FI125365B - Järjestely ja menetelmä säädettävien resonaattoreiden kytkennälle - Google Patents

Description

Järjestelyjä menetelmä säädettävien resonaattoreiden kytkennälle

Keksinnön kohteena on järjestely säädettävien resonaattoreiden väliselle kytkennälle, jossa resonaattorissa on resonaattoriontelo, ja resonaattorit on muodostettu pohjasta, seinistä ja kannesta muodostuvaan, siirtotien maana toimivaan kuoreen, joka on jaettu johtavilla väliseinillä mainituiksi resonaattorionteloiksi, ja resonaattoriontelossa on sisäjohdin, joka on sähköisessä yhteydessä kuoreen ja siirtotiellä peräkkäisiä ontelolta erottavissa väliseinissä on ainakin yksi kytkentä-aukko ja järjestelyssä on ainakin yhdessä väliseinässä ainakin yksi kapasitiivikappale, jossa kapasitiivikappaleessa on ensimmäinen pää ja toinen pää, jotka päät ovat peräkkäisissä resonaattorionteloissa, ja kapasitiivikappale on johtavasta materiaalista ja se on galvaanisesti erotettu väliseinästä. Lisäksi keksinnön kohteena on menetelmä säädettävien resonaattoreiden välisen kytkennän järjestämiseksi.

TEKNIIKAN TASO

Radiotaajuisista resonaattoreista yleisiä ovat erilaiset ontelo- ja koaksiaalireso-naattorit, koska niillä voidaan rakentaa pienihäviöisiä ja suhteellisen suuria tehoja kestäviä suotimia. Resonaattorin perusrakenteeseen kuuluu sisäjohdin, sivuseinistä koostuva ulkojohdin, pohja ja kansi. Pohja ja kansi ovat galvaanisessa yhteydessä ulkojohtimeen, ja kaikki kolme yhdessä muodostavat suljetun resonaat-torikotelon eli kuoren. Tavallisesti sisäjohtimen alapää liittyy galvaanisesti pohjaan ja yläpää on ilmassa, jolloin resonaattorin muodostava siirtojohto on alapäästään oikosuljettu ja yläpäästään avoin.

Onteloresonaattoreita käytetään yleisesti tietoliikenneverkoissa suotimien tekoon varsinkin, kun siirrettävän signaalin teho on suhteellisen suuri. Tämä johtuu siitä, että tällaisten resonaattorisuotimien aiheuttamat häviöt ovat pieniä, mikä merkitsee vain pientä vaimennusta hyötysignaaliin. Lisäksi niiden vasteominaisuudet ovat hyvin hallittavissa ja asetettavissa tiukkojenkin spesifikaatioiden mukaisiksi.

Suurimmalla osalla suotimista sekä suotimen päästökaistan paikan että leveyden on tarkoitus olla kiinteä. Osalla suotimista suotimen päästökaistan leveyden on tarkoitus olla vakio, mutta päästökaistan paikan on oltava valittavissa tietyn koko-naisalueen sisältä. Tällöin suotimessa tarvitaan perusvirityksen lisäksi säätömah-dollisuus päästökaistan siirtämiseksi.

Jotta kaistanpäästösuotimen taajuusvaste olisi vaatimusten mukainen, on sen päästökaistan oltava toisaalta oikealla kohdalla taajuusakselilla ja toisaalta oikean levyinen. Resonaattorisuotimessa tämä vaatii sen, että kunkin resonaattorin reso-nanssitaajuus eli ominaistaajuus on oikea ja lisäksi resonaattorien välisten kytkentöjen voimakkuus on oikea. Sarjatuotannossa onteloresonaattoreista koostuva suodin luonnollisesti muodostetaan mekaanisilta mitoiltaan niin, että nämä ehdot täyttyvät mahdollisimman hyvin. Käytännössä valmistusprosessi ei kuitenkaan ole riittävän tarkka, minkä vuoksi suodin on viritettävä ennen käyttöönottoa.

