ala ' Keksintö liittyy yleisesti tietoliikenneverkkojen synkronointiin, ja erityi- 5 sesti sellaisiin synkronointimenetelmiin, joissa verkon solmut ilmoittavat lähettämänsä signaalin synkronointistatuksen. Synkronointistatus ilmoittaa signaalin laatutason synkronoinnin suhteen, jolloin solmu voi vastaanottamiensa laatutasojen perusteella päättää, mitä signaalia se käyttää synkronointilähteenään.

10 Keksinnön tausta Tässä esityksessä käytetään tietoliikenneverkon siirtoyhteyksien risteyskohdista nimitystä solmu (tai solmulaitteisto). Solmu voi olla mikä tahansa laite tai laitteisto, esim. haaroitin- tai ristikytkentälaite.

Nykyisissä tietoliikennejärjestelmissä voidaan synkronointi suorittaa 15 joko erillisten synkronointiyhteyksien avulla tai käyttämällä hyväksi järjestelmän solmujen välisiä normaaleja datayhteyksiä. Erillisiä synkronointiyhteyksiä käytetään vain yksittäisissä tapauksissa ja erittäin harvoin koko verkon synkronoinnissa. Käytettäessä datayhteyksiä synkronointiin pitää linjakoodin olla sellainen, että solmut pystyvät erottamaan sisään tulevasta datasignaalista 20 myös kellotaajuuden. Näistä kellotaajuuksista voidaan verkon solmujen synkronointi saavuttaa kahdella eri perusmenetelmällä: keskinäissynkronoinnilla ja alistuvalla synkronoinnilla. Keskinäissynkronoinnissa muodostaa jokainen solmu oman kellotaajuutensa sisään tulevien signaalien taajuuksien ja oman senhetkisen kellotaajuuden keskiarvosta. Näin verkon kaikki solmut ajautuvat 25 kohti yhteistä keskiarvotaajuutta ja stabiilissa tilassa ovat saavuttaneet sen. Keskinäissynkronointia käyttävää verkkoa ei kuitenkaan saada synkronoitumaan haluttuun lähteeseen, jolloin eri verkkojen kytkeminen toisiinsa on ongelmallista, koska tällöin ei pystytä ennalta tarkasti määräämään koko verkon toimintataajuutta. Alistuvassa synkronoinnissa kaikki verkon solmut synk-30 ronoituvat sen sijaan yhden pääsolmun kellotaajuuteen. Kukin solmu valitsee yhden tulevan signaalin taajuuden oman kellotaajuutensa lähteeksi. Solmu pyrkii valitsemaan sellaisen signaalin, jolla on verkon pääsolmun kellotaajuus.

Itsenäisessä alistuvassa synkronoinnissa tekee jokainen solmu itse päätöksensä synkronoitumisestaan saamatta ulkopuolelta mitään päätöksen- ♦ 35 tekoa tukevaa tietoa. Solmujen tehdessä päätöksensä synkronoitumisesta 102442 2 itsenäisesti joudutaan jokaiseen solmuun tekemään määritykset, mihin solmuun se synkronoituu. Nämä määritykset tehdään usein prioriteettilistan muodossa, jolloin solmu valitsee synkronointinsa lähteeksi kelvollisista sisään tulevista signaaleista sen, jolla on korkein prioriteetti eli sen joka on listalla 5 korkeimpana. Jos tämä signaali katkeaa tai sen laatu heikkenee niin, että sitä ei voida enää kelpuuttaa synkronoinnin lähteeksi, valitsee solmu listalta sen signaalin, jolla on seuraavaksi korkein prioriteetti. Prioriteettilista on rakennettava siten, että kaikki sillä olevat solmut ovat kyseisen solmun ja verkon pää-solmun välissä, jolloin synkronointi leviää pääsolmusta alemmille tasoille.

10 Alistuva itsenäinen synkronointi aiheuttaa kuitenkin rajoituksia verkon synkronoinnille: silmukkaverkossa kaikkia yhteyksiä ei voida käyttää synkronointiin, jolloin verkon dynaaminen mukautuvuus eri tilanteissa on rajoittunut. Solmujen välille on tuotava kommunikointia, jotta yksittäisen solmun omaama tietomäärä riittäisi kaikissa tilanteissa päätöksentekoon ilman, että joudutaan 15 voimakkaasti rajoittamaan synkronointiin käytettävien yhteyksien määrää, jolloin vikatilanteissa pääsolmun kellotaajuutta ei pystytä yhtä hyvin jakamaan verkon solmuille. Tähän kommunikointiin on olemassa kaksi menetelmää, joita kuvataan seuraavaksi.

Yksinkertainen menetelmä laajentaa itsenäistä alistuvaa synkronointia 20 kommunikoivaksi on ns. LP-synkronointi (Loop Protected synchronization). LP-synkronointi pyrkii estämään ajastuksen ajautumisen toimimattomaan tilaan silmukkaverkoissa käyttämällä edellä mainittujen prioriteettilistojen apuna kahta tilabittiä mcb ja Icb, joita välitetään verkon solmujen välillä. Ensimmäinen tilabitti mcb (master control bit) kertoo sen, onko synkronointi peräisin verkon 25 pääsolmusta. Verkolle määritelty pääsolmu lähettää tämän bitin loogisena nollana lähtevissä signaaleissaan ja muut solmut välittävät sen eteenpäin, mikäli ovat synkronoituneet signaaliin, jossa mcb-bitin arvo on nolla. Toinen tilabitti Icb (loop control bit) kertoo sen, onko synkronoinnissa silmukka. Verkon • jokainen solmu lähettää tämän bitin loogisena ykkösenä siihen suuntaan, 30 johon on itse synkronoitunut, ja loogisena nollana muihin suuntiin.

Kukin solmu käyttää omaa prioriteettilistaansa valitessaan synkronoi-tumisen lähdettä, mutta tarkastaa signaalin tilan lisäksi myös mcb- ja Icb-bitit ennen kuin tekee valinnan. Solmu pyrkii ensisijaisesti löytämään sellaisen yhteyden, jonka kellotaajuus on peräisin verkon pääsolmusta (mcb=0). Mikäli « 35 tällaista yhteyttä ei löydy (vikatilanteen takia), valitsee solmu tavalliseen tapaan 102442 3 prioriteettilistalla korkeimmalla olevan toimivan yhteyden. Valitulta yhteydeltä (ajastuksen lähteeltä) edellytetään kuitenkin aina, että sen ajastus ei ole silmukassa (lcb=0), vaikka itse signaali olisikin muuten kelvollinen synkronointiin.

