FI75151B - 2-hydroxinaftalenderivat anvaendbara som kopplingskomponenter i diazotypimaterialer. - Google Patents

Description

KUULUTUSJULKAISU

·$5πΡ [β] <11) UTLÄGGNINGSSKRIFT 75151 <45> ’ . : - ;';:: (51) Kv.ik.4/Int.ci4 C 07 C 143/78, C 07 D 295/22, G 03 C 1/58

SUOMI-FINLAND

(Fl) (21) Patenttihakemus - Patentansökning 800224 (22) Hakemispäivä - Ansökningsdag 25.01.80

Patentti-ja rekisterihallitus (23) Alkupäivä-Giltighetsdag 25.01.80

Patent- och registerstyteisen (41) Tullut julkiseksi — Biivit offentiig ^g gy gg (44) Nähtäväksipanon ja kuul.julkaisun pvm - 2q n i qq

Ansökan utlagd och utl skriften publicerad · u 1 ·öö (86) Kv hakemus - Int. ansökan (32)(33)(31) Pyydetty etuoikeus - Begärd priontet 29.01.79

Saksan 1iittotasava1ta-Förbundsrepub 1iken Tysk-1 and(DE) P 2903342.9 (71) Hoechst Aktiengese11schaft, Frankfurt/Main , Saksan 1 iittotasava1ta-Förbunds-republiken Tyskland(DE) (72) Siegfr ied Scheler, Wiesbaden, Saksan 1iittotasavalta-Förbundsrepubliken Tysk-1 and(DE) (74) Oy Koister Ab (54) Diatsotypiamateriaa 1 eissa kytkentäkomponentteina käyttökelpoisia 2-hydroksi-nafta 1eenijohdannaisia ja niiden käyttö - 2-hydroxinafta 1enderivat användbara som koppiingskomponenter i diazotypimaterial

Keksintö kohdistuu 2-hydroksinaftaleenijohdannaisiin ja niiden käyttöön kytkentäkomponentteina diatsotypiamateriaaleissa.

Yhdisteet kuten 2,3-dihydroksinaftaleeni ja 2,3-dihydrok-sinaftaleeni-6-sulfonihapon, 2-hydroksinaftaleeni-3,6-disulfoni-hapon ja 2-hydroksinaftaleeni-3,7-disulfonihapon suolat ovat tunnettuja ja niitä käytetään esimerkiksi sinikytkentäaineina diatso-typiassa. Niitä käytetään myös yhdessä keltaista tai ruskeaa kytkevien komponenttien kanssa mustana kopiovan diatsotypiamateri-aalin säätämisessä.

Eräs 2,3-dihydroksinaftaleenin epäkohta on sen suuri kyt-kentäaktiviteetti, joka aiheuttaa valottamattomissa diatsotypiamateriaaleissa epäsuotavan etukäteiskytkennän ja siten vähäisen säilyvyyden ja varastoitavuuden. Epäkohta on myös se, että erilaisia optisia tiheyksiä sisältävästä kopioitavasta alkuperäisku-vasta, ns. "puolisävykuvasta", muodostuu kehitettäessä erivärisiä tiheysarvoja sisältävä diatsokopio. Toisaalta tapahtuu 2,3-dihydr- 2 75151 oksinaftaleeni-6-sulfonihapon, 2-hydroksinaftaleeni-3,6-disu1foni-hapon ja 2-hydroksinaftaleeni-3,7-disulfonihapon suolojen vaikutuksesta, joista erikoisesti natriumsuolat ovat merkittäviä, kytkentä tavanomaisten p-fenyleenidiamiinityyppiä olevien diatsoyh-disteiden kanssa tavallisesti liian hitaasti. Erikoisen haitallinen tämä epäkohta on silloin, kun diatsotypiamateriaali, joka sisältää hitaasti kytkeviä komponetteja, kehitetään normaalissa lämpötilassa kuivalla ammoniakkikaasulla painetta käyttäen. Ympäristöystävällisyytensä vuoksi suositeltua painekaasukehitystä käytettäessä tällaiset diatsotypiamateriaalityypit antavat vain heikkoja, vihertävänsävyisiä, harmaita värisävyjä. Epäkohta on myös se, että 2,3-dihydroksinaftaleeni-6-sulfonihapon, 2-hydroksinaf taleeni-3, 6-disu1fonihapon ja 2-hydroksinaftaleeni-3,7-disulfonihapon natriumsuolat ovat käytännöllisesti katsoen liukenemattomia orgaanisiin liuottimiin. Ne eivät siten sovellu herkistämi-seen orgaanisessa faasissa, mitä käytetään valmistettaessa kalvo-tyyppisiä läpinäkyviä diatsotypiamateriaalia.

On myös tunnettua käyttää 2-hydroksi-3-naftoehappoamide-ja (DE-kuulutusjulkaisu 1 178 704) ja 6-asemassa halogeenilla tai alkoksilla substituoituja 2-hydroksi-3-naftoehappoamideja (DE-kuulutus julkaisu 1 572 078) sinistä väriä kytkevinä komponentteina diatsotypiamateriaaleissa. Näiden yhdisteiden epäkohtana on epä-suotavan suuri kuvataustan optinen tiheys pitkäaaltoisessa ultra-violetissa ja lyhytaaltoisessa näkyvässä spektrialueessa. Näiden sinikytkentäaineiden haitallisin epäkohta on kuitenkin niiden at-soväriaineiden riittämätön valonkesto, joita kytkennässä muodostuu käytettäessä tavanomaisia diatsoyhdisteitä. Atsovärien hyvä valonkesto on kuitenkin toivottavaa silloin, kun halutaan kopio, esimerkiksi teknillinen piirros, jonka täytyy kestää pitkähköjä aikoja auringonvalossa, tai diatsovälioriginaali, jota käytetään lisädiatsokopioiden valmistamiseen ja joka tällöin joutuu alttiiksi kaupallisten kopiolamppujen aktiiniselle valolle.

Erikoisen suuria vaatimuksia diatsotypia-atsoväriainei-den valonkestolle asetetaan diatsomikrofilmikopioissa. Nämä kopiot joutuvat niiden sisältämää tietomäärää tutkittaessa käytetyissä luku- ja suurennuslaitteissa alttiiksi erittäin suurelle säteilykuormitukselle - näkyvää ja ultraviolettivaloa, lämpösäteilyä - näihin laitteisiin sijoitettujen valolähteiden vaikutuksesta. Tapahtuu usein, että diatsomikrofilmikopiot, jotka ovat olleet alttiina pitkähköjä aikoja lukulaitteisiin sijoitettujen heh-

II

3 751 51 kulamppujen vaikutukselle, ovat haalistuneet niin paljon, että niiden sisältämä informaatio on vain vaikeasti luettavissa.

Diatsotypia-atsoväriaineiden valonkeston parantamiseksi on jo ehdotettu käytettäviksi myös 2-hydroksi-3-naftoehappoamide-ja, joiden 6-asemassa on sulfonamidoryhmä (DE-patenttihakemus 2 811 981.5). Nämä yhdisteet kytkeytyvät diatsotypiassa tavanomaisten diatsoyhdisteiden kanssa sinisiksi, hyvän valonkeston omaavik-si atsoväriaineiksi. Tosin näiden yhdisteiden kytkentänopeus, erikoisesti painekaasukehityksessä ja tavanomaisessa kehityksessä kostealla ammoniakkikaasulla matalissa lämpötiloissa ei aina ole käytännössä täysin riittävä.