Peräkkäisten resonaattorien välinen kytkentä muodostetaan tekemällä resonaattorionteloiden väliseen väliseinään aukko, joka muodostaa resonaattoreiden välisen induktiivisen kytkennän. Kun resonaattoreista muodostuvan laitteen, esimerkiksi suodattimen, perustaajuutta muutetaan alaspäin, induktiivinen kytkentä pienenee lineaarisesti taajuuden mukaan. Kytkennän muutos aiheuttaa muutoksia taajuuskaistaan, mikä taas muuttaa laitteen ominaisuuksia. Kuvassa 1 on esitetty, kuinka resonanssipiirien taajuuden muutos vaikuttaa kytkentään. Kytkennän suuruutta on tässä kuvattu päästökaistan leveytenä ja sen yksikkö on MHz.

Virityksessä säädetään sekä resonaattorien ominaistaajuutta että resonaattorien välisten kytkentöjen voimakkuutta. Jälkimmäinen säätö vaikuttaa suotimen kaistanleveyteen. Molemmat säädöt voidaan toteuttaa useilla tavoilla. Perinteinen tapa on varustaa rakenne metallisilla viritysruuveilla niin, että nämä ulottuvat resonaattorionteloihin ja/tai resonaattorien välissä oleviin kytkentäaukkoihin. Kierrettäessä esimerkiksi kytkennänsäätöruuvia syvemmälle suotimen yläosassa olevaan kytkentäaukkoon kyseisten resonaattorien välinen kytkentä lisääntyy, millä on kaistaa leventävä vaikutus. Tällainen viritys on aikaavievää ja täten suhteellisen kallista.

YHTEENVETO

Keksinnön tavoitteena on ratkaisu, jolla voidaan merkittävästi vähentää tunnettuun tekniikkaan liittyviä haittoja ja epäkohtia.

Keksinnön mukaiset tavoitteet saavutetaan järjestelyllä ja menetelmällä, joille on tunnusomaista, mitä on esitetty itsenäisissä patenttivaatimuksissa. Keksinnön eräitä edullisia suoritusmuotoja on esitetty epäitsenäisissä patenttivaatimuksissa.

Keksinnön pääideana on järjestely, jossa resonaattoreiden välistä kytkentää kompensoidaan niin, että resonaattoreista koostuvaa laitetta säädettäessä kytkentä pysyy oleellisesti vakiona. Tämä on toteutettu sijoittamalla resonaattorionteloiden väliseinään aukko, joka tuottaa resonaattorionteloiden välille induktiivisen kytkennän, ja lisäksi kapasitiivikappale, joka on galvaanisesti erotettu väliseinästä ja joka kapasitiivikappale tuottaa resonaattorionteloiden välille kapasitiivisen kytkennän. Kytkentäaukko ja kapasitiivikappale on mitoitettu niin, että säädettäessä resonaattoreista koostuvaa laitetta aukon ja kapasitiivisen kappaleen kytkentöjen muutokset kumoavat oleellisesti toisensa, ja näin kytkentä pysyy oleellisesti vakiona.

Keksinnön erään suoritusmuodon mukaisessa järjestelyssä säädettävien reso-naattoreiden väliselle kytkennälle resonaattorissa on resonaattoriontelo, ja resonaattorit on muodostettu pohjasta, seinistä ja kannesta muodostuvaan, siirtotien maana toimivaan kuoreen, joka on jaettu johtavilla väliseinillä mainituiksi reso-naattorionteloiksi, ja resonaattoriontelossa on sisäjohdin, joka on sähköisessä yhteydessä kuoreen, ja siirtotiellä peräkkäisiä ontelolta erottavissa väliseinissä on ainakin yksi kytkentäaukko, ja järjestelyssä on ainakin yhdessä väliseinässä ainakin yksi kapasitiivikappale, jossa kapasitiivikappaleessa on ensimmäinen pää ja toinen pää, jotka päät ovat peräkkäisissä resonaattorionteloissa, ja kapasitiivikappale on johtavasta materiaalista ja se on galvaanisesti erotettu väliseinästä. Keksinnön erään edullisen suoritusmuodon mukaan järjestelyssä kytkentäaukko on järjestetty muodostamaan induktiivinen kytkentä resonaattoreiden välille, kapasitiivikappale on järjestetty muodostamaan kapasitiivinen kytkentä resonaattoreiden välille ja järjestelyssä kytkentäaukko tai kytkentäaukot ja kapasitiivikappale tai kapasitiivikappaleet on järjestetty niin, että muutettaessa resonaattorin taajuutta induktiivisen kytkennän ja kapasitiivisen kytkennän muutokset olennaisesti kumoavat toisensa.