LP-synkronoinnissa solmu pyrkii siis käyttämään synkronointiin sitä 5 lähdettä, jonka signaali on kelvollinen ja jonka lähettämät tilabitit ovat mcb=0 ja lcb-0. Mikäli tällaisia lähteitä on useampia, solmu valitsee sen, joka on prioriteettilistalla muita kyseisiä lähteitä korkeammalla. Mikäli ei ole sellaista lähdettä, jolla mcb=0 ja lcb=0, solmu tarkistaa, onko lähteitä, joilla mcb=1 ja lcb=0 ja valitsee tällaisista lähteistä sen, joka on prioriteettilistalla korkeimmalla.

10 Kuviossa 1 on esitetty esimerkkinä viidestä solmusta A...E muodostu va tietoliikenneverkko, joka käyttää edellä kuvattua LP-synkronointia. Kunkin solmun eri suuntiin lähettämät mcb- ja Icb-bitit on merkitty solmujen viereen viitemerkeillä M (mcb-bitti) ja vastaavasti L (Icb-bitti). Kuviossa on solmujen käyttämiä prioriteettilistoja merkitty viitemerkillä PL. Viitemerkeillä PA, PB ja Pc 15 on merkitty kunkin solmun portteja. Pääsolmun 1 prioriteettilistalla PL ei ole lainkaan sisään tulevia signaaleja, vaan pääsolmu käyttää aina omaa sisäistä oskillaattoriaan synkronointinsa lähteenä. Niitä yhteyksiä, joita synkronointi ei käytä kyseisellä hetkellä, on kuviossa merkitty katkoviivoilla.

Edellä mainitun säännön perusteella solmu B synkronoituu solmuun 20 A, koska se on ainoa suunta, josta tulevilla tilabiteillä on arvot mcb=0 ja lcb=0. Solmu C synkronoituu solmuun D, koska portti PB on prioriteettilistalla korkeammalla niistä porteista (PA ja PB), joista vastaanotetaan tilabitit mcb=0 ja lcb=0. Solmu D synkronoituu solmuun B, koska portti PA on sen prioriteettilistalla korkeammalla kuin portti Pc. Solmu E synkronoituu solmuun C, koska 25 portti PA on sen prioriteettilistalla korkeammalla kuin portti PB (ja molemmista vastaanotetaan tilabitit mcb=0 ja lcb=0).

Kun pelkkää prioriteettilistaa käytettäessä muodostetaan synkronointi-puu puumaisista hierarkkisista rakenteista, LP-synkronoinnissa kootaan synk-ronointipuu silmukoiden avulla. Ensin muodostetaan pääsilmukka, jossa ver-30 kon pääsolmu sijaitsee, ja tämän jälkeen lisätään synkronointipuuhun solmuja ketju kerrallaan, kunnes kaikki solmut on saatu mukaan. Prioriteettilistat muodostetaan silmukoiden ja ketjujen mukaisesti. Kuvion 1 esimerkissä pääsilmukka muodostuu solmuista A, B, D ja C tässä järjestyksessä. Tähän pääsil-mukkaan on liitetty yhden solmun ketju (solmu E).

35 Kuvioissa 2a ja 2b on havainnollistettu LP-synkronointia käyttävän 102442 4 verkon (kuvio 1) käyttäytyminen vikatilanteessa. Kuvion 2a esittämässä ensimmäisessä vaiheessa katkeaa pääsolmun A ja solmun B välinen yhteys. Tämän jälkeen saa verkko synkronoinnin pääsolmulta A solmun C kautta. Kuvion 2b esittämässä toisessa vaiheessa katkeaa myös solmujen A ja C 5 välinen yhteys, jolloin uudeksi pääsolmuksi tulee solmu C, joka oli viimeksi välittänyt pääsolmun taajuutta eteenpäin verkkoon. Solmun C lähettämä mcb-bitti on nyt muuttunut loogiseksi ykköseksi kertomaan, ettei verkon viralliseen pääsolmuun ole enää yhteyttä.

Toinen tapa, jolla itsenäistä alistuvaa synkronointia on laajennettu 10 kommunikoivaksi, on käyttää ITU-T:n standardien G.704 tai G.708 mukaista synkronointisanomaa SSM (Synchronization Status Message). Standardissa G.704 määritellään 2048 kbit/s nopeudella toimivan digitaalisen siirtojärjestelmän kehysrakenne. Suosituksen mukaan joka toisen kehyksen bitit 4-8 ovat vapaita (spare bits), ja niitä voidaan käyttää esim. siirtämään edellä mainittuja 15 synkronointistatussanomia. Vain yhtä kehyksen biteistä 4-8 voi käyttää tähän tarkoitukseen, joten nelibittinen synkronointistatussanoma muodostuu valitusta bitistä (4-8) ylikehyksen kehyksissä 1, 3, 5 ja 7 sekä kehyksissä 9, 11, 13 ja 15. Samat synkronointistatussanomat (SSM) on määritelty SDH-verkon osalta standardissa G.708. SDH-verkossa synkronointistatusviestit siirretään STM-N-20 kehyksen otsikkoalueen SOH (Section Overhead) S1-tavun biteissä b5...b8.

Seuraavassa taulukossa on esitetty näiden valittujen bittien San1-San4 (n=4, 5, 6, 7 tai 8) tai S1(b5...b8) muodostamien bittikuvioiden ilmoittamat synkronoinnin laatutasot (QL, Quality Level). Viimeisessä sarakkeessa on käytetty suosituksia vastaavia (englanninkielisiä) ilmauksia.

[QL San1-San4 Synchronization Quality (QL) Description tai S1(b5...b8) 0 0000 Quality unknown (Existing Sync. Network) - - - _ __ _____ 9 1 0001 Reserved 2 0010 G.811 3 0011 Reserved 4 0100 G.812 Transit 5 0101 Reserved Π 102442 5 I 6 0110 Reserved 7 0111 Reserved .

8 1000 G.812 Local 9 1001 Reserved 10 1010 Reserved 11 1011 Synchronization Equipment Timing Source (SETS) 112 1100 Reserved 13 1101 Reserved 14 1110 Reserved 15 1111 Do not use for Synchronization

Kuten taulukosta ilmenee, ITU-T:n piirissä on päätetty neljästä synk-ronointitasosta ja lisäksi on annettu merkitys kahdelle muulle tasolle; toinen indikoi, että synkronoinnin taso on tuntematon ja toinen sitä, ettei signaalia tule 5 käyttää synkronointiin (QL=1111).