Julkaisusta Landau-Bericht, "Kupplungskomponenten", Heft 9 - 17, 1962, tunnetaan 2,3-dihydroksinaftaleeni-6-sulfonamideja ja 2-hydroksinaftaleeni-3,6- ja -3,7-disulfonamideja, jolloin sul-fonamidiryhmien toinen tai molemmat vetyatomit on korvattu etyyli-, hydroksietyyli- tai dietyyliaminoetyyliryhmillä. Nämä yhdisteet kytkeytyvät punertavansinisestä violettiin oleviksi atsoväriaineiksi, joiden valonkesto on vain kohtalainen.

Edelleen tunnetaan pääasiassa negatiivikopioiden valmistamiseksi diatsotypiamateriaaleja, jotka sisältävät veteen liukenemattomia diatsoiminoyhdisteitä, jolloin valonherkkä kalvo on tehty alkaliseksi ja jolloin sinikytkentäaineena käytetään 2,3-dihydrok-sinaftaleeni-6-sulfanilidia (US-patenttijulkaisu 4 055 425). Käytettäessä tätä menetelmää positiivikopioiden valmistamiseen se osoittautui, kalvon lisäsäädön vuoksi happamelle pH-alueelle monimutkaiseksi. Lisäksi tämän materiaalin kytkentänopeus tavanomaisessa tai erikoisesti painekaasukehityksessä ei ole riittävä.

Keksinnön tarkoituksena on siten aikaansaada uusia yhdisteitä, joissa edellämainittuja epäkohtia ei esiinny lainkaan tai niitä esiintyy vain erittäin vähäisessä määrässä ja jotka ovat erikoisesti atsoväriaineissa valonkeston suhteen huomattavasti parempia kuin ennestään tunnetut yhdisteet. Tämä tarkoitus saavutetaan 2-hydroksinaftaleenin johdannaisilla, joilla on yleinen kaava "300^· ί 75151 jossa XRl

A on —S0o—N

2 \ R2 ja R3

X

X on -OH tai -S0o-N

2 \ R4 ja R.^ ja ovat kumpikin vety, ja R2 on sama kuin R^ ja ne tarkoittavat alemmilla alkyyliryhmillä mahdollisesti substituoitua sykloheksyyliä, fenyyli(alempi alkyyliä) tai alemmalla alkyylillä, alemmalla alkoksilla, alemmalla halogeenialkyylillä, (alempi alkyy-li)-substituoiduilla aminoryhmillä tai halogeenilla substituoitua fenyyliä, tai R^ ja R2 ja/tai vastaavasti R^ ja R^ yhdessä typpi-atomin kanssa, johon ne ovat liittyneet, tarkoittavat mahdollisesti alemmalla alkyylillä substituoituja 5 - 7-jäsenisiä heterosykli-siä ryhmiä.

Erikoisen edullisia ovat sellaiset 2-hydroksinaftaleeni-johdannaiset, joissa X on hydroksiryhmä. Nämä yhdisteet soveltuvat niiden kasvaneen kytkentänopeuden vuoksi erikoisesti käytettäviksi yhdessä hitaasti kytkeytyvien diatsoyhdisteiden kanssa, joita tavallisesti käytetään kaksikomponenttidiatsomateriaaleissa. Tällöin ovat edullisia sellaiset johdannaiset, joissa A on sulfonamidi-tähde, jossa R^ tarkoittaa vetyä ja R2 vähintään yhdellä alemmalla alkyyli-, alemmalla alkoksi-, alemmalla halogeenialkyyli- tai di-(alempi alkyyli)aminoryhmällä ja/tai halogeenilla substituoitua fenyyliä, edullisesti vähintään yhdellä metyyli- tai trifluorime-tyyliryhmällä ja/tai kloorilla substituoitua fenyyliä.

Myös sellaiset 2-hydroksinaftaleenin johdannaiset ovat sopivia, joissa X tarkoittaa sulfonamidoryhmää. Tämän tyyppiset yhdisteet soveltuvat niiden vähäisemmän kytkentänopeuden vuoksi käytettäviksi erikoisen hyvin yhdessä nopeasti kytkeytyvien diatsoyhdisteiden kanssa, joita tavallisesti käytetään yksikomponentti-diatsotypiamateriaaleissa. Näissä yhdisteissä tarkoittavat R^ ja R^ vetyä ja R2 ja R^ tarkoittavat vähintään yhdellä metyyliryhmäl-lä ja/tai kloorilla substituoitua fenyyliä.

5 75151

Uusia yhdisteitä käytetään diatsotypiassa erikoisen edullisesti tapauksissa, joissa käytetään liuottimiin perustuvia her-kistekoostumuksia; vesipitoisissa koostumuksissa käytettäviksi ovat edullisia sellaiset yhdisteet, joissa ja tarkoittavat vetyä ja R2 ja R^ tarkoittavat fenyyliä, joka on substituoitu suolan muodostavalla emäksisellä tähteellä, esimerkiksi dialkyyliami-noryhmällä, tai R^ ja R2 ja/tai vastaavasti R^ ja R^ muodostavat syklisen emäksisen tähteen.

Tämä voi olla sellaisenaan, suolana, raskasmetallikomplek-sisuolana tai kvaternäärisenä ammoniumsuolana. Suolanmuodostus emäksisessä tähteessä voi tapahtua tunnetulla tavalla jokaisen hapon kanssa, joka muodostaa pysyvän amiinisuolan. Edullisesti käytetään hydroklorideja. Kompleksisina raskasmetallisuoloina ovat sinkkikloridikompleksisuolat suositeltavia.

Esimerkkejä keksinnön mukaisista 2-hydroksinaftaleenin johdannaisista, joita voidaan käyttää edullisesti kytkentäkompo-nentteina diatsotypiamateriaaleissa, on esitetty yhdessä niiden sulamis- ja tai hajaantumislämpötilojen kanssa mukaan liitetyssä kaavakokoelmassa.

Keksinnön mukaisia 2-hydroksinaftaleenijohdannaisia voidaan valmistaa tavalla, joka on esitetty seuraavassa 2,3-dihydr-oksinaftaleeni-6-sulfonamideja koskevana.

2,3-dihydroksinaftaleeni-6-sulfonihapon (Na-suola), tunnetaan teknisesti nimellä "dinolisuola" ("Dinolsalz"), annettiin reagoida fenyylisulfonyylikloridin kanssa Schotten-Baumann1 in mukaan 60 - 70°C:ssa ja pH-arvossa 7-8. 2,3-difenyylisulfonyyli-oksinaftaleeni-6-sulfonihapoksi (Na-suola). Tämä muutettiin eristämisen ja kuivauksen jälkeen ylimäärin käytetyn fosforioksiklori-din kanssa vastaavaksi sulfonyylikloridiksi. Reaktioseosta sekoitettiin jääveteen ja 2,3-difenyylisulfonyylioksinaftaleeni-6-sul-fonyylikloridi eristettiin värittömänä kiteisenä aineena (sp. 151 - 152°C). Sulfonyylikloridi saatettiin reagoimaan ryhmillä R^ ja R2 substituoitujen amiiniemästen kanssa tolueenissa 100- 115 C:ssa, jolloin saatiin vastaavia 2,3-difenyylisulfonyylioksinaftaleeni-6-sulfonamideja, jotka saostuivat ensin öljymäisinä, mutta käsiteltäessä laimennetulla suolahapolla jähmettyivät nopeasti värittömiksi kiteisiksi yhdisteiksi. Fenyylisulfonyylisuojaryhmän poistaminen tapahtui sitten kuumentamalla lyhytaikaisesti alkalisessa vesiliuoksessa 80 - 90°C:ssa (höyryhaudelämpötilassa). Tehtäessä alkalinen liuos happameksi saostuivat 2,3-dihydroksinaftaleeni-6- 6 75151 sulfonamidit, jotka ensin erottuivat öljymäisinä, mutta muuttuivat kiteisiksi lyhyen ajan jälkeen lisättäessä siemenkiteitä tai hangattaessa astian seinää. (Saanto 70 - 80 % teoreettisesta las-tettuna dinolisuolasta.) 2-hydroksinaftaleeni-3,6- ja -3,7-disulfonamidien valmistus tapahtuu vastaavalla tavalla, paitsi että näiden yhdisteiden synteesissä käytetään lähtömateriaalina 2-hydroksinaftaleeni-3,6-tai vastaavasti -3,7-disulfonihappoa (Na-suola). Tässä synteesissä välituotteena saatava 2-fenyylisulfonyylioksinaftaleeni-3,6-di-sulfonyylikloridi sulaa 188 - 190°C:n lämpötilassa, sen isomeeri 2-fenyylisulfonyylioksinaftaleeni-3,7-disulfonyylikloridi 177 -181°C:n lämpötilassa. Annettaessa sulfonyylikloridin reagoida ryhmillä R^ ja R2 tai R^ ja R^ substituoitujen amiiniemästen kanssa saadaan vastaavia 3,6- tai 3,7-disulfonamideja, jotka muutetaan 2-hydroksinaftaleeni-3,6- tai -3,7-disulfonamideiksi poistamalla fenyylisulfonyylisuojaryhmät. (Saanto 60 - 70 % teoreettisesta laskettuna lähtömateriaalista.)

