FI57425C - Foerfarande foer homopolymerisering eller kopolymerisering av vinylklorid i en vattenemulsion - Google Patents

Description

ra1 .... KUULUTUSJULKAISU rnirtr jjSTd W ('1)UTL*GGNINGSSKRIFT57425

c (45) IVM

(51) Kv.ik?/int.a.3 C 08 P 14/06, 2/24 SUOM |— F| N LAN D (21) PGtGnttlhRk«mu» — Patentmtekning 1^81/73 (22) H»k#ml*pUv» — An»5knlnj*dn 08.05· 73 (23) Alkupilvl —GIWjh#t*d«| 08.05-73 (41) Tullut lulkltaktl — Bllvlt offwitllg 26.11.73

Patentti· ]a rekisterihallit!» (44) ΝιΜ*νΐΐ«!ρ*>οη ,. kuul.|uilui«m pvm—

Patent· och registerstyrelsen Aniökin utisgd oeh uti.*krift«i pubiictnd 30.04.80 (32)(33)(31) Pyyd««y «uolk*w—B«fird priority 25.05.72

Ranska-Frankrike(FR) 7218808 (71) Solvay & Cie, rue du Prince Albert 33, 1050 Bryssel, Belgia-Belgien(BE) (72) Alexis Mathieu, Bryssel, Belgia-Belgien(BE) (7^) Oy Kolster Ab (5*0 Menetelmä vinyylikloridin homopolymeroimiseksi tai kopolymeroimiseksi vesiemulsiossa - Förfarande för homopolymerisering eller kopolymeri-sering av vinylklorid i en vattenemulsion

Keksinnön kohteena on menetelmä vinyylikloridin homopolymerisoimiseksi tai kopolymerisoimiseksi vesiemulsiossa.

Nykyään sovelletaan polymerointia vesiemulsiossa vinyylikloridin polymeerien valmistamiseksi. Tämän tekniikan mukaan polymeroidaan yksi tai useampi monomeeri vesiväliaineessa, jossa on läsnä emulgaattoreita ja vesiliukoisia katalyyttejä.

Emulgaattoreina on käytetty lukuisia yhdisteitä. Näistä käytetään laajalti teollisuudessa toisaalta pitkiä alkyyliketjuja sisältäviä alkalialkyylisulfonaatteja ja alkalialkyyliaryylisulfonaatteja, ja toisaalta pitkäketjuisten rasvahappojen ammoniumsuoloja. Käytetystä emulgaattorista riippuen polymeerilateksilla ja itse polymeerillä on eri ominaisuudet.

Käytettäessä esimerkiksi, alkalialkyylisulfonaatteja tai alkalialkyyliaryy-lisulfonaatteja saadaan polymeerejä, jotka kiinteässä olotilassa esiintyvät hyvin kostuvana ja antistaattisena jauheena. Nämä ominaisuudet ovat eduksi määrätyissä käyttötapauksissa, erikoisesti paristojen erottimien valmistuksessa sekä sellaisten valmiiden tuotteiden valmistuksessa, joilla on hyvät antistaattiset ominaisuudet.

57425

Toisaalta polymeeri esiintyy lateksissaan sangen pieninä elementaariosasina, joiden koko on paljon 0,03 ;um. Tällöin on haittana, että lateksissa muodostuu helposti agglomeraatteja. Nämä on erotettava polymeeristä, jolloin poly-merointireak.tion saanto alenee. Mitä pienempiä polymeerihiukkaset ovat, sitä vaikeampaa on lisäksi erottaa nämä hiukkaset vesiväliaineesta tunnettuja menetelmiä kuten sumutuskuivausta soveltaen. Emulgaattorit jäävät kiinteässä olotilassa olevaan polymeeriin ja huonontavat tämän lämpöstabiliteettia.

Käytettäessä emulgaattoreina rasvahappojen ammoniumsuoloja saadaan poly-meerilatekseja, joiden elementaariosaset ovat suurempia, yleensä yli 0,05 /un. Tämän ansiosta lateksit ovat mekaanisesti stabiileja. Lisäksi polymeeri voidaan helposti erottaa vesifaasista sumuttamalla.