Keksinnön mukaisen järjestelyn eräässä suoritusmuodossa kapasitiivikappale on pitkänomainen levymäinen kappale.

Keksinnön mukaisen järjestelyn eräässä toisessa suoritusmuodossa kapasitiivi-kappaleen ensimmäinen ja toinen pää on muotoiltu kytkennän tehostamiseksi.

Keksinnön mukaisen järjestelyn eräässä kolmannessa suoritusmuodossa kapa-sitiivikappaleen päiden pinta-alat ovat suurempia kuin kapasitiivikappaleen poikkileikkauksen pinta-ala.

Keksinnön mukaisen järjestelyn eräässä neljännessä suoritusmuodossa kapasitii-vikappaleen ensimmäinen ja toinen pää ovat oleellisesti peräkkäisissä resonaat-torionteloissa olevien sisäjohtimien välisellä alueella.

Keksinnön mukaisen järjestelyn eräässä viidennessä suoritusmuodossa kapasi-tiivisen kappaleen tai kappaleiden muodostama kapasitiivisen kytkennän suuruuden itseisarvo on pienempi kuin kytkentäaukon muodostama induktiivinen kytkentä.

Keksinnön mukaisen järjestelyn eräässä kuudennessa suoritusmuodossa kapasitiivisen kappaleen tai kappaleiden muodostama kapasitiivisen kytkennän suuruuden itseisarvo on 40-60 % kytkentäaukon muodostamasta induktiivisestä kytkennästä.

Keksinnön mukaisen järjestelyn eräässä seitsemännessä suoritusmuodossa järjestelyssä kapasitiivikappale tai kapasitiivikappaleet on kiinnitetty niin, että se on paikoillaan kiinteästi, eli se on liikkumaton.

Keksinnön erään suoritusmuodon mukaisessa menetelmässä säädettävien resonaattoreiden väliselle kytkennälle resonaattorissa on resonaattoriontelo, ja resonaattorit on muodostettu pohjasta, seinistä ja kannesta muodostuvaan, siirtotien maana toimivaan kuoreen, joka on jaettu johtavilla väliseinillä mainituiksi re-sonaattorionteloiksi, ja resonaattoriontelossa on sisäjohdin, joka on sähköisessä yhteydessä kuoreen, ja resonaattorisuotimen siirtotiellä peräkkäisiä ontelolta erottavissa väliseinissä on ainakin yksi kytkentäaukko. Ainakin yhdessä väliseinässä on ainakin yksi johtava kapasitiivikappale, jossa on ensimmäinen pää ja toinen pää, jotka ovat peräkkäisissä resonaattoriontelossa. Tällöin ensimmäinen pää on toisessa ja toinen pää toisessa resonaattoriontelossa. Kapasitiivikappale on johtavasta materiaalista, ja se on galvaanisesti erotettu väliseinästä. Keksinnön erään edullisen suoritusmuodon mukaan menetelmässä on vaiheet, jossa kytkentäaukko muodostaa induktiivisen kytkennän resonaattoreiden välille, kapasitiivikappale muodostaa kapasitiivisen kytkennän resonaattorionteloiden välille ja kytkentäaukko tai kytkentäaukot ja kapasitiivikappale tai kapasitiivikappaleet on järjestetty niin, että muutettaessa resonaattorin taajuutta induktiivisen kytkennän ja kapasitiivisen kytkennän muutokset olennaisesti kumoavat toisensa ja resonaattoreiden kytkentä pysyy oleellisesti vakiona.