Diatsotypiakerroksen kantajaksi soveltuu jokainen tavanomainen alusta, kuten esimerkiksi päällystetyt tai päällystämättömät, läpinäkymättömät tai läpinäkyvät tai värjätyt paperit, tekstiilit tai muovikalvot. Erikoisen sopivia muovikalvoja ovat sellu-loosa-2 1/2- tai -triasetaatista, polypropyleeninistä, polyesteristä, kuten polyetyleenitereftalaatista, tai vinyylipolymeereistä, kuten polyvinyyliasetaatista tai polystyrolista valmistetut.

Keksinnön mukaisten kytkentäkomponenttien kanssa sinisten värisävyjen muodostamiseen käytetyt diatsoyhdisteet ovat tunnettuja. Ne ovat pääasiassa toispuolisesti diatsotoidun p-fenyleenidi-amiinin johdannaisia, joissa on vähintään yksi substituentti, esimerkiksi haluttaessa substituoitu alkyyli, sykloalkyyli, aralkyy-li tai aryyli, amiiniryhmässä. Suositeltavia ovat yksipuolisesti diatsotoidun p-fenyleenidiamiinityypin johdannaiset, jotka on substituoitu alkoksitähteellä 2- ja 5-asemassa diatsoniumryhmään nähden ja jolloin substituentit aminotyppiatomissa, johon ne ovat sitoutuneet, muodostavat heterosyklisen rengas-systeemin, esimerkiksi morfoliinirenkaan.

Keksinnön mukaiset 2-hydroksinaftaleenin johdannaiset kytkeytyvät diatsotypiassa tunnettujen diatsoyhdisteiden kanssa voimakkaan sinisiksi atsoväriaineiksi. Tunnettuihin sinisiin atsovä-riaineisiin verrattuna uusilla atsoväriaineilla on osaksi huomattavasti parempi valonkestävyys. Parhaat tulokset saavutetaan, jos 11 7 75151 moolisuhde diatsoyhdisteen ja kytkentäkomponentin välillä on (1 - 1,2):1, edullisesti 1,1:1. Tämä suhde on sikäli yllättävä, koska tavallisesti käytetään kytkentäkomponenttia ylimäärin. Käytettäessä näitä tavanomaisia suhteita, ei saavutettu valonkesto ole yhtä hyvä. Valonkeston riippuvuutta diatsokomponenttisuhtees-ta ei tähän mennessä kuitenkaan ole tunnettu.

Etuna 2-hydroksi-3-naftoehappoamideihin ja 6-asemassa bromiatomilla tai metoksiryhmällä substituoituihin johdannaisiin verrattuna on keksinnön mukaisten johdannaisten selvästi vähäisempi ominaisvärittyminen ja siihen liittyvä parempi kuvatausta di-atsokopioissa.

Keksinnön mukaisten, uutta yhdistetyyppiä olevien 2-hydr-oksinaftaleenijohdannaisten, erikoisesti 2,3-dihydroksinaftaleeni- 6-sulfonamidin etuna ennestään tunnettuihin 2,3-dihydroksinafta-leeni-6-sulfonihapon suoloihin ja 2-hydroksi-3-naftoehappoamidi-6-sulfonamideihin verrattuna edelleen on niiden suurempi kytkentä-nopeus. Tällöin saavutetaan yhdessä diatsotypiamateriaaleissa edullisten yksipuolisesti diatsotoitujen p-fenyleenidiamiinin di-atsoyhdisteiden kanssa nopeampi ja täydellisempi kehittyminen. Parantuneen kytkentänopeuden avulla saavutettava etu on käyttötekni-sesti erittäin tärkeä erikoisesti silloin, kun diatsotypiamateriaa-lien kehitys suoritetaan matalissa lämpötiloissa kuivan ammoniakki-kaasun avulla paineen alaisena tai kostealla ammoniakkikaasulla tavanomaisissa kopiointilaitteissa. Parantunut kytkentänopeus ei vaikuta haitallisesti valottamattoman diatsotypiamateriaalin va-rastointikestoon. Keksinnön mukaisia 2-hydroksinaftaleenin johdannaisia voidaan käyttää sekä yksinään että keskenään sekoitettuina kytkentäkomponentteina diatsotypiamateriaaleissa. Muiden haluttujen värisävyjen, esimerkiksi mustan, saavuttamiseksi niitä voidaan käyttää myös sekoitettuina muun värisesti kytkevien komponenttien kanssa.

Keksintö koskee siten myös diatsotypiamateriaalia, jossa on valonherkässä kerroksessa vähintään yksi diatsoyhdiste, joka sisältää kytkentäkomponentteina vähintään yhtä edellä määriteltyä yleisen kaavan mukaista 2-hydroksinaftaleenia.

Edullisesti kaksikomponentti-diatsotypiamateriaaleja varten käytetyt keksinnön mukaiset kytkentäkomponentit levitetään yhdessä diatsokomponenttien kanssa tunnetulla tavalla vesiliuoksesta, vesipitoisesta alkoholiliuoksesta tai puhtaasti orgaanisesta liuoksesta sopivalle kantajalle.

8 75151

Jos muovikalvoja käytetään kantajamateriaalina, levitetään diatsotypia-aineosat edullisesti orgaanisesta väliaineesta, joka sisältää kalvonmuodostavaa sideainetta, lakkaliuoksena kalvonkan-tajalle. Väriaineen muodostavien aineosien pitoisuudet sideaineessa voivat vaihdella välillä 15 - 30 paino-osaa 100 paino-osaa kohti sideainetta. Esimerkkejä sopivista sideaineista ovat erilaiset polymeeriaineet, esimerkiksi selluloosaeetterit, kuten etyylisellu-loosa; sekä selluloosaesterit, kuten selluloosa-2 1/2-asetaatti, -triasetaatti, -asetopropionaatti, -asetobutyraatti, -butyraatti; vinyylipolymerisaatit, kuten polyvinyyliasetaatti, polyvinyli-deenikloridi, vinyylikloridi/vinyyliäsetäätti-sekapolymerisaatit; alkyyliakrylaattien ja akryylihapon polymetyylimetakrylaattiseka-polymerisaatit; sekä muut polymerisaatit, esimerkiksi polyfenylee-nioksidi; polyolefiinit, kuten polyetyleeni ja polypropyleeni; sekä etyleeniglykoli/isoftaalihappo/tereftaalihappo-terpolymerisaatit .