Rasvahappojen ammoniumsuoloilla on vielä eräs huomattava lisäetu. Ennen polymeerin erottamista vesifaasista voidaan nämä suolat neutraloimalla muuttaa metallisaippuoiksi, edullisesti alkalimetallisaippuoiksi, jotka antavat polymeerille erinomaisen lämpöstabiliteetin.

Sellaisilla polymeereillä, jotka on valmistettu käyttämällä emulgaattoreina rasvahappojen ammoniumsuoloja, on toisaalta eräissä käyttötapauksissa määrättyjä haittoja. Näistä mainittakoon erikoisesti, että polymeeri kostuu huonosti eikä se ole riittävässä määrin antistaattista.

US-patentista 3 370 028 tunnetaan vinyylikloridin polymerointi kun läsnä on pinta-aktiivisten aineiden seos, jota on määrässä 0,5...1,5 paino-# laskettuna monomeeripanoksesta, ja joka käsittää enintään 0,5 paino-# 8—18 hiiliatomia sisältävää alkalialkyyliaryylisulfonaattia sekä 8—18 hiiliatomia sisältävän rasvahapon ammoniumsuolaa, jolloin viime mainittua tulee olla läsnä enemmän kuin sulfonaattia kun pinta-aktiivisten aineiden kokonaismäärä on alle 0,75 paino-#. On mitä suurimmasta merkityksestä, että sulfonaatin kokonaismäärä ei ole yli 0,5 #, koska suuremmat määrät vaikuttaisivat negatiivisesti sähköisiin ominaisuuksiin. Edullisen suoritusmuodon mukaan käytetään suuri ylimäärä rasva-happosaippuaa sulfonaattiin verrattuna. Tunnetun menetelmän tarkoituksena on saada stabiili lateksi, jonka kiinteiden aineiden pitoisuus on suuri. Tämä tarkoitus saavutetaan yhdistämällä rasvahapposaippuoihin hyvin pieni määrä al-kyylisulfonaattia tai alkyylisulfaattia.

US-patentista 3 5^6 15U tunnetaan vinyylimonomeerien emulsiopolymerointi, jolloin aluksi lisätään pieninä panoksina 5~9 hiiliatomia sisältävää ammonium-alkanoaattia ja kun konversioaste on saavuttanut arvon vähintään 20 # toista emulgaattoria, joka on alkalialkyylisulfonaattityyppinen ja joka sisältää vähintään 10 hiiliatomia. On välttämätöntä lisätä ensimmäistä, lyhytketjuista 3 57425 lyhytketjuista emulgaattoria pieninä panoksina tai jatkuvasti.

Mainitusta US-patentista tunnettu menetelmä koskee itse asiassa vinyyli-kloridin polymerointia ymppäämällä. Ensimmäisessä vaiheessa valmistetaan lateksi käyttämällä lyhytketjuista saippuaa kun läsnä on ainoastaan 0,2...2 paino-/? mo-nomeeria laskettuna kokonaispanoksesta, minkä jälkeen lisätään lisämääriä mono-meeria, mikä saa aikaan lisäpolymeroitumista alkuaan muodostuneiden poLymeerihiuk-kasten pinnalle. Tarkoituksena on säätää polymerointinopeutta ja saada tasarakeisen polymeerin pysyvä lateksi.

US-patenttijvilkaisussa 3 5^6 193 on esitetty vinyylikloridin polymerointi ymppäämällä vesiemulsiossa ja johtamalla jatkuvasti seosta, joka käsittää vähintään kaksi emulgaattoria, joista toinen on (1) alkalimetallisulfaatti (2) alkali-metalli alkyylinaftaleenisulfonaatti tai alkalimetallialkyylihentseenilsulfonaatti tai (3) sulfonoitu parafiini, ja toinen emulgaattori on sulfokarboksyylihappo-esterin alkalimetalli- tai ammoniumsuola. Tarkoituksena on saada polyvinyyli-kloridia, joka sopii alhaisen viskositeetin omaavien massojen valmistukseen.