Keksinnön mukaisen menetelmän eräässä suoritusmuodossa kapasitiivisen kytkennän suuruuden itseisarvo on pienempi kuin induktiivinen kytkentä. Keksinnön mukaisen menetelmän eräässä suoritusmuodossa kapasitiivisen kytkennän suuruuden itseisarvo on 40-60 % kytkentäaukon muodostamasta induktiivisestä kytkennästä.

Keksinnön etuna on, että sillä saavutetaan järjestely, jossa resonaattoreiden välinen kytkentä pysyy oleellisesti samana taajuutta säädettäessä ilman liikkuvia osia.

Lisäksi keksinnön etuna on, että sen rakenne on yksinkertainen, jolloin tuotantokustannukset pienenevät ja vikaantuvien osien määrä vähenee.

Edelleen keksinnön etuna on se, että sillä helpotetaan ja nopeutetaan säätöä.

Edelleen keksintö mahdollistaa toistettavan säädön eli samat asetukset tuottavat saman tuloksen.

Keksinnön etuna on myös, että sillä asetettu resonanssitaajuus pysyy paikoillaan eikä muutu ajan suhteen, koska ajan suhteen muuttuvia komponentteja pystytään vähentämään. Kun kappaleet on asetettu, aktiivista kontrollia ei tarvita.

KUVIEN SELITYS

Seuraavassa keksintöä selostetaan yksityiskohtaisesti. Selostuksessa viitataan oheisiin piirustuksiin, joissa kuva 1 esittää kykennän ja resonanssitaajuuden riippuvuuden, kuva 2 esittää esimerkin keksinnön mukaisesta järjestelystä, kuva 3 esittää toisen esimerkin keksinnön mukaisesta järjestelystä, kuva 4 esittää leikkauksen A-B kuvan 3 esimerkin mukaisesta tapauksesta, kuva 5 esittää kolmannen esimerkin keksinnön mukaisesta järjestelystä vastaavasti kuin kuvassa 4, kuva 6 esittää erään esimerkin keksinnön mukaisella järjestelyllä aikaansaadun kykennän ja resonanssitaajuuden riippuvuudesta sekä kytkennän induktiivisen ja kapasitiivisen komponentin, kuva 7 esittää erään esimerkin kytkennän muutoksista säädettäessä resonaattoria eri taajuusalueilla sekä keksinnön mukaisella järjestelyllä että perinteisellä menetelmällä.

KUVIEN YKSITYISKOHTAINEN SELITYS

Seuraavassa selityksessä olevat suoritusmuodot ovat vain esimerkinomaisia ja alan ammattilainen voi toteuttaa keksinnön perusajatuksen myös jollain muulla kuin selityksessä kuvatulla tavalla. Vaikka selityksessä voidaan viitata erääseen suoritusmuotoon tai suoritusmuotoihin useissa paikoissa, niin tämä ei merkitse sitä, että viittaus kohdistuisi vain yhteen kuvattuun suoritusmuotoon tai että kuvattu piirre olisi käyttökelpoinen vain yhdessä kuvatussa suoritusmuodossa. Kahden tai useamman suoritusmuodon yksittäiset piirteet voidaan yhdistää ja näin aikaansaada uusia keksinnön suoritusmuotoja.

Kuva 1 on esitetty tekniikan tason kuvauksen yhteydessä.