Valonherkkä kalvo voi väriaineen muodostavien aineosien lisäksi sisältää myös vielä happamia stabilisaattoreita, kuten suolahappoa, boorihappoa, sitruunahappoa, viinihappoa, muurahaishappoa ja 5-sulfosalisyylihappoa. Myös diatsotypiassa tavanomaisia apuaineita voi sisältyä valonherkkään kerrokseen, esimerkiksi epäorgaanisia suoloja, kuten sinkkikloridia tai ammoniumsulfaattia kontrastin suurentamiseksi, virtsa-ainetta, dimetyylivirtsa-ainet-ta, etyyliglykolia, etyyliglykolimonometyylieetteriä, glyserolia, glyserolidi- ja -triasetaattia kytkentäkiihdyttyminä, tiovirtsa-ainetta ja tiovirtsa-aineen johdannaisia kellastumista estävinä aineina sekä väriaineita pieninä pitoisuuksina diatsokopion valotettujen alueiden värittämiseksi.

Seuraavat esimerkit valaisevat keksintöä tarkemmin.

Selitykset esimerkkejä varten: A. ) Diatsotypiamateriaalin valmistamiseksi esimerkeissä 1 - 5 ja 7-8 käytetty peruslakka sisälsi 7,5 paino-% selluloosa-aseto-propionaattia liuotettuna asetonin, metanoli, n-butanolin ja gly-kolimonometyylieetterin muodostamaan liuotinseokseen.

B. ) Esimerkkien 1 - 5 ja 7 - 8 mukaan valmistettujen kehitettyjen mallikuvien optiset tiheydet mitattiin MACBETH Quantalog-Densito-meter TD 205 laitteen avulla.

Tiheysmittauksia varten näkyvällä spektrialueella (Dv^s ) käytettiin suodatinta, joka läpäisee alueen 510 - 580 nm (Kodak, Wratten

II

9 75151

Nr 93), tiheysmittauksia varten ultravioletilla alueella (D ) uv.

käytettiin suodatinta, jonka vaikutusalue on 310 - 410 nm (Schott, UG 4).

C. ) Esimerkkien 1, 7 ja 8 mukaisten täyssävykehityksessä muodostuneiden diatsoväriaineiden valonkeston koestamiseksi ja määrittämiseksi käytettiin kaupallista lukulaitetta (Saul, LG 16F4), joka oli varustettu halogeenihehkulampulla (15 V/150W), jäähdytyslaitteella ja objektiivilla, jonka suurennus oli 24-kertainen.

D. ) Esimerkeissä 1 - 5 ja 7 - 8 valmistettujen diatsomallikuvien valotus ja kehitys tapahtui kaupallisessa mikrolaakafilmi-monis-tuslaitteessa (Kalle, Ozafiche).

Esimerkin 6 diatsotypiamateriaalin valotus ja kehitys suoritettiin kaupallisessa valokopiokoneessa.

Esimerkin 5 mukaisten diatsokalvojen kehitys suoritettiin kaupallisessa filmireikäkortti-monistuslaitteessa kuivalla ammoniakki-kaasulla paineen alaisena.

Esimerkki 1 Käyttäen kulloinkin 50 ml peruslakkaa valmistettiin 4 erilaista seuraavan koostumuksen omaavaa päällystysliuosta : 90 mg 5-sulfosalisyylihappoa 90 mg sinkkikloridia 290 mg 2,5-dibutoksi-4-morfolinobentseeni-diatsoniumfluo-boraattia 3 0,69 x 10 moolia sinikytkentäainetta, jolloin sinikytken-täaineena käytettiin: 1. 191 mg 2-hydroksi-3-naftoehappo-N-(2-metyylifenyyli)amidia (molekyylipaino 277) 2. 110 mg 2,3-dihydroksinaftaleenia (molekyylipaino 160) 3. 307 mg 2-hydroksi-3-naftoehappo-N-(2-metyylifenyyli)amidi- 6-sulfonihappo-N-(2-metyylifenyyli)amidia (molekyylipaino 446) 4. 264 mg 2,3-dihydroksinaftaleeni-6-sulfonihappo-N-(3-tri- fluorimetyylifenyyli)amidia (molekyylipaino 383), kaava 13.

Jokaista liuosta levitettiin tartuntakerroksella varustetulle polyetyleenitereftalaattikalvolle, jonka paksuus oli 100 um, siten, että kuivauksen jälkeen kiertoilmakuivauskaapissa 60 -70°C:ssa saadut erilaiset diatsokalvomateriaalit voitiin kehittää 1,60 - 2,20 olevaan optiseen visuaaliseen tiheyteen. Siten valmis- 10 75151 tetut diatsokalvomateriaalit merkittiin käytettyjä herkistysliuok-sia vastaavasti jatkuvalla numeroinnilla 1-4. Täydellisen kehityksen takaamiseksi kehitettiin diatsokalvo-näytteet 1-4 kukin kaksi kertaa.

Saatiin seuraavat värisävyt:

Diatsokalvonäyte 1: heikosti punertavan sininen Diatsokalvonäyte 2: violetti Diatsokalvonäyte 3: vihertävän sininen Diatsokalvonäyte 4: punertavan sininen Tämän jälkeen asetettiin täsyssävyyn kehitetyt diatsofilmit alttiiksi 12 tunnin ajaksi diffuusille päivänvalolle.

Jokaisesta näin käsitellystä täyssävynäytteestä leikattiin kooltaan 0,5 x 5 cm oleva liuska, ja sille merkittiin väriainetta sisältävälle puolelle 0,3 cm :n suuruinen mittausalue. Jokaisesta mittausalueesta määritettiin optinen visuaalinen tiheys (D . ) vih- c VI s reällä spketrialueella (Kodak, Wratten-suodatin Nr 93).

Merkityt, täyssävyisiksi kehitetyt kalvoliuskat altistettiin sitten samanaikaisesti kaupallisen lukulaitteen (Saul LG 16F4) valolähteen spektrisäteilylle. Kulloinkin 4 tuntia kestäneen säteily-tysajan jälkeen määritettiin uudestaan optiset visuaaliset tiheydet (Dv^s loppu^ ja verrattiin alkytiheysarvoihin (Dv^s alku^ ’ Kai-kkiaan täyssävynäytteitä säteilytettiin 36 tuntia lukulaiteessa.

Diatsokalvonäytteiden 1-4 valonkeston arvostelemiseksi on taulukkoon 1 koottu niiden optiset visuaaliset tiheydet alussa (alku) ja lopussa (loppu). Taulukossa on esitetty myös jokaisen täys-sävynäytteen "puoliintumisaika" ('t), so. se aika, minkä jälkeen optinen visuaalinen tiheys on pienentynyt puoleen säteilytyskokeen alussa mitatusta arvosta.

Il n 75151

Taulukko 1 (f

Dv^s Jäännöstiheys v Näyte alku loppu (%) (h) 1 2,06 0,05 2,5 5 2 2,24 0,20 9 11,5 3 1,67 0,34 21 18 4 1,77 0,90 50 36

Tiheysarvojen vertailu osoittaa erittäin selvästi täyssävy-näytteen 4 yllättävän hyvän valonkeston. Kun täyssävynäytteen 4 atsoväriaineen optinen tiheys 36 tunnin seisonta-ajan jälkeen lukulaitteessa on vielä 50 % alkuperäisestä optisesta arvostaan, ovat vertailunäytteiden 2 ja 3 optiset tiheydet laskeneet jo 9 ja vastaavasti 21 prosenttiin ja vertailunäytteen 1 jopa 2,5 prosenttiin alkuperäisestä optisesta tiheydestä.