Nyt on kehitetty menetelmä vinyylikloridin homopolymeroimiseksi tai ko-polymeroimiseksi vesiemulsiossa siten, että emulgaattoreina käytetään sekä rasvahappojen ammoniumsuoloja että alkalialkyylisulfonaatteja tai alkalialkyyli-aryylisulfonaatteja. Käyttämällä näitä molempia yhdistetyyppejä määrätyissä olosuhteissa voidaan yhdistää niiden antamat edut ja samalla välttää niiden haitat.

Keksinnölle on tunnusomaista, että polymerointi aloitetaan kun läsnä on, laskettuna monomeeripanoksesta, 0,01...1,5 paino-/? emulgaattoria, joka on 10-18 hiiliatomia sisältävän tyydytetyn rasvahapon ammoniumsuola tai näiden suolojen seos, että polymeroinnin aikana kun konversio on saavuttanut arvon 5·· »25 paino-}?, lisätään vähitellen, laskettuna monomeeripanoksesta, 0,3...2 paino-? emulgaattoria, joka on 10-18 hiiliatomia sisältävä alkalialkyylisulfonaatti tai alkalial-kyyliaryylisulfonaatti tai näiden seos, ja että polymeroinnin lopussa ammoniumsuola muutetaan alkalimetallisuolaksi.

Polymeroinnin alkaessa emulgaattoreina käytetyt ammoniumsuolat valmistetaan sellaisista tyydytetyistä rasvahapoista, joiden ketjussa on 10...18 hiiliatomia. Esimerkkeinä voidaan erikoisesti mainita lauriini-, nyristiini-, plamitiini- ja steariinihappojen suolat.

Käytettävien ammoniumsuolojen määrät vaikuttavat vain vähäisesti polymeerin hiukkasten kokoon. Tämän näkökohdan mukaan niitä voidaan vaaratta käyttää kriittistä misellikonsentraatiota suurempina panoksina.

57425 Tämä määrä riippuu toisaalta siitä lämpöstabiliteetista, joka halutaan antaa polymeerille siten» että ammoniumsuola muutetaan metallisuolaksi, edullisesti natriumsuolaksi polymeroinnin jälkeen, mutta ennen erottamista vesifaasista. Niinkin pieni määrä kuin 0,1 paino-# monomeerien määrästä on jo riittävä siinä mielessä, että alkaa esiintyä polymeerin stabiloitumista. 1,5 paino-# suurempia määriä käytettäessä tulee lämpöstabiliteetin lisäparaneminen mitättömän pieneksi, mutta polymeerin haittana alkaa olla sen epätyydyttävä puhtaus. Yleensä käytetään edullisesti 0,3...1,0 paino-# rasvahappojen ammoniumsuoloja.

Käytettävät alkalialkyylisulfonaatit tai aikaiialkyyliaryylisulfonaatit ovat edullisesti sellaisia, että niiden alkyyliketju on pitkä ja sisältää 10... 18 hiiliatomia, edullisesti 12... 16 hiiliatomia.

Näiden yhdisteiden käytettävä määrä riippuu polymeerin halutuista antistaat-tisista ominaisuuksista. On todettu, että tarvittava määrä on vähintään 0,3 paino-# monomeeripanoksesta, jotta antistaattista vaikutusta alkaisi esiintyä. Ylitettäessä 2 paino-#:n suuruinen määrä on suitistaattisuuden lisääntyminen mitättömän pieni, eikä enää kompensoi hartsin lämpöstabiliteetin yhä. selvempää huononemista. Parhaat tulokset on saavutettu käyttämällä 0,5···1*5 paino-# alkalialkyylisulfonaatteja tai alkalialkyyliaryylisulfonaatteja, edullisesti natriumsulfonaatteina.