Kuvioissa 3 ja 4 on havainnollistettu SSM-menetelmän toimintaa rengasmaisessa verkossa, jossa on yhteensä viisi solmua, joita on merkitty viitemerkeillä N1...N5. Kunkin solmun sisällä on ylimmäiseksi merkitty solmun sisäisen kellon laatutaso (QL:1011). Tämän alapuolella on solmun prioriteetti-10 lista, jossa valittuna oleva ajastuslähde on esitetty kursivoituna. Kuten edellä mainittiin, kukin solmu valitsee ajastuksensa lähteeksi sen signaalin, jonka sisältämän synkronointisanoman laatutaso on korkein. Mikäli usealla signaalilla on sama laatutaso, valitaan se, joka on korkeimmalla prioriteettilistalla. Solmun :· jokaisen portin viereen on merkitty viitemerkillä uQL:xxxx” solmun lähettämää 15 synkronointistatussanomaa. Pääsolmuun N1 ja solmuun N3 on kytketty ulkoiset ajastuslähteet S1 ja vastaavasti S2. Ulkoisten lähteiden laatutasot (QL=0010 ja QL=0100) on merkitty lähteiden yläpuolelle. Jokaiselle silmuk-kasynkronoinnin ulkopuoliselle lähteelle on annettava QL-arvo.

Kuviossa 3 on esitetty verkko normaalitilanteessaan (ei vikoja). Pää-20 solmu N1 käyttää ulkoista ajastuslähdettä S1, joka on tässä esimerkissä määritelty tasolla QL=0010 olevaksi kelloksi. Pääsolmu lähettää tätä synk- 102442 6 ronointistatussanomaa molempiin suuntiin. Alistuvat solmut synkronoituvat pääsuunnan puoleisesta portista (Pa) tulevaan signaaliin, jonka sisältämä synkronointistatussanoma on QL=0010. Tällöin ne välittävät saman laatutason (QL=0010) edelleen portista Pb sekä lähettävät laatutason QL=1111 (“älä 5 käytä synkronointiin”) siihen suuntaan, josta ne vastaanottavat ajastuksensa (portin Pa suuntaan).

Kuviossa 4 on esitetty tilanne, jossa on syntynyt vika solmujen N1 ja N2 välisellä yhteydellä. Kun solmu N2 huomaa tämän vian, se valitsee uuden ajastuksen lähteen. Koska se vastaanottaa toisesta suunnasta (solmulta N3) 10 laatutason QL=1111, se ei voi käyttää tätäkään suuntaa ajastukseen, jolloin se siirtyy sisäisen ajastuksen tilaan ja alkaa lähettää oman kellonsa laatutasoa QL=1011. Seuraava solmu (eli solmu N3) vastaanottaa tämän laatutason portista Pa, jolloin se vaihtaa ulkoisen lähteen S2 ajastuksensa lähteeksi, koska tämän antama laatutaso QL=0100 on parempi kuin portista Pa vastaan-15 otettu laatutaso, eikä porttia Pb voi käyttää ajastukseen (QL=1111). Solmu N3 alkaa lähettää laatutasoa QL=0100 kumpaankin suuntaan. Solmu N2 synkronoituu solmulta N3 tulevaan signaaliin, koska sen sisältämä laatutaso on parempi kuin sen sisäinen laatutaso (QL=1011), jolloin se alkaa lähettää laatutasoa QL=1111 solmun N3 suuntaan. Myös solmu N4 hyväksyy solmun N3 lä-20 hettämän laatutason, koska se vastaanottaa portista Pb laatutasoa QL=1111. Näin ollen solmu N4 välittää laatutason QL=0100 solmulle N5, joka synkronoituu portin Pb suuntaan, koska sieltä saadaan laatutaso QL=0010. Tällöin solmu N5 palauttaa laatutason QL=1111 solmulle N1 ja välittää laatutason QL=0010 solmulle N4. Loput silmukan solmuista tekevät samoin eli välittävät 25 laatutason QL=0010 portista Pa ja palauttavat laatutason QL=1111 porttiin Pb. Näin on päädytty kuviossa 4 esitettyyn tilanteeseen. Silmukka on siis synkronoitunut toissijaiseen suuntaansa.

Edellisissä esimerkeissä yhteys pääkelloon menetettiin (kuvio 2b), ·' jolloin verkko myös menetti master-tasoisen kellon, tai yhteys pääsolmuun 30 säilyi koko ajan ja verkko pystyi mukautumaan vikatilanteeseen (kuviot 2a ja 4).

Synkronointistatussanomia käyttävien synkronointimenetelmien epäkohtana on se, että menetelmiä käyttävä verkko ei pysty joustavasti hyödyntämään verkossa olevaa varakelloa vikatilanteissa, esim. silloin, kun yhteys 35 pääkelloon on menetetty. Verkon kyky toipua tietyistä vikatilanteista on siis 102442 7 puutteellinen. Näitä vikatilanteita kuvataan tarkemmin jäljempänä.

Keksinnön yhteenveto

Keksinnön tarkoituksena on päästä eroon edellä mainitusta epäkoh-5 dasta ja parantaa edellä kuvatun kaltaisia synkronointimenetelmiä siten, että verkossa voidaan käyttää varakelloa joustavasti ja tehokkaasti.

Tämä päämäärä saavutetaan ratkaisulla, joka on määritelty itsenäisissä patenttivaatimuksissa.

Keksinnön ajatuksena on sitoa lähteen sijainti prioriteettilistalla sekä 10 lähteen synkronointistatus (eli laatutaso synkronoinnin suhteen) toisiinsa. Ajatuksena on siis lisätä prioriteettilistaan tieto siitä, mikä synkronointistatus tietyn synkronointilähteen pitää omata, jotta se voisi olla tietyllä tasolla prioriteettilistalla. Ajatus voidaan toteuttaa myös pitämällä kullekin synkronointista-tukselle omaa prioriteettilistaansa.

15 Keksinnön mukaisen ratkaisun ansiosta edellä kuvatun kaltaiset verkot pystyvät ottamaan varakellon joustavasti käyttöön ja synkronoitumaan taas uudelleen pääkelloon, kun yhteys pääkelloon palautuu. Keksinnön mukaisella ratkaisulla saadaan näin ollen parannettua verkon vian- ja häiriönsie-tokykyä, jolloin myös saadaan verkon luotettavuutta parannettua. Ratkaisu 20 taijoaa myös entistä enemmän joustavuutta synkronoinnin parametrisoinnissa verkkotasolla, koska esim. prioriteettilistaa ei enää tarvitse määritellä pelkästään sen mukaan, missä verkon pääkello sijaitsee, vaan myös mahdolliset varakellot voidaan huomioida.