Verrattaessa täyssävynäytteiden 1-4 puoliintumisaikoja "J ", havaitaan myös tällöin selvästi keksinnön mukaisen näytteen 4 selvä paremmuus 36 tunnin seisonta-ajan jälkeen lukulaitteessa. Täyssävynäytteen 4 puoliintumisaika on täyssävynäytteiden 1, 2 ja 3 puoliin-tumisaikoihin verrattuna kertoimien 7, 3 ja 2 verran pitempi.

Kuviossa 1 on esitetty täyssävynäytteiden 1-4 mitatut optiset tiheydet (ordinaatta) ja puoliintumisajät ( !f ), käytetyn lukulaitteen valaisuajän (t) funktiona graafisesti.

Esimerkki 2 Käyttäen kulloinkin 50 millilitraa peruslakkaa valmistettiin 6 erilaista päällystysliuosta, joiden koostumukset olivat seuraa-vat: 90 mg 5-sulfosalisyylihappoa 90 mg sinkkikloridia 260 mg 2,5-dibutoksi-4-morfolinobentseeni-diatsoniumfluobo-raattia -3 0,69 x 10 moolia sinikytkentäainetta, jolloin sinikytkentäaineina käytettiin: 12 751 51 5. 236 g 2-hydroksi-3-naftoehappo-N-(3-morfolinopropyyli)-amidia (mp: 344) 6. 191 mg 2-hydroksi-3-naftoehappo-N-(2-metyylifenyyli)-amidia (mp: 277) 7. 307 mg 2-hydroksi-3-naftoehappo-N-(2-metyylifenyyli)amidi- 6-sulfonihappo-N-(2-metyylifenyyli)amidia (mp: 446) 8. 227 mg 2,3-dihydroksinaftaleeni-6-sulfonihappo-N-(2-metyy lifenyyli) amidia (mp: 329), kaava 8 9. 332 mg 2-hydroksinaftaleeni-3,6-disulfonihappo-N-(2-metyy lifenyyli) amidia (mp: 482), kaava 17 10. 332 mg 2-hydroksinaftaleeni-3,7-disulfonihappo-N-(2-metyy-lifenyyli)amidia (mp: 482), kaava 18.

Jokaisesta liuoksesta valmistettiin, kuten esimerkissä 1 on esitetty, diatsofilminäyte. Jokaisen diatsofilminäytteen liuska kehitettiin täyteen värisävyyn. Toiset jokaisen diatsokalvonäytteen liuskat valotettiin täydellisesti ja kehitettiin myös sitten. Siten saaduista, kehitetyistä kalvonäytteistä määritettiin optiset tiheydet näkyvällä (Dv^s) ja ultravioletilla (D ) spektrialueella. Mitatut tiheysarvot on esitetty taulukossa 2.

Näytteisiin 5 ja 7 kehittyi vihertävän sininen, näytteisiin 6, 9 ja 10 neutraalin sininen ja näytteeseen 8 punertavan sininen värisävy.

Taulukko 2 Näyte Täyssävy Kuvatausta

D . D D . D

vis uv vis uv 5 1,44 0,69 0,06 0,28 6 2,08 0,75 0,05 0,20 7 1,49 0,73 0,05 0,17 8 1,65 0,44 0,04 0,07 9 1,44 0,58 0,04 0,11 10 1,44 0,53 0,04 0,12

Mitatut tiheysarvot osoittivat, että filminäytteiden 8, 9 ja 10 kuvataustojen UV-tiheydet ovat selvästi pienemmät kuin vertailunäytteiden 5, 6 ja 7. Näytteissä 8, 9 ja 10

II

13 751 51 käytetyt keksinnön mukaiset sinikytkentäaineet ovat siten paremmin sopivia säätökomponentteja välioriginaalimateriaalien valmistamiseksi kuin näytteet 5, 6 ja 7.

Esimerkki 3 Käyttäen kulloinkin 50 millilitraa peruslakkaa valmistettiin seuraavat 3 erilaista liuosta: 90 mg 5-sulfosalisyylihappoa, 90 mg sinkkikloridia, 260 mg 2,5-dibutoksi-4-morfolinobentseeni-diatsoniumfluorboraat-tia, -3 0,69 x 10 moolia sinikytkentäainetta, jolloin sinikytkentäaineina käytettiin seuraavia: 11. 287 mg 2-hydroksi-3-naftoehappo-N-(£enyyli)amidi-6-sulfonihappo-N-^enyyli) amidia (mp: 418), 12. 214 mg 2,3-dihydroksinaftaleeni-6-sulfonihappo-N-morfolidia (mp: 309), kaava 2, 13. 240 mg 2,3-dihydroksinaf tuleeni-6-sulfonihappo-N-(4-kloorif e-nyyli)amidia (mp : 350), kaava 11.

Jokaisesta liuoksesta valmistettiin esimerkissä 1 esitetyllä tavalla diatsofilminäyte, jotka käytettyjä liuoksia vastaavasti merkittiin jatkuvalla numeroinnilla 11-13 ja jokaisesta filminäyt-teestä leikattu liuska, jonka koko oli 5 cm x 6 cm, kehitettiin kaupallisessa laakafilmikopiointikoneessa.

Välittömästi kehitysosastosta poistamisen jälkeen mitattiin saadun täyssävynäytteen UV-tiheys (Duv a^ku) · Mittausvalon vaikutuksesta tuhoutui fQtolyyttisesti se osa diatsoyhdisteestä, joka ei ollut kytkeytynyt atsoväriaineeksi ja siten UV-tiheys aleni. Mitä pienempi ero DUV/ aiku”DuV/ loppu on' sitä suurempi on kunkin filmimateriaalin kehitettävyys, so. ero Ad on mitta kehitysnopeudelle ja siihen kääntäen verrannollinen.

Filminäytteiden 11-13 kehitysnopeuden arvostelemiseksi on taulukkoon 3 koottu UV-tiheydet D ,, ja D , sekä tiheys- 2 uv,alku 2 uv,loppu 2 erot Δϋ.

ΐ4 75151

Taulukko 3

NäYte UV-tiheydet Δ D

Duv,alku Duv,loppu 11 0,98 0,64 0,34 12 0,54 0,53 0,01 13 0,42 0,39 0,03

Verrattaessa näytteiden 11-13 tiheyseroja Δϋ - arvoja, havaittiin erittäin selvästi, että filminäytteissä 12 ja 13 väriaine-kytkentä on tapahtunut lähes täydellisesti, kun taas vertailunäytteessä 11, jonka valonherkässä kerroksessa on tunnettua sinikytkentäai-netta, on jäljellä oleellisesti suurempi jäännösdiatsomäärä. Tämä tarkoittaa, että filminäytteissä 12 ja 13 kehittyminen on huomattavasti nopeampaa kuin vertailunäytteessä 11. Periaatteessa samalla tavalla käyttäytyvät kaikki kaavakokoelmassa mainitut keksinnön mukaiset yhdisteet.

Esimerkki 4

Tartuntakerroksella varustettu polyetyleenitereftalaatti-kalvo päällystettiin yksipuolisesti käsitellyltä pinnaltaan seuraavan koostumuksen omaavalla liuoksella: 50 ml peruslakkaa, 90 mg 5-sulfosalisyylihappoa, 90 mg sinkkikloridia, 332 mg 2-hydroksinaf taleeni-3,6-disulfonihappo-N-(2-metyyli-fenyyli)amidia, kaava 17 250 mg 2,5-dietoksi-4-(4'-metyylifenyylimerkapto)bentseeni-diatsoniumfluoboraattia.

Kuivauksen jälkeen valotettiin herkistetty kalvo läpinäkyvän hopeakuvaoriginaalin lävitse ja kehitettiin kaupallisessa laakafilmi-kopiointilaitteessa (KALLE, Ozafiche). Saatiin erittäin kontrastiri-kas filmikopio originaalista kopion muodostuessa punertavan sinisistä viivoista kirkkaalla, läpinäkyvällä taustalla.