Alkalialkyylisulfonaattien tai alkalialkyyliaryylisulfonaattien lisääminen reak-tioväliaineeseen aloitetaan edullisesti siitä alkaen, kun polymeerihiukkasten koko on määräytynyt, toisin sanoen sen jälkeen, kun monomeerin konversioaste polymeeriksi on saavuttanut arvon 5···25 #, edullisesti noin 10 #. Lisäämistä voidaan jatkaa polymeroinnin päättymiseen asti, tai kunnes konversioaste on saavuttanut arvon, joka on vähintään 50 # ja edullisesti vähintään 80 #. Lisäämisnopeus ei ole kriittinen, ja se on yleensä vakio.

Jotta vältettäisiin reaktioväliaineen hiukkasten vaillinaisesta suojasta, johtuva epästabiilius, lisätään koko käytettävä alkalialkyylisulfonaatti- tai aikai ialkyyl iaryyl isulf onaat timäärä edullisesti ennen kuin monomeerin konversioaste polymeeriksi on saavuttanut arvon noin 80-#.

Polymeroinnin päätyttyä mutta ennen polymeerin erottamista vesiväliaineesta muutetaan rasvahapon ammoniumsuola alkalimetallisuolaksi. Tämä muuttaminen, joka tapahtuu edullisesti välittömästi sen jälkeen, kun muuttumaton vinyylikloridikaasu on poistettu, ja esimerkiksi sen jälkeen, kun lateksi on jäähtynyt huoneen lämpötilaan, suoritetaan lisäämällä aikaiimetaliin emäksistä yhdistettä vesiliuoksena, jolloin erikoisesti käytetään hydroksidia, eritoten natriumhydroksidia. Käytetyn emäksisen yhdisteen määrä riippuu läsnäolevan ammoniumsuolan määrästä, ja on edullisesti 0,01...0,3 paino-# monomeerin painosta.

5 57425

Edellä on selitetty keksinnön kohteena olevan polymerointimenetelmän eri-koistunnusmerkit, ja lisäksi voidaan mainita, että muut polymeroimisolosuhteet ovat ennestään tunnetut vinyylikloridin polymeroinnista vesiemulsiossa. Käsittely-lämpötila yleensä on Uo...70°C, ja katalyytti valitaan radikaalimekanismin avulla toimivien vesiliukoisten katalyyttien parista. Esimerkkeinä mainittakoon erikoisesti vetysuperoksidi, aikaiimetalli- ja ammoniumpersulfaatit ja redoksijärjestel-mät.

Keksinnön mukaista menetelmää voidaan soveltaa vinyylikloridin homopolyme- rointiin ja sen sekapolymerointiin miiiden etyleenisesti tyydyttämättömien sekapo-lymeroituvien monomeerien kanssa, joista mainittakoon vinyyliasetaatti, propyleeni, " etyleeni ja isobuteeni. Tämä menetelmä antaa yhdistelmänä eräitä erikoisen tär keitä etuja. Voidaan valmistaa mekaanisesti stabiileja latekseja, jotka soveltuvat helposti käsittelyihin, joissa erottaminen tehdään sumuttamalla. Polymeroinnin - aikana voidaan välttää saantoa alentavien agglomeraattien muodostumista. Vesifaa- fin erottamisen jälkeen saaduilla kiinteillä polymeereillä on erittäin hyvä lämpö-stabiliteetti, minkä ansiosta ne voidaan muotoilla ankarissa olosuhteissa ja silti saada valmiita tuotteita, jotka ovat vain vähäisesti värjääntyneet. Valmiilla tuotteilla on lisäksi hyvät antistaattiset ominaisuudet. Saaduista polymeereistä voidaan erikoisesti valmistaa esimerkiksi jauhetta sintraamalla vain vähäisesti vär-jääntyneita paristojen erottimia, jotka helposti kostuvat elektrolyyttikylvyissä ja täten vain vähän vastustavat sähkövirran kulkua, mikä tällaisessa käytössä on eräs tärkeä ominaisuus.

Keksinnön kohteena olevan menetelmän etujen havainnollistamiseksi on valmistettu erilaisia polyvinyyliklorideja, joita on kokeiltu eri kokeiden avulla niiden ominaisuuksien osoittamiseksi.

Esimerkit 1...3 ovat vertailukokeita.