25 Kuvioluettelo

Seuraavassa keksintöä ja sen edullisia suoritusmuotoja kuvataan tarkemmin viitaten kuvioihin 5a... 10c oheisten piirustusten mukaisissa esimerkeissä, joissa : kuvio 1 esittää LP-synkronointia käyttävää tietoliikenneverkkoa, 30 kuviot 2a ja 2b havainnollistavat kuvion 1 verkon käyttäytymistä vika tilanteissa, kuvio 3 esittää SSM-synkronointia käyttävää tietoliikenneverkkoa, kuvio 4 havainnollistaa kuvion 3a verkon käyttäytymistä vikatilanteessa, 35 kuviot 5a...5f havainnollistavat LP-synkronointiin liittyvää ongelmaa, 102442 8 kun verkon varakello on samalla tasolla kuin pääkello, kuviot 6a...6i havainnollistavat LP-synkronointiin liittyvää ongelmaa, kun verkon varakello on eri tasolla kuin pääkello, kuviot 7a ja 7b havainnollistavat keksinnön mukaista perusajatusta, 5 kuviot 8a...8o havainnollistavat keksinnön mukaisen menetelmän toimintaa, kuvio 9 on vuokaavio, joka esittää yksittäisen solmun suorittamaa synkronointilähteen valintaprosessia, kuvio 10a lohkokaavio, joka kuvaa solmun niitä elimiä, jotka toteutta-10 vat keksinnön mukaisen menetelmän, ja kuviot 10b ja 10c esittävät solmun vaihtoehtoisia toteutustapoja.

Keksinnön yksityiskohtainen kuvaus

Keksinnön taustalla olevan ongelman selventämiseksi tarkastellaan 15 aluksi kuvion 5a mukaista, LP-synkronointia käyttävää verkkoa, jossa on solmut A...D. Pääkello M on kytketty suoralla yhteydellä solmuun A ja vara-kello BM solmuun C. Solmut muodostavat rengasverkon. Kunkin solmun viereen on numeroilla merkitty eri lähteiden (porttien) prioriteetit, jotka on määritelty ko. solmun prioriteettilistan avulla.

20 Kuvasarjassa oletetaan, että varakello on asetettu laadultaan samalle tasolle kuin pääkello (M=0). Kuviossa 5a on esitetty perustilanne, jossa verkko on kunnossa. Synkronointi kulkee “ketjussa" M-»A-»B-»C->D ja samaan suuntaan kulkevat mcb- ja Icb-bitit nollina kertoen, että taajuus on peräisin master-lähteestä (M=0) ja että ajastuksessa ei ole silmukkaa (L=0). Vastakkai-25 seen suuntaan kulkee mcb-bitti myös nollana, mutta Icb-bitti ykkösenä (L=1), koska synkronointi tulee ko. suunnasta. Synkronointisuuntia on kuviossa merkitty nuolilla eri laitteiden välisissä yhteyksissä.

Kuviossa 5b on solmujen A ja B välinen yhteys menetetty. Solmu B ei voi enää käyttää ko. yhteyttä synkronointiin, mutta ei myöskään solmulta C 30 tulevaa yhteyttä, koska sieltä Icb-bitti tulee ykkösenä. Solmu B siirtyy tällöin käyttämään sisäistä kelloaan ja lähettää ulospäin tiedot M=1 (kellosignaali ei ole masterilta peräisin) ja L=0 (ei silmukkaa). Muu verkko ei vielä tässä vaiheessa ole huomannut mitään solmujen A ja B välillä olevasta katkoksesta.

Kuvion 5c esittämässä tilanteessa solmu C on ehtinyt vastaanottaa 35 tiedot M=1 ja L=0 solmulta B. Koska solmu B ei enää tarjoa master-kelloa, ja 102442 9 prioriteetin 2 suunnasta solmulta D tulee tieto L=1 (eli “ei saa käyttää”), siirtyy solmu C käyttämään prioriteetilla 3 solmuun kytkettyä varakelloa BM (joka on laadultaan pääkellon tasoinen). Koska solmu C saa jälleen ajastuksensa master-tasoiselta kellolta (M=0), se lähettää uuden tilanteen mukaisesti sekä 5 solmulle B että solmulle D tiedot M=0 ja L=0.

Kuvion 5d esittämässä vaiheessa solmu D on ehtinyt käsitellä solmulta C tulevat bitit. Koska näissä ei kuitenkaan ole tapahtunut muutosta, ei solmu D reagoi mitenkään. Solmu D saa edelleen ajastuksensa solmun C kautta, mutta nyt ajastus onkin peräisin varakellolta BM. Solmu B saa nyt 10 solmulta C bitit M=0 ja L=0, joten solmu B on vaihtanut ajastuksensa lähteeksi solmun C, jonne se palauttaa arvot M=0 ja L=1. Tässä vaiheessa verkko on siis synkronoitunut kahteen eri kellolähteeseen, solmu A pääkelloon M ja solmut B, C ja D varakelloon BM. Tilanne ei kuitenkaan ole toivottu, koska yhteys pääkelloon on olemassa myös solmuista B, C ja D. Ilman varakelloa 15 synkronointi toimisi oikein, kuten aikaisemmista esimerkeistä havaittiin.

Kuvion 5e esittämässä vaiheessa katkeaa myös solmujen A ja D välinen yhteys. Tämä yhteys ei ole synkronoinnin käytössä, joten yhteyden katkeamisella ei ole merkitystä synkronoinnin kannalta. Kun solmujen A ja D välinen yhteys tulee jälleen kuntoon (kuvio 5f), ei sillä ole vaikutusta synk-20 ronointiin, koska solmu D saa jo parhaan mahdollisen statuksen M=0 ja L=0 ykkösprioriteettinsa suunnalta. Verkko pysyy siis synkronoituneena kahteen eri pääkelloon, vaikka sen pitäisi olla synkronoitunut vain yhteen pääkelloon. Kuten esimerkistä havaitaan, LP-synkronointi ei tue sekä pääkellon että vara-kellon käyttöä, mikäli ne asetetaan samalle laatutasolle (M=0).