Valottamattoman diatsofilmimateriaalin varastoitavuus oli hyvä.

Il is 75151

Esimerkki 5 Käyttäen kulloinkin 50 ml peruslakkaa valmistettiin 2 erilaista päällysteliuosta,joiden koostumukset olivat seuraavat: 90 mg 5-sulfosalisyylihappoa, 90 mg sinkkikloridia, 290 mg 2,5-dibutoksi-4-morfolino-bentsodiatsoniumfluoboraat-tia, -3 0,69 x 10 moolia sinikytkentäainetta, jolloin sinikytkentäaineina käytettiin: 14. 264 mg 2,3-dihydroksinaftaleeni-6-sulfonihappo-N-)3-tri-fluorimetyylifenyyli)amidia, kaava 13 15. 230 mg 2,3-dihydroksinaftaleeni-6-sulfonihappoa (aniliini-suola).

Molemmista liuoksista valmistettiin esimerkissä 1 esitetyllä tavalla diatsokalvonäyte merkittynä jatkuvalla numeroinnilla 14-15. Sitten leikattiin molemmista näistä filminäytteistä 2 pientä kappaletta kooltaan 3 cm x 5 cm. Leikatut osaset merkittiin numeroilla 14a ja 14b sekä 15a ja 15b. 14a ja 15a kehitettiin kostealla ammoniakkikaasulla noin 60-70°C:ssa ja 14b ja 15b kehitettiin kuivalla ammoniakkikaasulla noin 20-25°C:ssa paineen alaisina. Erilaisissa kehitysolosuhteissa saadut optiset visuaaliset tiheydet ja värisävyt on esitetty taulukossa 4.

Taulukko 4 Näyte NH-^-kaasu, kostea NH^-kaasu, kuiva (paine)

60-70°C 20-25°C

D . Värisävy D . Värisävy vxs vis 2 14a 1,60 punertavan sininen 14b - - 1,45 neutraalin sininen 15a 1,17 neutraalin sininen 15b - - 0,58 vihertävän sininen 1« 7 5151

Tulokset kehityksestä osoittavat, että filminäytteeseen 15 muodostuu erilaisissa kehitysolosuhteissa selvästi erilaiset optiset visuaaliset tiheydet ja värisävyt. Keksinnön mukaista yhdistettä sisältävässä filminäytteissä 14 nämä erot esiintyvät huomattavasti vähäisempinä.

Esimerkki 6

Siniseksi värjätylle, luonnostaan läpinäkyvälle, selluloosa- asetaatilla (noin 50-54 % etikkahappoa) lakatulle paperille (lakka-2 määrä 10-20 g/m ) levitettiin seuraavaa liuosta, ylimäärä poistettiin sopivalla tavalla ja materiaali kuivattiin: 32.5 ml isopropanolia, 12.5 ml vettä, 2.5 ml vettä, 2.5 ml muurahaishappoa, 1,25 g sitruunahappoa, 0,75 g boorihappoa, 1.5 g tiovirtsa-ainetta, 1,55 g 2,3-dihydroksinaftaleeni-6-sulfonihappo-N-(4-di-etyyliaminofenyyli)amidia, kaava 16, 1,53 g 2,5-dietoksi-4-morfolinobentseenidiatsoniumkloridia (sinkkikloridikaksoissuola).

Valotettiin originaalin läpi, minkä jälkeen kehitys kostealla aminoniakkikaasulla antoi erittäin kontrastirikkaan, punertavan sinisiä viivoja käsittävän kuvion taustamateriaalin läpinäkyvyyden ollessa erittäin hyvä.

Esimerkki 7

Molemmilta puoliltaan tartuntakerroksella varustettu poly-etyleenitereftalaattikalvo päällystettiin toiselta puoleltaan liuoksella, joka sisälsi: 1,0 g keltaista rasvaväriä 5G (C. I. Solvent Yellow 68) 100 ml peruslakkaa.

Kuivattiin 6Q-70°C:ssa kiertoilmakuivauskaapissa ja raatiin tukikalvon ja keltaisen päällysteen muodostama yhdistelmäkalvo. Kerroksen kuivapaino °li noin 6 g/m .

Kuivauksen jälkeen toinen kalvopinta herikistettiin seuraavan koostumuksen omaavalla liuoksella: 17 751 5 1 120 ml peruslakkaa, 240 mg 5-sulfosalisyylihappoa, 400 mg N,N-dimetyylivirtsa-ainetta, 540 mg 2,3-dihydroksinaf taleeni-6-sulfonihappo-N-(4-kloori-fenyyli)amidia, kaava 11, 660 mg 2,5-dibutoksi-4-morfolino-bentsolidiatsoniumfluobo-raattia

Uudelleenkuivauksen jälkeen kiertoilmakuivauskaapissa 60-70°C:ssa siten valmistettu ja herkistetty kalvo valotettiin läpinäkyvän hopeakuvaoriginaalin lävitse ja kehitettiin. Saatiin erittäin kontrastirikas, kaksivärinen alkuperäisen kuvan kopio, jossa oli sininen atsoväriainekuva kalvon toisella puolella ja keltainen kuvatausta kalvon toisella puolella. Filmiprojektorin tai mikrotilmilukulaitteen lävitse nähtiin vihertäväsävyinen musta värikuva keltaisella taustalla. Filmikopion luettavuus oli erittäin hyvä. Jos keksinnön mukaisen sinikytkentäaineen asemesta käytetään vastaava määrä tunnettua sinikytkentäainetta 2-hydroksi-3-naftoe-happo-N-(2-metyylifenyyli) amidia valonherkässä kerroksessa, saadaan asianmukaisen valotuksen jälkeen myös kaksivärinen filmikopio. Tarkasteltaessa filmiprojektorin tai mikrotilmilukulaitteen avulla nähdään keltaisella taustalla vihertävänsininen värikuva, jonka luettavuus ja kontrasti ovat kuitenkin heikommat kuin keksinnön mukaista sinikytkentäainetta käytettäessä saavutetut.

Kummastakaan diatsofilmikopiosta ei voida valmistaa lisä-kopioita diatsomateriaalille.

Verrattaessa kummankin filmikopion valonkestoa havaittiin, että keksinnön mukaista sinikytkentäainetta sisältävä filmikopio vaaleni 12-tuntisen seisonta-ajan jälkeen huomattavasti vähemmän ja oli sen vuoksi myös huomattavasti paremmin luettavissa kuin vertailukopio.

Valonkeston arvostelemiseksi tarkemmin kehitettiin täyteen sävyyn filminäyte (näyte 17), joka sisälsi keksinnön mukaista sinikytken-täainetta/ ja filminäyte (näyte 18), joka sisälsi vertailutarkoituk-siin käytettyä sinikytkentäainetta. Molemmista täyssävynäytteistä leikatut kappaleet sijoitettiin sitten samanaikaisesti mikrofilmi-lukulaitteeseen 12 tunnin ajaksi alttiiksi valolähteen spektrisätei-lylle.

is 75151

Seuraavassa taulukossa 5 on esitetty optiset tiheysarvot sä-teilytysajan alussa ja lopussa.

Taulukko 5 cl Näyte D . Jäännöstiheys VX b alku loppu % tuntia 17 1,60 0,80 50 12 18 1,51 0,24 16 4

Verrattaessa täyssävynäytteiden 17 ja 19 puoliintumisaikoja havaitaan, että täyssävynäytteessä 17 alkuperäinen tiheys on vasta 12 tunnin kuluttua ja vertailunäytteen 18 jo 4 tunnin kuluttua lukulaitteessa oltuaan laskenut puoleen alkuperäisestä arvostaan. Täyssävynäytteen 17 valonkesto lukulaitteessa on siten tekijän 3 verran suurempi kuin vertailunäytteen.