Polymeerit valmistettiin seuraavissa olosuhteissa: k litran autoklaavin, jossa oli sekoitin ja termostaatin ohjaama lämmitys, lisättiin huoneen lämpötilassa 1500 g tislattua vettä, 0,5 g ammoniumpersulfaattia ja rasva-' happoammoniumsuolaa, jonka määrä vaihteli eri esimerkeissä (lukuunottamatta esimerk kiä 3, jossa ainoana emulgaattorina oli natriumalkyylisulfonaatti. Hapen poistamiseksi puhallettiin reaktiotilan läpi typpeä. Tämän jälkeen lisättiin 1 g ammoniakkia vesiliuoksena.

Autoklaavi suljettiin, minkä jälkeen siihen johdettiin 1000 g vinyylikloridia. Reaktiotila lämmitettiin 50°C:seen. Tätä hetkeä, jolloin polymeroituminen alkoi, pidetään aikana t .

o

Aikavälinä (tQ + 30 min)...(to + 3 h 30 min), esimerkkejä, 1...3 lukuunottamatta lisätiin jatkuvasti ja vakionopeudella natriumalkyylisulfonaattia tai natriumalkyyliaryylisulfonaattia väkevänä vesiliuoksena, jolloin lisätty määrä vaihteli eri esimerkissä.

6 57425 2

Kun autoklaavissa vallinnut paine oli laskenut arvoon 5 kp/cm , poistettiin jäljellä oleva vinyylikloridikaasu ja lateksi jäähdytettiin. Tämän jälkeen lisättiin natriumhydroksidia laimeana vesiliuoksena määrin, joka vaihteli rasvahapon ammoniumsuolan käytetyn määrän mukaan.

Jokaisessa esimerkissä konversio oli noin 95 %· Tämän jälkeen suoritettiin eri kokeita tulosten arvostelemiseksi. Polyme-roinnin aikana muodostuneiden agglomeraattien määrä todettiin suodattamalla 250 yum seulan avulla. Seulalle jäänyt polymeerimäärä antaa käsityksen saannon alenemisesta.

Polymeerin elementaariosasten halkaisija määritettiin elektronimikroskoopin avulla.

Lateksin mekaanisen stabiliteetin määrittämiseksi lateksi pantiin lieriömäiseen astiaan, jossa sitä pyöritettiin suurella nopeudella pyörivän hammastetun kiekon avulla. Mitattiin sekunteina aika, joka kului lateksin koaguloitumiseen.

Jotta lateksi voitaisiin vaaratta erottaa sumuttamalla, on tämän ajan oltava pitempi kuin noin 90 sekuntia.

Polymeerin lämpöstabiliteetti mitattiin seuraavalla tavalla: Polyvinyyliklo-ridijauhetta pantiin näyteastiaan, joka upotettiin öljykylpyyn, jonka lämpötila oli 180°C. Aika, joka kului ennen kuin kloorivetyä alkoi vapautua, antaa mitan hartsin lämpöstabiliteetista. Tämä aika mitattiin kuljettamalla kloorivety typen avulla ja saattamalla tämä kloorivety absorboitumaan veteen, jonka johtokyky suureni kun kloorivetyä alkoi kehittyä. Polymeerin stabiliteetille on tunnusomaista, aika joka kuluu johtokyvyn suurenemisen alkuun.

Jotta hartsin stabiliteettia voitaisiin pitää tyydyttävänä, on mitatun ajan oltava pitempi kuin noin k minuuttia, edullisesti pitempi kuin noin 8 minuuttia.

Hartsin antistaattisuuden määrittämiseksi polymeeri puristettiin levyksi, joka pantiin 8 kilovoltin sähkökenttään. Mitattiin ajat, jotka kuluivat näytteen varaamiseksi ja purkamiseksi. Polymeerin antistaattisuutta pidetään tyydyttävänä siinä tapauksessa, että nämä ajat ovat lyhyemmät kuin noin 3 minuuttia.

Eri esimerkkien olosuhteet samoin kuin arvostelukokeiden tulokset on esitetty seuraavassa taulukossa.