25 Mikäli pääkello ja varakello asetetaan eri tasoille (pääkellolle master- status M=0 ja varakellolle slave-status M=1), on ongelmana se, että varakello on samalla tasolla kuin solmujen sisäiset kellot. Tällaista tilannetta on havainnollistettu kuvioissa 6a...6i, joissa kaksi ensimmäistä vaihetta (kuviot 6a ja 6b) : vastaavat kuvion 5 tapahtumaketjun kahta ensimmäistä vaihetta (kuviot 5a ja

30 5b). Kuviossa 6c on esitetty tilanne, kun solmu C on reagoinut solmulta B

vastaanottamiinsa bitteihin M=1 ja L=0. Solmulta D vastaanotetaan arvo L=1, joten ko. signaalia ei voi käyttää ajastukseen. Varakello on tasoa M=1 ja se on solmussa C vasta prioriteetilla 3, joten sitä ei käytetä, koska solmulta B tuleva yhteys, joka on nyt samantasoinen, on prioriteetilla 1.

35 Kuviossa 6d solmu D on vastaanottanut solmulta C tulevat arvot M=1 102442 10 ja L=0 ja vaihtanut ajastuksensa solmun A suuntaan, koska sieltä tulee mas-ter-taajuus (M=0 ja L=0). Samalla solmu D on päivittänyt omat ulos lähtevät bittinsä.

Kuvion 6e esittämässä vaiheessa solmu C on huomannut solmun D 5 muuttuneet bitit, joten se synkronoituu nyt solmun D kautta pääkelloon. Lisäksi solmu C on päivittänyt ulos lähtevät bittinsä.

Seuraavassa vaiheessa (kuvio 6f) solmu B huomaa, että solmun C kautta on nyt yhteys master-kelloon, joten solmu B synkronoituu solmuun C ja päivittää ulos lähtevät bittinsä. Tilanne on nyt stabiloitunut ja solmut ovat 10 synkronoituneet pääkelloon ketjun M-»A->D-»C->B mukaisesti.

Jos solmujen A ja D välinen yhteys katkeaa tämän jälkeen (kuvio 6g), solmu D siirtyy sisäiselle kellolle, koska solmun C suunnalta tulee arvo L=1. Solmu D päivittää ulos lähtevän statuksensa lähettäen solmulle C arvot M=1 ja L=0.

15 Tämän jälkeen (kuvio 6h) solmu C huomaa muuttuneet bitit. Yhteys solmun B suuntaan on kielletty (L=1) ja yhteys varakelloon on samalla tasolla kuin yhteys solmuun D. Solmu C pysyttäytyy näin ollen synkronoituneena solmuun D, koska se on korkeammalla prioriteetilla kuin varakello. Solmu C päivittää ulos lähtevät tunnisteensa.

20 Tämän jälkeen solmu B huomaa muuttuneen tilanteen ja päivittää ulos lähtevän statuksen. Lopputilanteessa (kuvio 6i) yhteys pääkelloon M on menetetty, mutta varakelloa ei pystytty ottamaan käyttöön missään vaiheessa. Nykyisen kaltainen LP-synkronointi ei siis tue varakellon käyttöä myöskään siinä tapauksessa, että pää- ja varakello asetetaan eri tasoille.

25 Esillä olevassa keksinnössä korjataan edellä kuvatut epäkohdat sitomalla lähteen sijainti prioriteettilistalla sekä lähteen synkronointistatus toisiinsa. Kuvioissa 7a ja 7b on havainnollistettu tätä periaatetta käyttäen edellä esitettyä esimerkkiverkkoa. Keksinnön mukaisesti määritellään master-:. statukselle (M=0, L=0) omat prioriteettinsä, jotka voivat olla esim. kuviossa 7a 30 esitetyt, ja slave-statukselle (M=1, L=0) omat prioriteettinsä, jotka voivat olla esim. kuviossa 7b esitetyn kaltaiset. Kun tiettyyn solmuun vastaanotetaan master-statuksen omaavia signaaleja, käytetään siis kuviossa 7a esitettyjä prioriteetteja, kun valitaan ajastuslähdettä ko. statuksen omaavien signaalien joukosta. Mikäli solmuun vastaanotetaan vain slave-statuksia, käytetään 35 kuviossa 7b esitettyjä prioriteetteja, kun valitaan ajastuslähdettä ko. statuksen 102442 11 omaavien signaalien joukosta. Ajatuksena on siis määritellä erilaiset prioriteetit eri statuksille eli tehdä lähteen sijainti solmun prioriteettilistalla riippuvaiseksi lähteen synkronointistatuksesta.

Kuvioissa 8a...8o käydään läpi edellä esitetyn verkon toiminta, kun 5 verkossa käytetään kuvioissa 7a ja 7b esitettyjä prioriteetteja. Varakellon oletetaan olevan edelleenkin slave-tasolla.

Kuviossa 8a on esitetty sama lähtötilanne kuin edellä. Kuvion 8b tilanteessa menee solmujen A ja B välinen yhteys taas poikki, jolloin solmu B vaihtaa sisäiseen kelloon, koska se saa solmulta C arvon L=1. Samalla solmu 10 B päivittää solmulle C lähettämänsä tunnisteen. Tämän jälkeen (kuvio 8c) solmu C vastaanottaa solmulta B tiedot M=1 ja L=0 ja solmulta D tiedon L=1. Koska varakello BM on kytketty solmuun C slave-tasoisena, on solmulla kaksi slave-tasoista lähdettä. Näistä valitaan varakello BM, koska se on slave-tasolla ykkösprioriteetilla (vrt. kuvio 7b). Solmuun B johtava yhteys ei siis slave-15 tasoisena kuulu käytettäviin lähteisiin. Solmu C synkronoituu siis varakelloon BM ja lähettää solmuille B ja D tiedot M=1 ja L=0 indikoiden näin uutta statustaan.

Kuvion 8d esittämässä vaiheessa solmut B ja D ovat huomanneet solmun C muuttuneen statuksen. Solmu B synkronoituu solmuun C, koska 20 solmu C on ykkösprioriteetilla slave-tasolla ja näin ollen parempi kuin slave-tasolla oleva sisäinen kello. Solmun O huomatessa solmun C statuksen vaihtuneen se vaihtaa synkronointilähteekseen solmun A, josta se saa pääkellon . taajuuden (M=0).

«

Kuvion 8e esittämässä tilanteessa solmu C vastaanottaa solmun D 25 muuttuneen statuksen ja vaihtaa varakellosta solmuun D, koska se saa sitä kautta pääkellon taajuuden. Solmu C päivittää uloslähtevät statuksensa.