Kuvassa 2 on kaksi resonaattoria: ensimmäinen resonaattori 208 ja toinen resonaattori 209. Ensimmäisessä resonaattorissa on ensimmäinen resonaattori-ontelo 201, jota ympäröivät pohja, seinä ja kansi. Nämä muodostavat resonaattorin kuoren. Ensimmäisessä resonaattoriontelossa on ensimmäinen sisäjoh-din 204, joka on sähköisessä yhteydessä kuoreen. Esimerkissä sisäjohdin on kiinnitetty pohjaan, mutta muutkin ratkaisut ovat mahdollisia. Toisessa resonaattorissa on toinen resonaattoriontelo 203 ja toinen sisäjohdin 207. Resonaattorionte-loiden välillä on johtava väliseinä 202. Väliseinässä on kytkentäaukko 205. Kytkentäaukko muodostaa induktiivisen kytkennän resonaattoreiden välille.

Ensimmäisen resonaattoriontelon 201 ja toisen resonaattoriontelon 203 välillä on kapasitiivikappale 206. Kapasitiivikappale on pitkänomainen kappale, joka läpäisee väliseinän 202. Esimerkissä kapasitiivikappale on muodoltaan ja sijoitukseltaan oleellisesti symmetrinen väliseinään ja sisäjohteisiin nähden. Kapasitiivikappale on johtavasta materiaalista. Kapasitiivikappaleen kiinnitys tehdään niin, että se pysyy paikoillaan ja on galvaanisesti erotettu väliseinästä ja samalla rungosta. Tässä esimerkissä kapasitiivikappale sijoitetaan niin, että se on ensimmäisen ja toisen sisäjohtimen välisellä alueella. Esimerkissä kapasitiivikappale on levymäinen, mutta muutkin muodot ovat mahdollisia, esimerkiksi tangot, putket tai useampien muotojen yhdistelmä.

Kapasitiivikappale muodostaa kapasitiivisen kytkennän resonaattoreiden välille. Tällöin esimerkin mukaisessa tapauksessa on sekä kytkentäaukon muodostama induktiivinen kytkentä ja kapasitiivikappaleen muodostama kapasitiivinen kytkentä. Nämä kytkennät ovat vastakkaisia toisilleen. Kun resonaattoreita säädetään, kytkennät, sekä induktiivinen että kapasitiivinen kytkentä, muuttuvat. Kun esimerkiksi resonaareiden taajuutta säädetään alaspäin, molemmat kytkennät pienenevät. Kapasitiivisen kytkennän ominaisuuksista johtuen se pienenee nopeammin kuin induktiivinen kytkentä. Molempien kytkentöjen muutokset kumoavat toisensa ja kokonaiskytkentä pysyy suunnilleen samana huolimatta taajuuden säätämisestä. Kokeissa on havaittu, että parhaat tulokset on saatu, jos kapasitiivikappale ja kytkentäaukko valitaan sellaisiksi, että kapasitiivisen kytkennän suuruuden itseisarvo on pienempi kuin induktiivinen kytkentä. Kapasitiivisen kytkennän suuruuden itseisarvo on tällöin 40-60 % kytkentäaukon muodostamasta induktiivisestä kytkennästä.

Esimerkissä kapasitiivikappaleita on yksi, mutta niitä voi olla useampia. Tämä voi tulla kyseeseen esimerkiksi resonanssien hallitsemiseksi. Yhden ison kappaleen resonanssit voivat kasvaa liiaksi ja tällöin resonanssien vähentämiseksi voidaan sijoittaa monta pienenmpää kapasitiivikappaletta.

Resonaattorin resonanssitaajuuden säätämiseksi resonaattorissa on jokin säätö-järjestely.