7 57425

! (0 I

! 3 (Λ jtncö OO A m m A A VO A ·- Ο Ο •H Ji Oi CVJOJ » « " * * I P ft Ai G *- *- o O o o o ! p 3 ·Η ·Η Λ.

o) ft 5) g ] o) 1 p ω

•H I I

P 3 tn _

C oi ·Η Jj OO A CO CM A A i- A VO O O

< h g A C CVJCM ·> » ·> "

CÖ 3 Ή *H *— '— O O O O O

>· -p o) S /v

Φ G I -H

, S ·Η :0 lp S-p ft I ·Η -μ , h cö g cö h φ m o en o e- a .3- x *- cm o vo 1 O cd :S p Ή li OO CM T-r-f- ; pH ft i-H t» P p /*

C I I

•h *h a) tn G p ·η A! s) w I P _ Φ a) -H p OO A Ο O O O O oooo P Ai G H Φ A. cmcm o o o o o oooo

i gj tl IIP tl V T- CM A VO VO VO VO VO VO VO

! P g fl P P W n K s* s\ e* ^

A O LA LA 00 CMOOLACMIALA

3 Äi T- r- r-CMCMCMCM’— t— <— >— >r| Q fl l> Annit» ΛΛΛΛ Ä A OO ooooooo oooo

:0 O

A C II " /(ti /a) /a) /a) /a) /o) /o) /a) /tö

: 3 Φ O

, ·Π p LA LA V A A A A VO LA LA LA LA

UI en CD O OOOOOOOOO

^ jj d * * ***** **** OO ooooo oooo f Ί i «o lie i a> ο·η ί φ ·η a) en p g ·Η0 ft : g e g ο φ o p ω S» e a) -d φ η ρω φ Λ _ __

Η ·Η A O C Μ oW S OO O O A m m CM OOOOCO

! o o ·η 3 3 bo tti^ o mm m cm >- <- *- >- r-r- ft β a) g p m Gbo e ________ o i i

Ai ·Η X tn x i oj e e „

3 S>> G Φ G 3 ·Η OO O A O A A A O LA A LA

r-HHi-HftO-pS oo o x m r- X- i- m*-T-*- ρΟΦΟ·Η·Η·Η· ·»» r. nt nt nt nt «t ntontm

g) ftglippftA AA m X X X X A X X X X

EH ---—- ----------——-

P I

I :o) Ai I

I o tn o soi o

H -H ft ft G

H I ti :ί O

I e P >> ia) g :dj

V CÖ CÖ β g ή AAA

φ tn ft g ·η bO ft a AAj-pt mimm I (Λ 3 ,J*i (D { * I *— * * * * * r * * ί O 3 ί>,·Η·Η\ Φ r- O O O O i— rt) i— τι A ftp ft M M B ______________ 1 I " im ivo ίο ίο i o i o i o i a i o

Q. ft ·Η ·Η ·Η i— ·Η i— 'H i— ·Η i— ·Η i— ·Η i— *H CM

' I Φ i—| rH f—I i—l (H i—li—li—li—I

! ·η I I >» m W)

' Cti ttti ·γ-Ι p Ai Ai >>·Η r*»-H P> *H Pj-H !>> ·Η >>·γΗ Ρϊ ·Η >j ·γΊ Pj-H

Ρ tn o o^tai Ap Ap AP Ap ApApApApAp •H bO G G bO Ή γΗ-Ρ i—lp H P i—I p iH P i—I P i—l-pi—I p i—I p ί o) i—l i—I Φ G ft α)ο)α)α)ο5α)α)α5α)α5α)ο)ο)αϊα)ο3α)ο) ]tn 3 φ o) tn Φ gctigctigctigo!go5gojgo)go5gO) itncögc ρφ i i i 3g3g3g3g3c3c3g3g3g

j Φ tn Φ ·Η a) p g ·Η O ·Η o ·Η o ·Η O ·Η O ·Η O ·Η O ·Η e -h O

[ tn tn a) t-3 ft O &Η,ΡίΗΦ-|5Η(ίΗβ|Φ-|)ΗφΗ)ΗεΗβ|Φ-|)ΗϊΡ)Η(Μ •H Φ G tn 3 G P H P rH P rl p H PrlPHPHPPPrl 0ω>»·Η·Η30 <ti3a)3a53oJ3n53iö3aJ3a)3o)3 iEHÄ-Pgfttng ötnfttnGcnCtnöinctnficnGcnccn lito ί—1 1 1—1 vo mmmmoAoo i G set) ·Η ·Η I ON I H ·Η H I I I *-«-«-«-