Seuraavaksi (kuvio 8f) solmu B on vastaanottanut solmun C muuttuneen statuksen. Solmu B pysyttäytyy synkronoituneena solmuun C päivittäen * kuitenkin solmulle C lähettämänsä statuksen. Tilanne on tässä vaiheessa 30 stabiloitunut.

Kuvion 8g vaiheessa menetetään solmujen A ja D välinen yhteys. Kun solmu D on huomannut katkoksen, se vaihtaa sisäiselle kellolle (solmulta C tulee tieto 1=1) ja lähettää solmulle C tiedot M=1 ja L=0. Seuraavassa vaiheessa (kuvio 8h) solmu C on huomannut tapahtuneen muutoksen. Nyt 35 solmulla C on tarjolla kaksi slave-tasolla olevaa lähdettä (BM ja D), joista vain 102442 12 varakellolla on määriteltynä prioriteetti slave-tasoisena. Solmu C synkronoituu näin ollen varakelloon BM.

Kuvion 8i esittämässä vaiheessa ovat solmut B ja D käsitelleet solmulta C tulevan slave-statuksen. Tämä status on paras mitä ko. solmut saavat 5 ja korkeammalla prioriteetilla kuin sisäinen kello, joka on myös slave-tasolla. Solmut B ja D synkronoituvat siis solmun C kautta varakelloon BM. Tässä vaiheessa verkko on siis synkronoitunut onnistuneesti varakelloon, kun yhteys pääkelloon on hävinnyt.

Seuraavaksi (kuvio 8j) palautuu solmujen A ja D välinen yhteys. 10 Solmu D synkronoituu solmun A kautta pääkelloon vastaanotettuaan pääkel-lon statuksen solmulta A. Tämän jälkeen (kuvio 8k) solmu C saa pääkellon statuksen solmulta D ja vaihtaa synkronointilähteekseen solmun D. Kuvion 8I tilanteessa myös solmu B saa pääkellon statuksen (solmulta C), joten se pysyttäytyy edelleen synkronoituneena solmuun C päivittäen uloslähtevän 15 statuksensa. Tilanne on nyt stabiloitunut. Yhteys pääkelloon on palautunut ja solmut ovat onnistuneesti vaihtaneet pääkellon synkronointilähteekseen.

Kuvion 8m esittämässä vaiheessa on solmujen A ja B välinen yhteys tullut jälleen kuntoon. Master-status lähtee tämän jälkeen leviämään verkkoon ykkösprioriteetin suunnalta (vrt. kuvio 7a). Kuvion 8m tilanteessa on solmu B 20 vaihtanut synkronointilähteekseen solmun A. Seuraavaksi (kuvio 8n) solmu C saa master-tasoisen statuksen ykkösprioriteetin suunnalta, jolloin se hylkää kakkosprioriteetin. Kuvion 8o esittämässä tilanteessa tieto on levinnyt solmulle D asti, joka myös vaihtaa kakkosprioriteetin lähteen ykkösprioriteetin lähteeseen (eli solmun A solmuun C). Tilanne on nyt stabiloitunut ja verkko on pa-25 lautunut vikojen jälkeen halutulla tavalla takaisin perustilanteeseen.

Edellä esitetyt esimerkit koskivat LP-synkronointia. Käytettäessä synkronointistatussanomaan (SSM) perustuvaa menetelmää erona ovat ainoastaan jälkimmäisen käyttämät useammat statustasot. Tällöin keksinnön : mukainen menetelmä tuo edellä kuvattuja hyötyjä mm. silloin, kun verkossa on 30 useita samantasoisia varakelloja.

Kuten edellä esitetyistä esimerkeistä ilmenee, tunnetuissa menetelmissä on solmujen prioriteettilistalla ollut eri pelkästään eri lähteitä (liitäntöjä tai portteja) prioriteettijärjestyksessä esim, seuraavan taulukon mukaisesti:

Prioriteetti Liitäntä_ 1 Ulkoinen synkronointitulo_ 102442 13 2__Portti 1_ _3__Portti 2_ _4__Sisäinen ajastus_

Soinnun synkronointilähteeksi on kulloinkin valittu se signaali, jolla on paras status. Jos samalla statuksella on ollut useita eri signaaleja, on synkronointilähteeksi valittu näistä se, jota vastaava liitäntä on prioriteettilistalla korkeimmalla.

5 Keksinnön mukaisesti toimittaessa solmun prioriteettilista muodos tetaan siten, että prioriteettilistalla ovat sekä eri lähteet että niiltä vaaditut synkronointistatukset, jotta lähde olisi ko. prioriteetilla. Esim. edellä esitetty esimerkki voisi tällöin näyttää seuraavanlaiselta, jos käytetään LP- synkronointia esimerkkinä._

Prioriteetti Portti__Vaadittu status J__1__mcb=0_ 2__2__mcb=0_ _3__2__mcb=1_ _4__1__mcb=1_ 5__Sisäinen ajastus__ 10 Sama liitäntä voi siis esiintyä prioriteettilistalla useaan kertaan, koska sen kautta voidaan vastaanottaa useita eri statuksia. Solmussa on siis itse asiassa prioriteettilista kutakin haluttua statusta kohti.

Kun keksinnön mukaisesti toimivassa solmussa valitaan synkronoin-tilähdettä, toimitaan muuten samoin kuin tunnetuissa menetelmissä (eli etsi-15 tään korkein mahdollinen status ja valitaan tämän statuksen omaavista se lähde, jolla on korkein prioriteetti), mutta nyt solmulle ei ole enää vain yhtä yleistä prioriteettilistaa, vaan jokaiselle statustasolle voi olla omat määrittelynsä. Valitessaan saman statuksen omaavista lähteistä korkeimman prioriteetin omaavan lähteen solmu joutuu toisin sanoen käyttämään niitä prioriteettimää-20 riitelyjä, jotka liittyvät tähän statukseen.

Kuvio 9 on vuokaavio, joka havainnollistaa solmun suorittamaa päätöksentekoprosessia. Aluksi solmu etsii korkeimman tarjolla olevan statuksen (vaiheet 91...93). Tämän jälkeen solmu etsii kyseistä statusta lähettävien lähteiden joukosta sen, joka on kyseiseen statukseen liittyvällä prioriteettilis-25 talla (tai -listan osalla) korkeimmalla (vaihe 94). Huomattakoon, että aina löytyy jollain statuksella oleva lähde, koska solmun sisäinen kello on myös tarjolla. “Ei 102442 14 saa käyttää” -statusta ei käydä läpi. Toisaalta, koska solmun sisäinen kello on tätä korkeammalla statuksella, ei prosessissa edes päästä “ei saa käyttää” -statukseen asti. Mikäli jokin lähde on vikaantunut, annetaan sille status “ei saa käyttää”.