Kuvassa 3 on toinen esimerkki keksinnön mukaisesta järjestelystä. Siinä on kaksi resonaattoria: ensimmäinen resonaattori 308 ja toinen resonaattori 309. Ensimmäisessä resonaattorissa on ensimmäinen resonaattoriontelo 301 ja ensimmäinen sisäjohdin 304. Toisessa resonaattorissa on toinen resonaattoriontelo 303 ja toinen sisäjohdin 307. Resonaattorionteloiden välillä on väliseinä 302, jossa on kytkentäaukko 306. Kytkentäaukon seinämiä on muotoiltu niin, että kytkentä-aukkoon on voitu sijoittaa kapasitiivikappale 305. Kapasitiivikappaleella on ensimmäinen ja toinen pää ja ensimmäinen pää on ensimmäisessä resonaattori-ontelossa, ja toinen pää on toisessa resonaattoriontelossa. Ensimmäinen ja toinen pää on muotoiltu kytkennän tehostamiseksi. Tässä muotoilussa kapasitiivikappaleen päiden pinta-alat ovat suurempia kuin kapasitiivikappaleen poikkileikkauksen pinta-ala. Tämä on voitu tehdä esimerkiksi taivuttamalla levymäisen kapasitiivikappaleen päitä tai liittämällä päihin jokin lisäkappale. Kiinnitys kytkentäaukon reunaan on toteutettu niin, että kapasitiivikappale on galvaanisesti erotettu väliseinästä. Tässä voi olla esimerkiksi eristettä ja muoviruuveja. On myös muita vaihtoehtoisia tapoja kiinnittää kapasitiivikappale. Se voidaan esimerkiksi sijoittaa kulkemaan kytkentäaukon läpi ja kiinnitetään esimerkiksi muovitapeilla kuoreen. Tällöin kapasitiivikappale on pelkästään muovitappien varassa. Näin voidaan toimia, jos kytkentäaukkoa ei haluta muotoilla.

Kuvassa 4 on kuvan 3 esimerkin mukainen järjestely tarkasteluna poikkileikkauksena kuvan 3 kohdasta A-B väliseinän suuntaan. Kuvassa esitetään tarkemmin kytkentäaukon 306 ja kapasitiivikappaleen 305 sijoittumista väliseinässä 302. Kyt-kentäaukossa on uloke, johon kapasitiivikappale on sijoitettu niin, että se on väliseinän erottamien resonaattoreiden sisäjohtimien välissä. Kapasitiivikappaleen ja väliseinän välissä on eristyskappale 401, joka erottaa kapasitiivikappaleen väliseinästä. Eristyskappaleen koko ja materiaali on valittu niin, että kapasitiivikappale on galvaanisesti erotettu väliseinästä.

Kuvassa 5 on kolmas esimerkki keksinnön mukaisesta järjestelystä. Kuva on vastaavanlainen kuin kuva 4. Väliseinässä 501 on kytkentäaukko 503. Kapasitiivikappale 502 on järjestetty kulkemaan väliseinän läpi. Kapasitiivikappaletta ja väliseinää erottaa eristekappale 504. Vaikka tässäkin esimerkissä on yksi kytkentäaukko, niitä voi olla useampia.

Keksinnön mukaisessa järjestelyssä resonaattorin ei tarvitse olla välttämättä suorakulmainen resonaattori, kuten esimerkeissä on kuvattu, vaan se voi olla esimerkiksi sylinterimäinen tai muun muotoinen. Resonaattorin säännöllinen geometrinen muoto mahdollistaa sen ominaisuuksien laskemisen ja arvioinnin sekä teollisen valmistuksen.

Kuvassa 6 on eräs esimerkki resonanssitaajuuden ja kytkennän suhteista eräällä laitteella, jossa on säädettäviä resonaattoreita. X-akselilla on resonanssitaajuus ja Y-akselilla on kytkennän suuruus vastaavasti kuin kuvassa 1. Kuvassa on esitetty erikseen induktiivinen kytkentä (katkoviiva), kapasitiivinen kytkentä (yhtenäinen viiva) ja kokonaiskytkentä (pisteviiva) tilanteessa, jossa laitteessa käytetään keksinnön mukaista järjestelyä. Kapasitiivisen kytkennän suuruus on esitetty negatiivisena. On huomattava, että kokonaiskytkentä ei ole suoraan induktiivisen ja kapasitiivisen kytkennän summa, vaan se kuvaa tilannetta, jossa molempien kytkentöjen muutokset taajuutta muutettaessa kompensoivat toisensa niin, että kokonaiskytkentä pysyy oleellisesti vakiona.