Esimerkki 8

Tartuntakerroksella varustettu polyetyleenitereftalaatti-kalvo päällystettiin toispuolisesti käsitellyltä pinnaltaan seuraa-van koostumuksen omaavalla liuoksella: 100 ml peruslakkaa, 410 mg 5-sulfosalisyylihappoa, 168 mg 2-metyyliresorsiinia 33 mg 2,21,4,4'-tetrahydroksi-difenyylisulfidia, 200 mg glyserolitriasetaattia, 168 mg sinkkikloridia, 60 mg N,N-dimetyylivirtsa-ainetta, 320 mg 2,3-dihydroksinaf taleeni-6-sulfonihappo-N-(4-kloori-fenyyli)amidia, kaava 11.

762 mg 2,4-dibutoksi-4-morfolinobentseenidiatsoniumfluo-boraattia, 77 mg 4-dipropyyliamino-bentseenidiatsoniumfluoboraattia.

Kuivauksen jälkeen päällystetty kalvo valotettiin läpinäkyvän hopeakuvaoriginaalin lävitse ja kehitettiin. Saatiin originaalin erittäin kontrastirikas filmikopio, joka muodostui mustista viivoista kirkkaalla, läpinäkyvällä taustalla. Filmikopion valonkesto kaupal- is 75151 lisessa lukulaitteessa oli erittäin hyvä.

Jos valonherkässä kerroksessa käytetään keksinnön mukaisen kaavan 11 mukaisen sinikytkentäaineen asemesta ekvivalentti määrä DE-patenttihakemuksen P 2746 516 mukaista 6-metoksi-2-hydroksi-3-naftoehappo-N-(3-morfolinopropyyli)amidia, saadaan myös mustista viivoista heikosti keltaiseksi värjäytyneellä, läpinäkyvällä taustalla oleva kopio. Tämän kopion valonkesto mikro-filmilukulaitteessa on kuitenkin selvästi huonompi kuin keksinnön mukaisen yhdisteen avulla valmistetun valokopion.

Filmikuvaväriaineen paremman valonkeston osoittamiseksi tunnettuihin mustaksi kopioiviin diatsofilmeihin verrattuna kehitettiin täyssävyyn filminäyte (näyte 19), joka sisälsi kaavan 11 mukaista keksinnön mukaista sinikytkentäainetta, ja filmikopio (näyte 20), joka sisälsi vertailutarkoituksia varten käytettyä sinikytken-täainetta. Näiden molempien täyssävysnäytteiden kappaleita säteily-tettiin sitten samanaikaisesti 12 tuntia lukulaitteessa. Seuraavassa taulukossa 6 on esitetty täyssävynäytteiden 19 ja 20 optiset tiheys-arvot säteilytyksen alussa ja lopussa.

Taulukko 6 Näyte Dvis Jäännöstiheys ^ ,, . % tuntia _alku_loppu____ 19 1,56 1,25 80 30 20 1,55 0,28 18 6

Verrattaessa toisiinsa täyssävynäytteiden 19 ja 20 jäännös-tiheyksiä, havaitaan, että täyssävynäytteen 19 optinen tiheys 12 tunnin seisonta-ajan jälkeen lukulaitteessa on vielä 80 % alkuperäisestä arvostaan ja täyssävynäytteen 20 optinen tiheys on vain 18 %. Täyssävynäytteen 19 valonkesto on 12 tunnin valotusajan jälkeen lukulaitteessa tekijän 4,5 verran parempi kuin vertailunäytteen 20.

20 7 5 1 5 1

Vertailukoe 1

Keksinnön mukaisille 2-hydroksinaftaleenijohdannaisille rakenteeltaan läheisiä yhdisteitä tunnetaan myös DE-kuulutusjulkaisusta 1 597 625, US-patenttijulkaisusta 4 055 425 sekä julkaisusta Landau-Bericht 1962, Heft 9 - 17, sivut 61 ja 69. Näiden tunnettujen yhdisteiden eroja keksinnön mukaisiin yhdisteisiin nähden tutkittiin seuraavissa vertailukokeissa.

1.1. DE-kuulutusjulkaisu 1 597 625 R Ri = H, r2 — (/) I 1 (yhdiste A)

HoJv^\^"S02_N^ R, = R? = H (yhdiste B) R2

Julkaisussa esitetyllä yhdisteellä B on pienempi kehitysnopeus kuin keksinnön mukaisella yhdisteellä A. Kehitysnopeuden määrittämiseen käytettiin esimerkissä 3 kuvattua menetelmää.

Tulokset: UV-tiheydet

Näyte Duv, alku Duv, loppu ^ D

Keksinnön mukainen (A) 0,50 0,50 0,00 DE 1 597 625 (B)_0,53_0,49_0,04

Filminäyte B sisälsi vielä kopiokerroksessa diatsoyhdistet-tä (D = 0,04), joka ei ollut kytkeytynyt kehityksen aikana atsoväri-aineeseen. Keksinnön mukaista kytkentäkomponenttia käyttäen valmistettu näyte B oli samoissa olosuhteissa jo kehittynyt täydellisesti (D = 0,00).

Näytteessä A käytetty yhdiste A kytkeytyi nopeammin kuin näytteessä B käytetty yhdiste B. Yhdiste B soveltuu sen vuoksi yhdistettä A huonommin käytettäväksi silloin, kun halutaan saada mahdollisimman paljon kopioita hyvin lyhyessä ajassa tai optimaalisesti kehittyneitä kopioita epäedullisissa kehitysolosuhteissa, esim. alhaisessa kehityslämpötilassa ja/tai kehitystilan pienetessä NH^-kaasun pitoisuudessa. Lisäksi yhdiste B on teknisesti huomattavasti vaikeammin valmistettavissa (ks. DE-patenttijulkaisu 859 027).

Il 2i 75151 1.2. US-patenttijulkaisu 4 055 425

Julkaisussa kuvataan diatsotypiamateriaali, joka sisältää kopiokerroksessa diatsoiminoyhdistettä valonherkkänä komponenttina, kytkentäainetta ja yhdistettä, joka tekee kerroksen alkaliseksi. Tällainen materiaali toimii negatiivisesti, koska diatsoiminoyhdis-teestä valotusvaiheessa muodostuva diatsoniumyhdiste kytkeytyy al-kalisessa ympäristössä välittömästi väriaineeksi. Vielä valonherkän kopion kiinnitys tapahtuu siten, että kopiokerroksen pH säädetään alle 7:ään esimerkiksi HCl-höyryllä ja sen jälkeen valotetaan koko pinta UV-valolla, jolloin aluksi valottumattomille alueille muodostunut diatsoniumsuola hajoaa fotolyyttisesti. Kiinnitysvaihe on sangen vaivalloinen ja huonosti käytäntöön soveltuva.

Tällaisen negatiivisesti toimivan diatsomateriaalin valmistamiseen käytetään kytkentäkomponenttina mm. 2,3-dihydroksinafta-leeni-6-sulfanilidia (julkaisun esimerkki 6). Substituoimattoman 2,3-dihydroksinaftaleeni-6-sulfanilidin ja keksinnön mukaisten, rakenteeltaan läheisten yhdisteiden välinen vertailu osoitti kehitet-tävyyden osalta, että keksinnön mukaiset yhdisteet kytkevät väriaineet nopeammin kuin tunnettu substituoimaton sulfanilidi. Nopeasti kytkevien yhdisteiden etuja on selvitetty yksityiskohtaisesti jo edellä.