5 Keksinnön mukaisessa menetelmässä haetaan siis ensin korkein tarjolla oleva status ja sen jälkeen tätä statusta lähettävistä lähteistä se, joka omaa korkeimman prioriteettitason tällä statuksella. Ensisijainen valintaperuste on siis status (eli laatutaso).

Kuvioissa 10a... 10c on havainnollistettu toiminnallisena lohkokaa-10 viona niitä elimiä, jotka toteuttavat edellä kuvatun menetelmän verkon yksittäisessä solmussa. Solmun yleinen rakenne on esim. sellainen, että se käsittää useita rinnakkaisia liitäntäyksiköltä IU1, IU2...IUN, joista kukin on yhteydessä ainakin yhteen naapurisolmuun, sekä kaikille liitäntäyksiköille yhteisen ohjausyksikön CU, jossa suoritetaan synkronointia koskeva päätöksenteko. 15 Ohjausyksikkö ja eri liitäntäyksiköt ovat yhteydessä toisiinsa esim. solmun sisäisen väylän CBUS välityksellä.

Kuvioissa on esimerkkinä esitetty kaksi järjestelmän solmuun naapu-risolmuilta tulevaa siirtoyhteyttä, A-, ja A2, jotka on kumpikin kytketty omaan liitäntäyksikköönsä. Siirtoyhteydet ovat esim. ITU-T:n suositusten G.703 ja 20 G.704 mukaisia 2 Mbit/s PCM-yhteyksiä. Yhdessä liitäntäyksikössä IU voi olla yksi tai useampi liitäntä, jonka kautta solmu kytkeytyy vastaavasti yhteen tai useampaan naapurisolmuun. Yleisesti ottaen voidaan siis todeta, että solmussa on N liitäntäyksikköä, joissa on yhteensä M kappaletta liitäntöjä (M>N).

Kuvioissa 10a ja 10b on liitäntä- tai liitäntäyksikkökohtaisilla viitenu-25 meroille esitetty myös indeksi ja kaikille liitäntäyksiköille yhteiset osat on esitetty ilman indeksiä.

Kuvion 10a mukaisessa toteutuksessa kukin siirtolinja on kytketty signaalin lähetys- ja vastaanotto-osalle 13j (i=1,2,...), jotka suorittavat fyysisen : signaalin käsittelyn. Osa 13, välittää synkronointistatussanomat tai -bitit edel- 30 leen siihen kytketylle synkronointiosalle 16,. Synkronointiosat 16ä suorittavat mm. sanomien virheettömyyden tarkistuksen ja välittävät synkronointistatuk-sen edelleen solmun keskitetylle synkronoinnin ohjausosalle 20 väylän CBUS kautta. Signaalin lähetys- ja vastaanotto-osat tarkkailevat myös vastaanottamansa signaalin laatua ja tallettavat näistä tiedon liitäntäkohtaisiin vikatie-35 tokantoihin 14j. Kukin synkronointiosa saa vikatiedot sitä vastaavalta tietokan- 102442 15 naita. Siirtoyhteydellä tapahtuvan vian/muutoksen havainnointi signaalin lähetys- ja vastaanotto-osissa tapahtuu sinänsä tunnetusti. Havaitun vian seurauksena synkronointiosa ilmoittaa ohjausosalle statuksen “ei saa käyttää synkronointiin”.

5 Synkronoinnin ohjausosa 20 tallettaa synkronointiosilta vastaanot tamansa, eri lähteiden synkronointistatukset muistialueelle 21. Valitessaan synkronointilähdettä ohjausosa 20 hakee muistialueelta 21 korkeimman mahdollisen statuksen, jota sillä hetkellä vastaanotetaan ja sitä lähettävät lähteet. Tämän jälkeen ohjausosa valitsee muistialueelle 22 talletettua prioriteettilistaa 10 käyttäen ko. statusta lähettävistä lähteistä sen, jolla on kyseisellä statuksella korkein prioriteettitaso. Uloslähetettävät statussanomat muodostetaan synk-ronointiosissa 16,, ja kun synkronointilähteen muutos aiheuttaa muutoksia myös uloslähetettäviin statustietoihin, ohjausosa informoi synkronointiosia muutoksesta.

15 Menetelmä voidaan toteuttaa myös esim. kuvion 10b kaltaista sol- muarkkitehtuuria käyttäen. Tässä tapauksessa solmun rakenne on muuten sama, mutta prioriteettilistat on jaettu eri liitäntäyksiköille ja kukin liitäntäyksikkö ilmoittaa muille liitäntäyksiköille, mikä sen signaali(e)n status on. Saatuaan muilta tämän tiedon kukin liitäntäyksikkö voi tehdä vastaavan päättelyn kuin 20 edellisessä vaihtoehdossa tehtiin keskitetyssä synkronoinnin ohjausosassa ja muodostaa uloslähtevät statustiedot itsenäisesti.

Keksinnön mukainen idea voidaan toteuttaa joko sitomalla status ja prioriteettilistan taso keskenään tai käyttämällä statuskohtaisia prioriteettilistoja, jolloin jokaiselle eritasoiselle statukselle on oma listansa. Näitä listoja voi 25 olla kaikille mahdollisille statuksille tai vain halutuille. Tällöin on esim. kuvion 10a arkkitehtuuria käyttäen ohjausosan 20 käytössä erillinen prioriteettilista kutakin statusta kohti ja ohjausosa käyttää sitä listaa, joka liittyy korkeimpaan sillä hetkellä vastaanotettavaan statukseen. Tällaista ratkaisuvaihtoehtoa on # havainnollistettu kuviossa 10c.