• η ω g a, bO en m rti to cncn 1 I II I I

i G Ή ’h ft C A ·Η ·Η i>> Ή ·Η Ή CÖ CÖ 0) 0) 0) 0) ! G Η Ο >> Φ:cti ft ft ί>>·Η ft ft ft φ φ φφ φ Φ ;-HbO;»>cnbO-H >> Ai p !>> pp, S -P p! p P p p O a) Η P A! ft g g iHpg g g ω tn entn tn tn ' Φ tn 3 G C 3 a! I I cd cd I | g |j g % § ! g Φ Φ Φ G 3 g ·Η·Η ·Η·Ρ ^ G ·γ-Ι·ιΗ ·Ρ·γΗ ·Η*Η Η · Η ·Η*Η · Η · γΗ γ-Ι · γΗ ·η·η *η·η I Ρ>0) Φ (ti ft O GP> ÖP-H-H ftp Gp GP> GP> G P> ÖPGP> GP> GP>

H Ai G G 3G OP> OP> ftp OP> OP> OP1 OP OP OPOP OP OP

O H >>·η 0)30 go) ga)pH go) gG go) go) gcö getigai gft go) | ft id P ο) ·π tn g ga) go) o)3 go) go) go) ga) go) g id g id go) Bo) I SpSpGtnSp cop id p 3ft 3ft aSftdftoSGoft ! ^ —---------------------— ~

I *H

1ωα)*Η aj on irs vo t— co o\ o »- oj : M g Ai i ’

Claims (5)

1. 8 57425 Pat ent t ivaat imuk s et:
2. 1. Menetelmä vinyylikloridin homopolymeroimiseksi tai kopolymeroimi-seksi vesiemulsiossa rasvahapon ammoniumsuolan ja alkalialkyyli- tai alkalial-kyyliaryylisulfonaatin läsnäollessa, tunnettu siitä, että polymerointi aloitetaan kun läsnä on laskettuna monomeeripanoksesta, 0,1...1,5 paino-# emulgaat-toria, joka on 10 - 18 hiiliatomia sisältävän tyydytetyn rasvahapon ammoniumsuola tai näiden suolojen seos, että polymeroinnin aikana, kun konversioaste on saavuttanut arvon 5··-25 paino-/?, lisätään vähitellen, laskettuna monomeeripanoksesta, 0,3...2 paino-# emulgaattoria, joka on 10-18 hiiliatomia sisältävä alkaliaikyyli-sulfonaatti tai alkalialkyyliaryylisulfonaatti tai näiden seos, ja että polymeroinnin lopussa ammoniumsuola muutetaan alkalimetallisuolaksi.
3. 2. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että rasvahapon ammoniumsuolaa käytetään määrässä 0,3...1 paino-# laskettuna monomeeripanoksesta.
4. 3. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettusiitä, että polymeroinnin aikana lisätyn emulgaattorin määrä on 0,5...1,5 paino-# laskettuna monomeeripanoksesta. ä. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että alkalisulfonaattia lisätään jatkuvasti polymerointiväliaineeseen siitä alkaen, kun monomeerin konversio polymeeriksi on saavuttanut arvon, joka on suurempi kuin noin 10 #, siihen asti, kun tämä konversio on saavuttanut arvon, joka on suurempi kuin noin 50 #.
5. 5. Patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että ammoniumsuola muutetaan alkalimetallisuolaksi polymeroinnin lopussa lisäämällä alkalimetallin emäksistä yhdistettä määrässä noin 0,01...0,3 paino-# laskettuna mo-nomeeriseoksesta.