1.3. Landau-Bericht 1962, Heft 9 - 17, sivut 61 ja 69

Julkaisusta tunnettuja, rakenteeltaan keksinnön mukaisille yhdisteille läheisiä yhdisteitä ja keksinnön mukaisia yhdisteitä tutkittiin kokeissa, joissa määritettiin niillä aikaansaatavien atsoväriaineiden valonkestävyys mikrotilmilukulaitteessa. Koe suoritettiin esimerkissä 1 kuvatulla tavalla ja siinä verrattiin toisiinsa atsoväriaineita, jotka oli saatu käyttäen keksinnön mukaisia, kaavojen 1, 5, 7, 10, 14, 16 ja 17 mukaisia yhdisteitä ja kahta julkaisusta Landau-Bericht 1962 tunnettua yhdistettä.

Tulokset on esitetty seuraavassa taulukossa.

22 7 5 1 51 Η0 ΊΟΤΟΊ ^

X J— SOp-N

^R2

Filmi- Optinen tiheys Jäännös- näyte Kaava F2 alku loppu C 1 H 1,70 0,85 53 D 5 H ^)“ C1 1,93 1,43 74 E 14 H <^>— CF3 1,82 1,53 84 CF3 1 7 H © CH3 1,90 1,14 60 J 10 H 0-CH3 1,92 1,19 62 K 16 H -^)-N(C2H5) 2 1,70 1,19 70 L (** 17 H 1,95 1,19 61 ch3

Landau-Bericht H. 9 - 17 F sivu 69 C0Hc C0Hc 1,64 0,28 17

Z D Z D

G sivu 61 C„H, C-H, 2,60 0,68 26 _Z D_Z D_ ( * * 2-hydroksinaftaleeni-3,7-disulfonihappo-N-(2-metyylifenyyli)-amidi

II

23 7 5 1 51

Atsoväriaineilla, jotka oli valmistettu käyttäen keksinnön mukaisia yhdisteitä, oli yllättävästi merkittävästi parempi valon-kestävyys kuin julkaisusta tunnettujen yhdisteiden avulla valmistetuilla atsoväriaineilla sekä silloin, kun keksinnön mukaisena yhdisteenä oli monohydroksijohdannainen, että silloin, kun tämä oli dihydroksijohdannainen.

Kaavat ho 7 Ri

| --—A , jossa A = -SO--N

X- *2 n:o X A Rx R2 sp. (°C) (asemassa) 1 HO 6 H ^_cH 68 - 70 2 HO 6 f h'] 218 - 220 ^ O' "]+ ”S03 · Θ löi >200 (haj.)

Γ J

ch3 4 HO 6 H -(CH2)2~|^Qj 77 - 80 5 HO 6 H 168 " 170

Cl 7 HO 6 H jOl CH 178 - 179 24 751 5 1 __(asemassa) ^__^2_Sp‘ ( C) 8 HO 6 H Ί(η 204 - 205 οη3ο^ 9 HO 6 H ΤΤ)Ι 216 - 218 CH3~^r>LcH3 10 HO 6 H "TT")) 192-193 K^y—· och3 n HO 6 H T0Lcl 197 - 198 OC„Hc

-A

12 HO 6 H KvJ_ Cl 188 " 190 OC2H5 13 HO 6 H ~JQJ~CF3 201 ‘ 202 7(0rCF3 14 HO 6 H 177 " 180

CF

^3 ch3 15 HO 6 H ”[Ö}_CH 186 " 188 ch3 16 HO 6 H ΚΤΙ 191 " 195 liC>J-N<C2H5)2 17 6 H CH3^) 166 - 167

It 25 7 5151 n: o X A Rx R2 sp. (°C) _ (asemassa)_ 18 ScCHQ) 7 H «.,=© »»- »o TÖl 19 HO 6 H 268 - 270 ch3

Claims (7)

26 7 51 5 1

1. Hydroksinaftaleenijohdannaiset, jotka ovat käyttökelpoisia kytkentäkomponentteina diatsotypiamateriaaleissa ja joilla on yleinen kaava H°— x jossa /1 A on -SO„-N 2 \ R2 1a R- X on -OH tai -S02~N ^*4 ja ja R^ ovat kumpikin vety, ja R2 on sama kuin R^ ja ne tarkoittavat alemmilla alkyyliryhmillä mahdollisesti substituoitua sykloheksyyliä, fenyyli(alempi alkyyliä) tai alemmalla alkyylil-lä, alemmalla alkoksilla, alemmalla halogeenialkyylillä, (alempi alkyyli)-substituoiduilla aminoryhmillä tai halogeenilla substituoitua fenyyliä, tai R^ ja R2 ja/tai vastaavasti R^ ja R^ yhdessä typpiatomin kanssa, johon ne ovat liittyneet, tarkoittavat mahdollisesti alemmalla alkyylillä substituoituja 5 - 7-jäsenisiä heterosyklisiä ryhmiä.

2. Patenttivaatimuksen 1 mukainen 2-hydroksinaftaleeni, tunnettu siitä, että X on hydroksiryhmä.

3. Patenttivaatimuksen 1 tai 2 mukainen 2-hydroksinaftaleeni, tunnettu siitä, että A tarkoittaa sulfonamido-ryhmää, jossa R2 on vähintään yhdellä alemmalla alkyyli-, alemmalla alkoksi-, alemmalla halogeenialkyyli- tai di(alempi alkyyli ) aminoryhmällä ja/tai halogeenilla substituoitu fenyyli.

4. Patenttivaatimuksen 3 mukainen 2-hydroksinaftaleeni, tunnettu siitä, että R2 on vähintään yhdellä metyyli-tai trifluorimetyyliryhmällä ja/tai kloorilla substituoitu fenyyli . Il 27 75151

5. Patenttivaatimuksen 1 mukainen 2-hydroksinaftaleeni, tunnettu siitä, että X on sulfonamidoryhmä.

6. Patenttivaatimuksen 5 mukainen 2-hydroksinaftaleeni, tunnettu siitä, että 1*2 ja R4 tarkoittavat vähintään yhdellä metyyliryhmällä substituoitua fenyyliä.

7. Jonkin patenttivaatimuksista 1-6 mukaisen 2-hydroksi-naftaleenin käyttö kytkentäkomponenttina diatsotypiamateriaaleis-sa. 28 751 51 1. 2-hydroxinaftalenderivat, vilka är användbara sorti kopplingskomponenter i diazotypimaterial och vilka har den all-männa formeln H0—^ il I 7 x—6 vari .R1 A är -S02-N' och R3 X är -OH eller -S02-N; "^R4 och R. och R0 är vardera väte, och R~ är samma som R. och de be-tecknar eventuellt med lägre alkygrupper substituerad cyklohexyl, fenyl(lägre alkyl) eller med lägre alkyl-, lägre alkoxi-, lägre halogenalkyl-, lägre alkyl-substituerade aminogrupper eller med halogen substituerad fenyl, eller R^ och R2 och/eller R^ och R^ tillsammans med kväveatomen, vid vilken de är bundna, betecknar eventuellt med lägre alkyl substituerade 5 - 7-ledade heterocyk-liska rester. 2. 2-hydroxinaftalen enligt patentkravet 1, k ä n n e -t e c k n a t därav, att X är en hydroxigrupp. 3. 2-hydroxinaftalen enligt patentkravet 1 eller 2, kännetecknat därav, att A betecknar en sulfonamido-grupp, R2 är med ätminstone en lägre alkyl-, lägre alkoxi-, lägre halogenalkyl- eller di(lägre alkyl)aminogrupp och/eller halogen substituerad fenyl. 4. 2-hydroxinaftalen enligt patentkravet 3, kännetecknat därav, att R2 är med ätminstone en metyl- eller trifluormetylgrupp och/eller klor substituerad fenyl. Il