Kuvassa 7 on kuvattu esimerkinomaisesti kytkennän muutoksia eri taajuuskaistoilla eräällä laitteella, jossa on säädettäviä resonaattoreita. Kullakin taajuuskaistalla resonaattoreiden resonanssitaajuutta on muutettu. Resonanssitaajuuden muutosten aiheuttama kytkennän muutos on esitetty prosentteina. Näistä muutoksista on sovitettu käyrä. Kuvassa on kaksi tällaista käyrää: käyrä A ja käyrä B. Käyrä A kuvaa perinteistä laitetta. Käyrä B on saatu käyttämällä laitetta, jossa on keksinnön mukainen järjestely. Taajuuskaistoja on viisi, 2.1-2.2 GHz, 2.1-2.3 GHz, 2.0-2.3 GHz, 2.0-2.4 GHz ja 1.9-2.5 GHz. Resonanssitaajuutta on muutettu maksimista minimiin. Kytkennän muutos on esitetty prosentteina. Esimerkiksi kaistalla 2.1-2.3 GHz kytkentä on muuttunut perinteistä laitetta käyttämällä 15 %. Keksinnön mukaisella järjestelyllä muutos kyseisellä kaistalla on vain 2 %. Kaistalla 1.9-2.5 GHz muutos perinteistä laitetta käyttämällä on 43 %, mutta keksinnön mukaisella järjestelyllä se on vain 12 %. Keksinnön mukaisen järjestelyn käyttö mahdollistaa säädettävistä resonaattoreista muodostetun laitteen helpon säädön, koska esimerkin mukaisen laitteen kytkentään ei tarvitse puuttua ollenkaan tai korkeintaan harvoissa tapauksissa.

Edellä on kuvattu eräitä keksinnön mukaisia edullisia suoritusmuotoja. Keksintö ei rajoitu juuri kuvattuihin ratkaisuihin, vaan keksinnöllistä ajatusta voidaan soveltaa lukuisilla tavoilla patenttivaatimusten asettamissa rajoissa.

Claims (11)

1. Järjestely säädettävien resonaattoreiden (208, 209; 308, 309) väliselle kyt-kennälle, jossa resonaattorissa on resonaattoriontelo (201, 203; 301, 303), ja resonaattorit on muodostettu pohjasta, seinistä ja kannesta muodostuvaan, siirtotien maana toimivaan kuoreen, joka on jaettu johtavilla väliseinillä (202; 302; 501) mainituiksi resonaattorionteloiksi (201,203; 301, 303), ja resonaattoriontelossa on sisäjohdin (204, 207; 304, 307), joka on sähköisessä yhteydessä kuoreen, ja siirtotiellä peräkkäisiä ontelolta erottavissa väliseinissä on ainakin yksi kytkentäauk-ko (205; 306; 503), ja järjestelyssä on ainakin yhdessä väliseinässä ainakin yksi kapasitiivikappale (206; 305; 502), jossa kapasitiivikappaleessa on ensimmäinen pää ja toinen pää, jotka päät ovat peräkkäisissä resonaattorionteloissa, ja kapasitiivikappale on johtavasta materiaalista ja se on galvaanisesti erotettu väliseinästä, tunnettu siitä, että kytkentäaukko on järjestetty muodostamaan induktiivinen kytkentä resonaattoreiden välille, kapasitiivikappale on järjestetty muodostamaan kapasitiivinen kytkentä resonaattoreiden välille ja järjestelyssä kytkentäaukko (205; 306; 503) tai kytkentäaukot ja kapasitiivikappale (206; 305; 502) tai kapasitiivikappaleet on järjestetty niin, että muutettaessa resonaattorin taajuutta induktiivisen kytkennän ja kapasitiivisen kytkennän muutokset olennaisesti kumoavat toisensa.

2. Patenttivaatimuksen 1 mukainen järjestely, tunnettu siitä, että kapasitiivi kappale (206; 305; 502) on pitkänomainen levymäinen kappale.