30 Menetelmä voidaan toteuttaa (edellä kuvatulla tavalla) siten, että lähde saa tietyn prioriteettitason silloin, kun sillä on tarkalleen sama status kuin ko. prioriteettitasolle on määritelty. Toisaalta tätä määriteltyä statusta voidaan käyttää vähimmäisvaatimuksena. Tällöin lähde on kyseistä minimiarvoa vastaavalla prioriteettitasolla aina, kun liitännästä vastaanotettavan signaalin 35 laatutaso on kyseisen minimiarvon mukainen tai sitä suurempi, eikä liitännälle 102442 16 ole määritelty laatutason sellaista toista minimiarvoa, joka olisi mainittua minimiarvoa suurempi, mutta pienempi tai yhtä suuri kuin signaalin sen hetkinen laatutaso (status). Mikäli lähteelle ei ole määritelty prioriteettia sen omaavalla laatustatuksella, käytetään sitä prioriteettia, jonka lähde saa statuksella, joka 5 on korkein niistä statuksista, joille prioriteettitaso on määritelty ja jotka ovat alempia kuin lähteen sillä hetkellä omaava status.

Edellä keksintö on toteutettu siten, että aina on määritelty tiettyyn prioriteettitasoon vaadittava statustaso. Tämä määrittely voidaan myös joidenkin prioriteettitasojen osalta jättää tekemättä, jolloin ko. lähde on yhtä alem-10 malle statukselle määritellyllä prioriteetilla. Mikäli tällekään statukselle ei ole määritelty prioriteettia, käytetään taas yhtä alempaa ja niin edelleen, kunnes löytyy lähteelle määritelty prioriteetti. Mikäli prioriteettia ei löydy, vaikka edetään alimpaan sallittuun statukseen asti, ei lähdettä ole tarkoitus käyttää synkronointiin näillä prioriteeteilla. Mikäli toteutus hoidetaan käyttäen vain yhtä 15 prioriteettilistaa, johon on lisätty vaadittava status, eikä käyttäen eri statuksille kuuluvia prioriteettilistoja, voidaan myös jättää kokonaan määrittelemättä lähteelle vaadittava statustaso ja laittaa se ilman tätä statusvaatimusta prioriteettilistalle. Tällöin lähde saa statustasostaan riippumatta aina tämän prioriteetin vertailuissa.

20 Vaikka keksintöä on edellä selostettu viitaten oheisten piirustusten mukaisiin esimerkkeihin, on selvää, ettei keksintö ole rajoittunut siihen, vaan sitä voidaan muunnella edellä ja oheisissa patenttivaatimuksissa esitetyn keksinnöllisen ajatuksen puitteissa. Esim. kaikista lähteistä ei välttämättä vastaanoteta solmuun laatutasoja (statuksia), vaan laatutaso voi olla määritelty 25 solmussa olevaan liitäntään siten, että signaalin ollessa kunnossa solmu antaa ko. liitäntään tulevalle signaalille tämän laatutason.

« l

Claims (7)

102442 17

1. Synkronointimenetelmä tietoliikenneverkossa, joka käsittää useita solmuja (A...D), jotka on kytketty toisiinsa siirtoyhteyksillä (A^ A2), jonka me-5 netelmän mukaisesti - verkon solmut lähettävät synkronointistatussanomia, joilla ilmoitetaan vastaavan signaalin laatutaso synkronoinnin suhteen, - kuhunkin solmuun muodostetaan prioriteettilista, jolla on solmun liitäntöjä eri prioriteettitasoilla, ja 10. solmu käyttää synkronointilähteenään mahdollisten synkronointi- lähteiden joukosta sellaista signaalia, joka omaa korkeimman laatutason, tunnettu siitä, että - solmuun talletetaan yksittäisen liitännän yksittäistä prioriteettita-soa kohti tieto siitä laatutasosta, joka kyseisestä liitännästä vastaanotettavalla 15 signaalilla tulee olla, jotta liitäntä voisi olla kyseisellä prioriteettitasolla, ja - solmu hakee korkeimman laatutason, joka solmuun vastaanotettavilla signaaleilla on ja valitsee synkronointilähteekseen kyseisen laatutason omaavia signaaleja vastaanottavista liitännöistä sen, jolla on kyseisellä laatutasolla korkein prioriteettitaso.

2. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että tieto laatutasosta annetaan täsmällisenä arvona, joka signaalilla tulee olla, jotta liitäntä voisi olla kyseisellä prioriteettitasolla. * 3. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että tieto laatutasosta annetaan laatutason minimiarvona, jolloin liitäntä on 25 minimiarvoa vastaavalla prioriteettitasolla aina, kun liitännästä vastaanotettavan signaalin laatutaso on mainitun minimiarvon mukainen tai sitä suurempi, eikä liitännälle ole määritelty laatutason sellaista toista minimiarvoa, joka olisi mainittua minimiarvoa suurempi, mutta pienempi tai yhtä suuri kuin signaalin sen hetkinen laatutaso.

4. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että tietyllä laatutasolla määritellään prioriteettitasot vain osalle solmun liitännöistä, jolloin valinta suoritetaan vain niiden liitäntöjen joukosta, joille on määritelty jokin prioriteettitaso.

5. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, 35 että osalle liitännöistä jätetään liitäntää vastaava laatutaso määrittelemättä, 102442 18 jolloin kyseisen liitännän tulkitaan olevan liitännälle määritellyllä prioriteettita-solla kaikilla sallituilla laatutasoilla.

6. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että prioriteettilista toteutetaan useana erillisenä listana, joista kukin liittyy 5 tiettyyn laatutasoon.

7. Solmujärjestely tietoliikenneverkkoon, joka käsittää useita solmuja, jotka on kytketty toisiinsa siirtoyhteyksillä, joka solmujärjestely käsittää - elimet (13,, 132) synkronointistatussanomien lähettämiseksi solmuun kytketyille naapurisolmuille, joilla synkronointistatussanomilla ilmoitetaan 10 vastaavan signaalin laatutaso synkronoinnin suhteen, - solmuun talletetun prioriteettilistan, jolle on määritelty solmun lii-täntöjä eri prioriteettitasoille, ja - valintaelimet (20; 16„ 162) solmun synkronointilähteenä toimivan signaalin valitsemiseksi mahdollisten synkronointilähteiden joukosta siten, että 15 valittu signaali omaa korkeimman laatutason, tunnettu siitä, että - solmujärjestely käsittää lisäksi yksittäisen liitännän yksittäistä prio-riteettitasoa kohti tiedon siitä laatutasosta, joka kyseisestä liitännästä vastaanotettavalla signaalilla tulee olla, jotta liitäntä voisi olla kyseisellä prioriteettita- 20 solia, ja että - valintaelimet on sovitettu valitsemaan solmun synkronointiläh-teeksi mainitun korkeimman laatutason omaavia signaaleja vastaanottavista liitännöistä sen, jolla on kyseisellä laatutasolla korkein prioriteettitaso. 19 102442