3. Jonkin patenttivaatimuksen 1-2 mukainen järjestely, tunnettu siitä, että kapasitiivikappaleen (206; 305; 502) ensimmäinen ja toinen pää on muotoiltu kytkennän tehostamiseksi.

4. Patenttivaatimuksen 3 mukainen järjestely, tunnettu siitä, että kapasitiivikappaleen (206; 305; 502) päiden pinta-alat ovat suurempia kuin kapasitiivikappaleen poikkileikkauksen pinta-ala.

5. Jonkin patenttivaatimuksen 1-4 mukainen järjestely, tunnettu siitä, että kapasitiivikappaleen (206; 305; 502) ensimmäinen ja toinen pää ovat oleellisesti peräkkäisissä resonaattorionteloissa (201, 203; 301, 303) olevien sisäjohtimien (204, 207; 304, 307) välisellä alueella.

6. Jonkin patenttivaatimuksen 1-5 mukainen järjestely, tunnettu siitä, että kapasitiivikappaleen (206; 305; 502) tai -kappaleiden muodostama kapasitiivisen kytkennän suuruuden itseisarvo on pienempi kuin kytkentäaukon (205; 306; 503) muodostama induktiivinen kytkentä.

7. Patenttivaatimuksen 6 mukainen järjestely, tunnettu siitä, että kapasitii-vikappaleen (206; 305; 502) tai -kappaleiden muodostama kapasitiivisen kytkennän suuruuden itseisarvo on 40-60 % kytkentäaukon (205; 306; 503) muodostamasta induktiivisestä kytkennästä.

8. Jonkin patenttivaatimuksen 1-7 mukainen järjestely, tunnettu siitä, että järjestelyssä kapasitiivikappale (206; 305; 502) tai kapasitiivikappaleet on kiinnitetty niin, että se on paikoillaan kiinteästi.

9. Menetelmä säädettävien resonaattoreiden (208, 209; 308, 309) väliselle kyt-kennälle, jossa resonaattorissa on resonaattoriontelo (201, 203; 301, 303), ja resonaattorit on muodostettu pohjasta, seinistä ja kannesta muodostuvaan, siirtotien maana toimivaan kuoreen, joka on jaettu johtavilla väliseinillä (202; 302; 501) mainituiksi resonaattorionteloiksi (201,203; 301, 303), ja resonaattoriontelossa on sisäjohdin (204, 207; 304, 307), joka on sähköisessä yhteydessä kuoreen, ja siirtotiellä peräkkäisiä ontelolta erottavissa väliseinissä on ainakin yksi kytkentäauk-ko (205; 306; 503), ja että ainakin yhdessä väliseinässä on ainakin yksi johtava kapasitiivikappale (206; 305; 502), jossa kapasitiivikappaleessa on ensimmäinen pää ja toinen pää, jotka päät ovat peräkkäisissä resonaattorionteloissa, ja kapasitiivikappale on johtavasta materiaalista ja se on galvaanisesti erotettu väliseinästä, tunnettu siitä, että menetelmässä - kytkentäaukko muodostaa induktiivisen kytkennän resonaattoreiden välille - kapasitiivikappale muodostaa kapasitiivisen kytkennän resonaattoreiden välille ja - kytkentäaukko (205; 306; 503) tai kytkentäaukot ja kapasitiivikappale (206; 305; 502) tai kapasitiivikappaleet on järjestetty niin, että muutettaessa resonaattorin taajuutta induktiivisen kytkennän ja kapasitiivisen kytkennän muutokset olennaisesti kumoavat toisensa ja resonaattoreiden kytkentä pysyy oleellisesti vakiona.

10. Patenttivaatimuksen 9 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että kapasitiivisen kytkennän suuruuden itseisarvo on pienempi kuin induktiivinen kytkentä.

11. Patenttivaatimuksen 10 mukainen menetelmä, tunnettu siitä, että kapasitiivisen kytkennän suuruuden itseisarvo on 40-60 % kytkentäaukon (205; 306; 503) muodostamasta induktiivisestä kytkennästä.